Tämän CrossFit minulle on opettanut

Olen harrastanut CrossFittiä nyt noin 3 vuotta, kilpailumielessä 2 vuotta ja tulevaisuuden suunnitelmat yltyvät monta vuotta eteenpäin. Jos jostain syystä en pääsisi tavoitteeseeni, olen hieman miettinyt mitä olen saanut matkan varrella, mitä CrossFit on minulle tähän asti antanut.

7P4A1846

CrossFit opetti minulle…

…unohtamaan kaikki dieetit ja mielummin antaa keholleni laadukasta ruokaa ja syödä tarpeeksi. Syödä mitä mieli tekee. Välillä pastaa, viiniä, suklaata ja olutta. Ymmärtämään ettei terveellinen ruokavalio tarkoita pikkutarkkaa syömistä, vaan enemmänkin fiilis-syömistä.

…ymmärtämään ettei treenaaminen ole kannattavaa ulkonäöllisistä syistä. Se tuottaa vain turhia paineita. En kokisi olevani nuorimmille, itselleni tai lukijoille hyvä esikuva (kaikilla, julkisessa asemassa olevilla, on valtaa vaikuttaa) jos kilpailisin siitä, kuinka pyöreät pakarat minulla on JONKUN mielestä. Urheilullisia saavutuksia kannattaa mielummin mitata henkisen ja fyysisen voimakkuuden tunteen mukaan. Tätä mieltä olen ollut hyvin pitkään.

…mutta kuitenkin olla ylpeä siitä, miten CrossFit on kehoani muuttanut. Urheilullisesta, terveestä, lihaksikkaasta kehosta saa olla ylpeä. Se, että kehoni on omaan silmään miellyttävä on tämän lajin plussa, joka kävelee käsi kädessä yleisen hyvinvoinnin kanssa. Matalaa rasvaprosenttia en halua tavoitella. Tietty totuttaminen uudenlaiseen ulkonäköön on välillä ottanut aikaa. Ihanteeni ovat muuttuneet.

…tekemään töitä itseni kanssa. Usein ja paljon. Mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle.

…näkemään, että voin olla lajissa hyvä jos laitan siihen tarpeeksi töitä ja aikaa. Ymmärtämään, että rajoja ei ole kunhan vain poistan ne päästäni.

…rakentamaan itselleni asenteen, ettei periksi anneta.

…ymmärtämään etten ole ikinä ”valmis”, niin kuin elämässä yleensä. Koko ajan opitaan uutta. Haluan kehittyä jatkuvasti, mutta oppia nauttimaan myös hetkestä.

…uskomaan, että tekemilläni asioilla on tietty tarkoitus, jota en välttämättä osaa kokonaan selittää vielä.

IMG_0402

Onko kaikki tämä sitten CrossFitin ansiota? En osaa sanoa, mutten uskoisi olevani näin OK itseni kanssa ilman tätä hienoa modernia urheilulajia. Näistä kaikista syistä suosittelen lajia kaikille – lapsille ja vanhemmille, ylipainoisille ja alipainoisille, aloitteijoille ja ex-urheilijoille.

Paljon on vielä edessä!

Ihanaa viikonloppua,

x Steffi

Rion Paralympialaiset tähtäimessä: Vierailijakirjoittajana uimari Meri-Maari Mäkinen

Vierailijakirjoitukset jatkuvat! :) Tällä kertaa saatiin kunnia saada blogin vierailijakirjoittajaksi Meri-Maari Mäkisen, nuoren naisen, joka on jo osallistunut monesti MM-kisoihin ja myös Lontoon Paralympialaisiin. Tällä hetkellä hän tähtää Rioon.

Kohti Rioa: Minun matkani kohti paralympialaisia

Olympialaiset loppuvat Rio De Janeirossa 21. elokuuta 2016. 17 päivää sen jälkeen samoille näyttämöille astuvat uudet urheilijat: paralympiaurheilijat. Minä olen yksi heistä.

FB_IMG_1439150985488

Kuva: Maiju Torvinen

Olen vammautunut synnytyksessä tapahtuneiden komplikaatioiden johdosta jo 23 vuotta sitten, mutta se ei kuitenkaan koskaan estänyt haluani liikkua. Vuosi vuodelta tuo halu urheilla on muuttunut intohimoksi. Intensiivisen kilpauinnin lisäksi liikkuminen on vahvasti läsnä myös vapa­ajassani, ja myös työura liikunnan parissa kiinnostaa suuresti.

Urheilu­-urani oman lajini parissa on ollut monipuolinen. Minulla on hallussa kaikkien luokkani lajien Suomen ennätykset, ja olen myös uinut kaikki luokkani lajit arvokisoissa. Parhaat saavutukseni ovat 2010 MM-­kisojen 6. sija 100m selkäuinnissa sekä tämän vuoden MM-­kisojen 200m sekauinnin 7. sija ja 8. sija 50m perhosuinnissa.

FB_IMG_1439151010047

Kuva: Ari Grönblom

Tällä hetkellä tähtään Rio De Janeiron paralympialaisiin. Olen alittanut kisoihin vaadittavan A-rajan, mutta paralympiauinnissa varman maapaikan voi lunastaa vain maailmanmestaruusmitalilla. Maapaikat jaetaan tammikuussa 2016, joten siihen asti joudun jännittämään tietoa Suomen uintijoukkueen koosta.

Maapaikkojen epävarmuuden vuoksi elän tämän paralympialaisia edeltävän vuoden hyvin pitkälti urheilun ehdoilla. Nämä ovat jo toiset paralympialaiseni, ja myös ennen Lontoon 2012 kisoja tein suuria uhrauksia urheilun eteen. Muutin vuoden 2011 syksyllä pois kotoa pääkaupunkiseudulta Turkuun valmentajani perässä. Tuolloin elämäni täyttivät pelkästään uiminen, nukkuminen ja ruokailu. Kuulosta ehkä monen urheilijan unelmalta, ja silloin uskoin sen olevan omanikin. Koko kauden ennen paralympialaisia tein kaikki harjoitukset aina niin hyvin kuin kykenin ja koettelin rajojani. Myös paralympialaisten jälkeen tunsin tehneeni kaikki niin hyvin kuin mahdollista.

FB_IMG_1439150980561

Kuva: Maiju Torvinen

Jälkeenpäin ajateltuna unohdin kuitenkin kaksi tärkeää asiaa. Unohdin kuunnella itseäni, ja mikä tärkeintä, unohdin nauttia urheilemisesta. Harjoitukset olivat suorituksia, jotka tein pilkun tarkasti, juuri kuten oli käsketty. Kuin jonkun koneen osana jatkoin suorittamista ja unohdin perimmäiset syyt, joiden vuoksi urheilen. Hienointa urheilemisessa on mielestäni itsensä haastaminen ja sitä kautta kehittyminen, sekä sen tuottama positiivinen energia.

Nykyään nautin harjoittelusta eniten koko uintiurani aikana. Huippu­-urheilussa on mielestäni tärkeintä, että toiminta lähtee sisältäpäin. Itsensä on heitettävä täysin likoon, joten omaa toimintaan on uskottava täysin. Jo hieman kokeneempana urheilijana olen ottanut omasta harjoittelustani enemmän vastuuta kuin aiemmin. Otettuani enemmän vastuuta olen päässyt lähemmäs niitä asioita, jotka ovat mielestäni huippu-­urheilussa tärkeimpiä: kehittyminen ja nauttiminen. Tulevana kautena ennen Rio De Janeiron paralympialaisia aion siis täyttää päiväni urheilijan unelmalla: urheilusta nauttimisella.

11850778_10153083407710949_393589002_n

Meri­-Maari Mäkinen

Treenivideoita matkan varrelta

Moikka! Mä oon ollut lomailemassa ja ottanut matkan varrella vähän treenivideoita ja kuvia. Tällä hetkellä olen takaisin Suomessa ja toimin leiriapulaisena näkövammaisten vanhusten leirillä. Sitä oppii paljon, kun saa nähdä kuinka elämäniloisia jotkut ihmiset ovat, vaikka heillä on paljonkin rajoitteita elämässään. Minua on m.m. hoitanut sokea jäsenkorjaaja ja olen päässyt keskustelemaan elämästä ja muista hienoista asioista vanhusten kanssa. Itsekin olen treenannut päivittäin, käynyt järvessä uimassa ja tehnyt pyöräilylenkkejä. Unta tuli viime yönä kokonaiset 11 tuntia ja ruoka-ajat ovat säännölliset. Tällaisella leirillä saa kyllä arjen perusasiat kuntoon jos ne jostain syystä eivät ole kunnossa!

Alla pari treenivideota koottu reissustani. Kävin Dubaissa, Kroatiassa ja Italiassa. Dubaissa tapasin ihanan Emilia Leppäsen, jonka kanssa treenattiin päivittäin jopa 3,5 tuntia! Kovaa harjoittelua ja hauskanpitoa. Pari ennätystäkin tuli tehtyä, rinnalleveto riipusta on nyt 81,9kg ja Suomessa sain tehtyä tempauksia kyykyn kautta isommilla painoilla, kun aikaisemmin. Yhteensä tein 12 toistoa 52,5kg painoilla.

Reissussa tuli syötyä pastaa ja herkkuja lähes päivittäin, hyviä viinejäkin tuli Italiassa juotua. Reissun aikana ruokahalu ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen. Suomessa ollaan takaisin riittävän ruoan ja lisäravinteiden (FAST) parissa jotta saadaan harjoittelusta kaikki irti. Painonnostoon olisi tarkoitus laittaa nyt suurempi fokus, sillä polveni ei ole reistaillut yhtään lähes kahteen kuukauteen. Tästä on tulossa erikseen postaus miten onnistuin ilman lääkkeitä tai leikkausta saamaan polvi toimimaan paremmin. Painonnostokurssi on tulossa Anni Vuohijoen kanssa ja näen jo ennätysten paukkuvan tämän vuoden puolella :)

italitaall itaa

PS. Rio-teema jatkuu uuden vierailijakirjoittajan kanssa ensi viikolla. Pysykää siis kuulolla! :)

 

x Steffi

Rion olympialaiset tähtäimessä: Vierailijakirjoittajana painonnostaja Anna Everi

Terkkuja Italiasta! Rio-teema jatkuu blogissa ja tällä kertaa vierailijakynänä toimii kaunis nainen, jota arvostan paljon, Anna Everi.

Aloitin painonnoston 14-vuotiaana ja menestyin heti tyttöjen SM-tasolla. Taustalla minulla oli mm. telinevoimistelua, ratsastusta ja yleisurheilua. Olen urallani saavuttanut 11 aikuisten Suomen mestaruutta, tehnyt Suomen ennätyksiä useassa eri ikäryhmässä, työntänyt nuorten EM-mitalin ja tänä vuonna olin aikuisten EM-kilpailuissa tempauksessa viides ja työnnössä seitsemäs, paras suomalainen.

Ennätykseni ovat tempauksessa 88kg ja työnnössä 109kg. Painoluokka, jossa nostan, on alle 63kg. Valmentajani on veljeni Antti Everi, joka nosti Penkingin Olympialaisissa vuonna 2008 11 sijalle.

3275_KKK_4704

Painonnosto on hieno laji, jossa ei välttämättä vahvin nainen tai mies voita. Laji vaatii räjähtävyyttä, tekniikkaa, rytmikykykä ja tiestysti voimaakin.

Nyt on vuosi Rion Olympialaisiin ja olympiapaikkojen lunastaminen on jo alkanut. Painonnostossa maat hakevat joukkueena paikkoja. Vuoden 2014 ja 2015 MM-kilpailuista isoimmat maat saavat itselleen menestyksen kautta 2-4 paikkaa per maa. Suomi ei vielä joukkueena ole niin vahva, että saisi MM-kilpailuista paikkaa. Maat, jotka jäävät MM-kilpailuissa ilman olympiapaikkaa saavat vuoden 2016 EM-kilpailuissa taistella yhden nostajan maapaikasta Rion olympialaisiin. Tässä on Suomenkin paikka iskeä. Sen lisäksi nostajan, joka nostaa olympialaisissa, on nostettava kahdessa olympiakarsintakilpailussa.

Nostin ensimmäiset olympiakarsintakilpailuni Kazakstanissa MM-kilpailuissa marraskuussa 2014 ja sain yhteistuloksen 188kg. Nyt EM-kilpailuissa huhtikuussa 2015 Georgiassa tein yhteistuloksen 193kg ja sijoituin suomalaisista parhaiten kisoissa. Tämän vuoden marraskuun MM-kilpailuissa Suomi ei hae paikkaa olympialaisiin, mutta olen nostanut liiton asettaman A-rajan (liitto maksaa matkakulut), joten lähden Teksasiin edustamaan Suomea ja nostamaan kovan tuloksen.

1157427_223961154424075_461819138_n

Painonnostoa tarvitsee harjoitella vuosia ennen kuin lajissa voi oikeasti pärjätä. Kuukauden off-seasoneita ei ole. Välillä on vain kevyitä treeniviikkoja. Omasta kehosta ja henkisestä jaksamisesta on pidettävä huolta, ettei loukkaantumisia tulisi. Palautuminen harjoittelusta vaatii omistautumista lajille.

Jos tarvitaan kolme avainasiaa lajissani pärjäämiseen ne olisivat: Harjoitteleminen, omistautuminen ja itsensä ylittäminen kilpailuissa.

Harjoitteleminen

Painonnostossa harjoittelemisen tarvitsee olla ohjelmoitua ja tarkoin suunniteltua oman valmentajan kanssa. Vuodessa on eri harjoituskausia ja kansainvälisellä nostajalla on kahdet tärkeät arvokilpailut kevään EM-kilpailut ja syksyn MM-kilpailut. Näihin nostajat ajoittavat huippukuntonsa. Painonnosto rasittaa paljon hermostoa, joka vaatii enemmän aikaa palatua, siksi ei voida harjoitella täysillä koko ajan, vaan harjoittelun pitää olla tarkoin suunniteltua. Harjoittelussa pitää kumminkin mennä omalle epämukavuusalueelle ja kehittää omia heikkouksia.

Omistautuminen

Laji vaatii harjoittelua joka viikko ja salilla on viihdyttävä monia tunteja päivässä. Pitää omistautua lajilleen, jotta kroppa ja mieli palautuu harjoittelusta. Itselläni ei ole väliä onko juhannusviikko tai joululoma, harjoiteltava on silti normaalisti. Tietysti esimerkiksi jouluaattona iltapäivätreenin sijaan syötiin joululounas. Oman kehittymisen eteen on kuitenkin tehtävä töitä ja joka vuosi taakkaa pitää nostaa, jotta kehityksen merkkejä tulisi.

Itsensä ylittäminen kilpailuissa

Kilpailutilanteessa painaa päälle stressi, jännitys ja paine menestyä. Nostaja on lavalla aina yksin monien silmäparien katsomana ja saa vain nostaa kuusi nostoa (kolme per laji) huipputulokseen. Epäonnistumiseen ei ole varaa. Itsensä ylittäminen ja halu menestyä on tässä lajissa avainasioita. Myös harjoituksissa ympäri vuoden on erilaisia paineita suoriutua nostoista. Eri harjoituskausien ennätyksiä sarjoissa, apuliikkeissä jne. kirjataan ja kontrolloidaan. Usein sitä on itse pahin vastustaja. On kuitenkin aivan upea tunne, kun olet harjoitellut kotisalilla useita kuukausia ja erityisesti onnistut tekemään ennätyksen kisalavalla.

_MG_21291

Olen harjoitellut pitkään omien unelmieni saavuttamiseen ja vielä on muutamia tavoitteita saavuttamatta ja se viimeinen uran kohokohta olisi saada edustaa Suomea Rion olympialaisissa. Painonnosto on hieno laji, joka sopii kaiken ikäisille ja kokoisille sukupuoleen katsomatta.

Anna

 

Annan Facebook: Anna Everi

Annan instagram @anna_everi (tsekatkaa Annan nostovideot!!)

Annan blogi: www.annaeveri.com

Rion olympialaiset tähtäimessä: Vierailijakirjoittajana siskoni Stella Hagelstam

Heippa! Olen Stella Hagelstam, Steffin isosisko ja lupasin kirjoittaa vierailijapostin tänne blogiin Steffin ollessa hyvin ansaitulla lomalla.

Lyhyesti ensin hieman infoa itsestäni ja sen jälkeen vähän enemmän omasta intohimostani, ratsastuksesta.

Olen 31-vuotias, naimisissa ja odotan esikoistani, jonka pitäisi syntyä ihan muutaman viikon sisällä. Olen ratsastanut miltei koko ikäni ja harrastus muuttui kilpaurheiluksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Opiskelin ratsastuksen ohella Hankenilla myös kauppatieteen kandidaatiksi.

choppe

Olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen ja huipulle tähtääminen tuli varhain kuin itsestään. Olen kilpaillut Suomen maajoukkueessa PM- ja EM-tasolla 15-vuotiaasta saakka, josta sijoituksia on tullut laidasta laitaan. SM-kultaa olen voittanut kolme kertaa. Viime vuonna ratsastin ensimmäiset MM-kilpailuni Ranskassa ja nyt tavoitteena on saavuttaa tarvittavat tulokset ensivuoden Rion Olympialaisia varten. Kyllä, tiedän, että tavoite on haastava, synnyttää esikoinen ja palata saman tien kansainvälisiin kilpailuihin sekä niitten kautta päätavoitteeseeni Olympialaisiin, mutta kaikkeni ajon tehdä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kvaaliaikaa Rion kilpailuihin on 1.3.2016 asti ja siinä ajassa neljä parasta kansainvälistä kilpailutulosta lasketaan. Kilpailin Barcelonassa tämän vuoden maaliskuussa kaksi kansainvälistä kilpailua, joista sain pari oikein hyvää tulosta eli ensimmäiset kvaalitulokset saattavat olla jo taskussa. Olin silloin kuudennella kuukaudella raskaana, joten päätin että ne jäivät tämän kevään/kesän ainoiksi KV-kilpailuiksi ja palaisin sitten mieluummin ripeästi synnytyksen jälkeen kilpailukentille. Toistaiseksi kaikki on mennyt juuri suunnitelmieni mukaan.

KaNTULsWxGFmfM0oJ_IoVKr7c8niZLFptdOW60rTW5o,yJbZNZRkqVabAWUAhOc3p-atI-YBQZREq5p1uK5KVAo

Kilparatsastus on siinä mielessä mielenkiintoinen laji, että kilpakumppanina on hevonen, joka voi reagoida hyvinkin odottamattomalla tavalla uusissa tilanteissa. Hevonen on luonnossa pakeneva saaliseläin ja nämä vaistot istuvat vahvasti hevosen käyttäytymisessä edelleen. Kilparatsastuksessa ratsastajan täytyy keskittyä hyvin paljon itse suoritukseen, omaan elekieleen, hallitsemaan omia kisahermoja, muistamaan ulkoa ratsastettava rata, tukemaan hevosta jännittävässä tilanteessa, reagoimaan nopeasti hevosen yllättäviin reaktioihin sekä tietenkin suorittamaan mahdollisimman hyvän, rikkeettömän radan ja sitä kautta myös antamaan hevoselle miellyttävän kokemuksen radalla olemisesta.

ART98_hagels-sparkling-emerald_20110821ticklen-533

Kuva: Margit Ticklén

Kun menestyksen avaintekijöitä ruvetaan miettimään voidaan ne jakaa seuraaviin: Intohimo lajia kohtaan ja periksiantamattomuus, itsekriittisyys ja muuttumisen tarve, levon ja treenin tasapaino sekä henkinen kehittyminen.

Tähän listaan en tietoisestikaan laita mitään tekniikkaan ja treenimääriin liittyvää kohtaa, koska jokainen kilpaurheilija on yksilöllinen ja optimaaliselle kehitykselle sopiva määrä sekä tekniikka on löydettävä kokeilemalla. Tässä lyhyesti vielä mitä omalta kohdaltani edellä mainittuihin avaintekijöihin kuuluu:

1) Intohimo lajia kohtaan ja periksiantamattomuus

Intohimolla tarkoitan sitä, että omaksi lajiksi on muotoutunut laji, jota tekee aidosta mielenkiinnosta ja innosta oman itsensä takia. Ei muiden takia eikä muiden mielipiteiden muodostamana vaan rehellisesti oman intohimon aloittamana. Kun intohimoa lajia kohtaan on tarpeeksi, pitää sitä ylläpitää ja vaalia periksiantamattomuudella. Jokaista urheilijaa koetellaan ja kovaa säännöllisin väliajoin. Onnistujia ovat he, jotka eivät ole antaneet periksi kovissakaan vastoinkäymisissä vaan kääntäneet kokemukset voimavaroiksi ja jättäneet epäonnistumiset taakseen.

 

2) Itsekriittisyys ja muuttumisen tarve

Oma mottoni on se, että kun luulen tietäväni, miten asiat tehdään ja uskon osaavani paremmin kuin muut oma kehitykseni on hiipumassa. Tällaisia piirteitä näkee mielestäni harmillisen usein. Koitan itse taistella tätä tilannetta vastaan olemalla äärimmäisen itsekriittinen olematta epävarma sekä jatkuvasti hakemalla uutta osaamista menettämättä urheilijaidentiteettiäni. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Itsekriittisyys vaatii tietynlaista rohkeutta ja itsekriittisyyttä ei missään nimessä saa tarkoittaa sitä, että ollaan avoimia kaikenlaiselle hölynpölylle. Valinta tulee tehdä aina tarkan harkinnan jälkeen ja itseään pitää kunnioittaa näissä valinnoissa. Muuttumisen tarve pitää kehityksen yllä ja vastuu siitä on yksinään urheilijan harteilla, ei valmentajan.

 

3) Levon ja treenin tasapaino

Monta vuotta menin pelkällä ”sisulla” ja luulin, että treenaamalla kovaa ja paljon saadaan kunnon tuloksia aikaiseksi. Olin väärässä, mutta myös oppinut tästä jaksosta asioita, joita ilman en olisi tässä tänään. En treenaa enää itseäni uuvuksiin, koska olen kantapään kautta kokenut sen vaan tyhmäksi tavaksi. Sitä helposti luulee olevansa vahvempi ja kovempi kuin muut kun sitä on treenannut kuukauden päivät putkeen pitämättä vapaapäivää. Tämä on valitettavasti illuusio, joka kostautuu rankemman kerran ennemmin tai myöhemmin.

Oppiminen ja kehittyminen on jännä tasapaino lepoa ja treeniä, jos suhde on väärä kehittyminen on erittäin hidasta ja työlästä. Mutta se on sanomattakin selvää, että kilpaurheilijan pitää treenata ja kun treenaan teen sitä tosissani.

Treenit ovat lepojaksojen jälkeen ihan eri tasolla. Motivaatio, kokonaisvaltainen perspektiivi ja energia ovat jotakin aivan muuta kuin silloin kun ollaan harjoiteltu liian pitkään ja liian kovaa. Treenistä tulee nopeasti rutiinia ja fyysisesti sitä turtuu huomaamatta, että ajatuksetkaan eivät ole enää aidosti läsnä. Tällöin saa väärän käsityksen siitä mitä tekee. Helposti luulee olevansa hemmetin ahkera ja tehokas, mutta todellisuudessa kehitys seisoo paikallaan. Tämän ei tarvitse tuntua yhtään raskaalta vaan päinvastoin, jos lajiaan rakastaa yhtä paljon kuin minä teen, on aluksi vaikea uskoa että tarvitsee lepoa kun treenaaminen on kivaa ja inspiroivaa. Eron huomaa vasta kun lepojaksolta palaa takaisin treeniin, se fiilis vasta hieno onkin!

 

4) Henkinen kehittyminen

On olemassa paljon tutkimuksia siitä, kuinka suuri osuus urheilusuorituksesta on henkistä ja kuinka suuri osa fyysistä. En aio väittää mitään prosenteissa, mutta omalta osaltani voin vannoa, että henkinen osuus on valtava. Henkinen kehittyminen on hidasta ja sitä ei voi mitenkään mitata, joten sen treenaaminen voi tuntua hankalalta. Henkisesti vahva urheilija tietää miten valmistautua isoon koitokseen, hän ei vastoinkäymisistä mene hämilleen eikä häneen vaikuta mitä muut sanovat, ovat mieltä tai tekevät. Hän menee kilpailuihin, tekee tuloksen ja näkee sen eri tavalla kuin kaikki muut. Henkisesti vahvaksi tulee kokemuksien kautta ja silloin tarkoitan sekä hyvien että huonojen sellaisten. Yksikään urheilija ei ole tullut vahvaksi vain onnistumalla. Minä käytän edelleen paljon aikaa mentaaliasioiden opiskeluun ja kannustan lämpimästi jokaista urheilijaa hakemaan osaamista ja ymmärtämistä sen asian ympäriltä. Materiaalia tähän on loputtomasti ja jokaisen täytyy löytää itselleen sopiva menetelmä.

IMG_3011

Tämän postin piti olla ihan lyhyt intro omaan elämääni urheilijana. Havahduin kuitenkin siihen, että kun näistä asioista alkaa kirjoittaa on vaikea löytää kohtaa mihin lopettaa… Eli varsin pitkäksi tämä muodostui, mutta toivottavasti te kaikki lukijat saitte jonkun idean, jota voitte hyödyntää omassa lajissanne!

Ihanaa kesänjatkoa kaikille!

Stella

 

Stellan Facebook sivut: Passion for Dressage

Stellan instagram: @stellahagelstam