Avainsana-arkisto: urheilutapahtumat

Winter War 2015 kooste – Haussa Suomen kovakuntoisin

Tässä vielä tunnin pituinen koostevideo Winter War 2015 -kisoista. Pääsin itsekin videoon näyttämään lajikuvauksia ja antamaan hieman kommenttia lajista. Ensi vuonna ehkä hieman toisessa roolissa. Kilpailut toivat itselleni suuren määrän motivaatiota jatkaa kovaa treenaamista ja tähdätä vielä korkealle CrossFitissä. Luulen, että jäisin vanhoina päivinä katumaan jos en ottaisi selvää kuinka pitkälle voisin päästä. Jos teillä on videosta tai lajista jotain kysyttävää, pistäkää inboxiin niitä tulemaan!

Screen Shot 2015-02-19 at 4.09.50 PM

Kuvaa klikkaamalla pääsette videoon.

 

ps. ajattelin jakaa kisojen soittolistaa tänne jossain vaiheessa, musiikista kun voi saada hyvin lisäpuhtia treenaamiseen!

x Steffi

Winter War 2015 -kisaraportti katsomosta

Teen pienen kisaraportin Winter War -kisoista, jotka käytiin nyt viikonloppuna Tampereella. Oli hieman haikeeta istua katsomon puolella, mutta ei minulla olisi ollut kisoihin asiaa ainakaan tämänhetkisellä kunnolla. Toivotaan, että ensi vuonna sitten. Kiva oli päästä demoamaan pari lajia. Sain hetkellisesti kokea miltä tuntui olla kisa-alueella 😀 Olen kuitenkin sujut sen asian kanssa, etteivät nämä kisat onnistuneet kohdallani ja olen sataprosenttisen varma ettei minun olisi kannattanut tähdätä niihin. Silloin olisin vienyt kroppani ja mieleni aivan liian pitkälle. Koitetaan uudestaan fiksummin hieman myöhemmin, toivottavasti ensi vuonna 🙂 Näissä kisoissa nähtiin enemmän taitoa vaativia lajeja, kuin voimaa vaativia. Karjalan Kovimmassa (2014) oli paljon voimalajeja verrattuna Winter Wareihin (2015).

Olin koko lauantai-päivän paikalla ja seurasin lajeja myös perjantaina. Käyn hieman läpi lajeja ja miltä ne olisivat tuntuneet minulle. Kilpailijathan eivät tiennet kuin kolme lajia etukäteen, loput lajit he saivat tietää vasta kisapäivänä.

Laji 1 ja 2

10 MIN AMRAP:

  • 1500m/1250m soutu
  • Maksimimäärä yleisliikkeitä soutulaitteen yli

2min tauko

Noin 3km juoksu aikaa vastaan

Tämä tapahtui perjantaina ja tästä urheilijat tiesivät etukäteen, tieto tuli samalla viikolla nettiin. Soutu on laji, josta en ole itse vielä oppinut tykkäämään. Burpeitä tuli joidenkin urheilijoiden tehtyä yli 70 kappaletta ja mietin vierestä milloin tuo aika oikein loppuu. Näytti rankalta. Tämän jälkeen lyhyt tauko (joka tuntui minullekin enemmän 30 sekunnilta) ja juoksu. Juoksu oli tietenkin monen kohdalla huvittavan näköistä, kun ollaan juuri kilpailtu toista lajia ja hapotettu jalkoja. Osalle juoksu näytti toimivan jopa hieman palauttavana ensimmäisestä lajista ja näin osa pystyi pitämään hyvän tahdin sekä lisätä vauhtia pikkuhiljaa. Toiset taas olivat aivan loppu, eivätkä saaneet kehostaan irti paljon mitään.

10895112_826306124082427_1754001580_n

Laji 3

7 min AMRAP

  • 15 kaloria assault bikellä
  • 12 swing 32/24
  • 9 chest-to-bar/leuat

Osa kilpailijoista ei ollut ikinä edes testannut assault bikeä ja itse asiassa testasin sitä itsekin ekaa kertaa eilen. Tämä oli muuten kyllä melko tyypillinen CF -treeni. Leuoissa nähtiin eri tyylejä. Kiinnostavaa oli nähdä, että vaikka osa naisista hallitsi butterfly-leuat hyvin, hyytyivät he myös nopeasti. Iso käsi Tiina Taavelalle CrossFit Central Helsingistä, joka voitti ylivoimaisesti koko lajin. Hänellä oli koko matkan fiksu tahti päällä ja teki kippileukoja alusta asti. Wau. Kovimmat miehet vetivät tämän lajin melko rinta rinnan, oli jännää katsoa kovaa tahtia.10948808_780518568707549_127617152_n

Laji 4

4 kierrosta:

  • 50 tuplanarua
  • 5 m käsilläkävelyä (unbroken)

Time cap: 6 min

Tässä eroteltiin voimakkaasti kilpailijoiden käsilläkävely-taidot. Osa hallitsi käsilläkävelyn hyvin ja onnistui, kun taas toinen osa jäi jumiin. Moni jatkoi sinnikkäästi yrityksiä, mutta käsilläkävely on erittäin haastava saada pitkiä matkoja putkeen kun keho on väsynyt. Pitää itsekin treenaa lisää käsilläkävelyä. Tämä olisi ollut minulle luultavasti aika hyvä laji.10949019_871131752943620_109483231_n

Laji 5

Tempaus ja rinnalleveto maksimit

Perinteiset painonnostot.  Tämä on aina jännää katsottavaa. Kaksi yritystä työnnössä ja kaksi tempauksessa. Marianne Saarhelo ja Aleksi Vihonen saivat isoimmat painot nostettua. Hyvin inspiroivaa.10968588_423956597755120_1079146224547281845_n10639588_10155240334420724_2183203433211367658_n

Laji 6,7 ja 8

4/2 VOIMAVETOA RENKAILLA 8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM 4/2 VOIMAVETOA TANGOLLA 8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM

Tämä tehtiin kolmesti, neljän minuutin välein. Kaikki koitokset pisteytettiin erikseen. Nyt tuli niitä muscle-uppeja, mutta osa ei päässyt tekemään niitä koska enää oli puolet kilpailijoista jäljellä eli tämä oli semifinaali. Tässäkin tuli selväksi mitä pitää harjoitella ja paljon – niitä muscle-uppeja renkailla ja tangolla. Tämä laji oli siistin näköistä, mutta tässäkin osa jäi ns. jumiin jos ei hallinnut mucle-uppeja tarpeeksi hyvin. Saara Laaksonen kertoi lajin olevan hänen suosikkinsa ja se näkyi tuloksissa – hän voitti kaikki kolme kierrosta. Saara on uskomaton!

10963957_1450474128508384_2130093970_n

Laji 9

Aikaa vastaan:

  • 50 THRUSTER 50KG/35KG
  • 30 KAHVAKUULATEMPAUS 32.5KG/20KG
  • 40 VARPAAT TANKOON
  • 20M ASKELKYYKKYKÄVELYÄ AKSELI PÄÄN YLÄPUOLELLA 70KG/45KG

Kiva chipper-finaali jossa kilpaili kymmenen parasta miestä ja kymmenen parasta naista. Tässä oli tavoitteena, etteivät kilpailijat jäisivät täysin jumiin vaan saisivat lajin tehtyä loppuun asti. Kaikki ei siinä onnistunut mutta tätä oli kuitenkin mukava seurata.  Tämä olisi ollut ”kiva” tehdä. Screen Shot 2015-02-10 at 3.18.04 PM

Tämän jälkeen olivat voittajat selvillä. Viime vuoden konkarit veivät kultamitalit taas. Saara Laaksonen ja Mikko Aronpää!

champs

Lopputulokset:

1. Saara Laaksonen    2. Mila Nurminen    3. Annika Vahomäki

1. Mikko Aronpää    2. Joosua Eskelinen    3. Matti Knaapi  

Musiikki ja äänentoisto oli parasta mitä on ikinä ollut. Kisat olivat järjestetty isommassa hallissa, kuin aikaisemmin ja ilmanvaihto ja lämpötila oli hyvä. Tuomarit tekivät työnsä hyvin ja kaikki muukin näytti sujuvan erittäin tasokkaasti! Katsomo oli niin täynnä, lippuja myytiin n. 2700kpl. Yllätysartistina toimi Brädi ja fiilis oli keikan aikana katossa. Tämä tapahtuma on ollut vuosi vuodelta isompi ja hienoa nähdä näin paljon ihmisiä lajin parissa.

Kiitos Hannu Pajarille ja kaikille muille kilpailujärjestäjille sekä mukana olleille hienoista kisoista. Kilpailuista on tulossa kooste lauantaina. Voisin jakaa sen myös tänne sitten.

Osa kuvista lainattuja täältä.

x Steffi

iloveme -messut – fiilikset!

iloveme -messut olivat tänä vuonna mieleeni, olin messuilla lähes koko perjantain ja lauantain!

Lauantai-päivällä messukeskus oli erittäin täynnä, minua kiinnostaisi tietää kuinka paljon messukävijöitä viikonlopun aikana kertyi! Pidin pienen breikin kesken lauantaipäivän ja käytiin äidin kanssa Silvoplee-ravintolassa rauhoittumassa. Tykkäsin pyöriä messuilla ja kuulla uusista tuotteista sekä tietenkin maistella ruokia ja juomia. Tänään postailen vähän fiiliksiä ja huomenna näytän teille mitkä tuotteet pääsivät messuilta mukaan kotiin.

Kaisan kanssa oli kiva hengailla, niinkuin aina! Onneksi olkoon Kaisalle, hän voitti Wellness Awardin!
Smootheja tuli juotua molempina päivinä. Viikonloppuni oli aika kauneus-painoitteinen – Nukuin kunnolla ja hoidin ihoani ja hiuksiani. Voi olla, ettei ensi viikonloppuna tule nukuttua samalla lailla, silloin on nimittäin Indiedays Blog Awards! Odotan niitä innolla (:

Paljon tuttuja löytyi messuilta!
Superfoodeja, kuntotestejä ja luontaistuotteita…
TFW-pisteellä oli pakko käydä tekemässä niiden Cocovi-haaste niin monesti, että veisin voittopaketin kotiin… Haasteena oli tehdä 5 yleisliikettä (rinnan ei tarvinnut koskettaa maata), työntää kelkkaa n. 15m, tehdä 20 vatsaa (sormien kosketus sivuille) ja kelkka takaisin. Aikani taisi olla 22 sekuntia. TFW-salilla on kiva konsepti!

Messuilla järjestettiin myös tanssishow -demotunteja. Kiinnostuin testaamaan jotain uutta tanssityyliä… Huomasin nimittäin musiikin pauhatessa, että olisin halunnut olla mukana siinä tanssimassa! Saa nähdä toteutanko uuden tanssi-innostukseni jossain vaiheessa (:

Ostin myös kolmen kerran joogakortin läheiselle joogastudiolle. Ihanaa päästä pian testaamaan joogaa uusilla tunneilla, jooga sopii hyvin piristämään pimeitä päiviä.

Huomenna jatketaan iloveme -teemalla ja esittelen teille mitä tuotteita lähti messuilta mukaan.
x Steffi

SISU Bootcamp – Reebok + Les Mills yhteistyö

Viime viikolla osallistuin urheiluaamuun, joka oli täynnä yllätyksiä. Osallistujille kerrottiin vain tulemaan paikan päälle, treenikamppeet mukanaan. Tapasimme Intersportissa ja saimme mm. kuulla Reebokin ja Les Mills:in maailmalaajuisesta yhteistyöstä! Kivoja Reebok Les Mills -tuotteita löytyy Intersportin myymälöistä ja näette niitä myös meidän päällämme kuvissa – housut ja urheilutoppi ovat Reebok Les Mills -tuotteita.

Päivään sisältyi kuljetuksen jäänmurtajille, jonka kannella meille vedettiin Les Mills GRIT -tunti. Mulle tuli hieman hassu fiilis alussa, en muista milloin olin viimeksi ollut ryhmäliikuntatunnilla! Olen niin tottunut crossfit-treeneihin, etten edes muistanut millaista ryhmäliikunta voi olla. Olin hieman ”out of my comfort zone”. Sellaiset kokemukset ovat usein hyviä, jotta ei elämä olisi liian yksitoikkoista. Treeni oli siis aivan huippu, kun pääsin sen makuun. Nuo Les Mills tunnit eivät ikinä petä. Vuosia sitten kävin Les Mills BODYCOMBAT -tunnilla ja se oli lempparituntini silloin. Kaloreita paloi ja nyrkkeilybiisien aikana pääsi kunnolla päästämään mahdolliset agressiot tai extra-energiat ulos kehosta. Jos kävisin ryhmäliikuntatunneilla, kävisin luultavasti Les Mills -tunneilla. Selvästi Reebok tietää mistä pidän ja tekee yhteistöitä sen mukaan 😛

GRIT -tunnilla oli paljon punnerruksia ja keskivartalo-treenejä! 

Brunssi kruunasi aamupäivän!
Seuraava treeniaamu on jo tällä viikolla! Silloin pääsen vihdoinkin testaamaan Training For Warriors -salia. Päästään treenaamaan Elastisen kanssa, oujee (: Lisää tästä myöhemmin!

x Steffi

Kehonhallintaan treeniliikkeitä

Olin hetki sitten Adidaksen treeniaamulla, Eveliinan vetämällä kehonhallinta -tunnilla. Mulla on ollut tavoitteena saada parempi keskivartalontuki kehooni ja opin tunnilla uusia juttuja. Teen nykyään n. 3 kertaa viikossa yksinkertaisia pitoja (ensimmäinen kuva) 3-5×15-30 sek. Mulla on vähän notkoselkä, joten keskivartalon jumppaliikkeet ovat erittäin tärkeitä, jotta varsinkaan alaselkään ei tule vammoja.

Tsekatkaa kuvista mitä teimme! 

Mulla on muuten uusi instagram nimi. Se on nykyään @steffit. Tili on muuten sama, ainoastaan nimi muuttui.

ps. Vieraskirjoittaja julkaisee tekstin huomenna.
Kivaa torstai-iltaa! Muistakaa ottaa hetki itsellenne ja nauttia auringon lämmöstä ja valosta. Tarvitsen itsekin muistutusta välillä…



Kuvat: Roope Virtanen, Lasse Perkkiö ja Minna Hatinen
Paikka: Helsinki Core Trainers
x Steffi