Winter War 2015 -kisaraportti katsomosta

Teen pienen kisaraportin Winter War -kisoista, jotka käytiin nyt viikonloppuna Tampereella. Oli hieman haikeeta istua katsomon puolella, mutta ei minulla olisi ollut kisoihin asiaa ainakaan tämänhetkisellä kunnolla. Toivotaan, että ensi vuonna sitten. Kiva oli päästä demoamaan pari lajia. Sain hetkellisesti kokea miltä tuntui olla kisa-alueella 😀 Olen kuitenkin sujut sen asian kanssa, etteivät nämä kisat onnistuneet kohdallani ja olen sataprosenttisen varma ettei minun olisi kannattanut tähdätä niihin. Silloin olisin vienyt kroppani ja mieleni aivan liian pitkälle. Koitetaan uudestaan fiksummin hieman myöhemmin, toivottavasti ensi vuonna 🙂 Näissä kisoissa nähtiin enemmän taitoa vaativia lajeja, kuin voimaa vaativia. Karjalan Kovimmassa (2014) oli paljon voimalajeja verrattuna Winter Wareihin (2015).

Olin koko lauantai-päivän paikalla ja seurasin lajeja myös perjantaina. Käyn hieman läpi lajeja ja miltä ne olisivat tuntuneet minulle. Kilpailijathan eivät tiennet kuin kolme lajia etukäteen, loput lajit he saivat tietää vasta kisapäivänä.

Laji 1 ja 2

10 MIN AMRAP:

  • 1500m/1250m soutu
  • Maksimimäärä yleisliikkeitä soutulaitteen yli

2min tauko

Noin 3km juoksu aikaa vastaan

Tämä tapahtui perjantaina ja tästä urheilijat tiesivät etukäteen, tieto tuli samalla viikolla nettiin. Soutu on laji, josta en ole itse vielä oppinut tykkäämään. Burpeitä tuli joidenkin urheilijoiden tehtyä yli 70 kappaletta ja mietin vierestä milloin tuo aika oikein loppuu. Näytti rankalta. Tämän jälkeen lyhyt tauko (joka tuntui minullekin enemmän 30 sekunnilta) ja juoksu. Juoksu oli tietenkin monen kohdalla huvittavan näköistä, kun ollaan juuri kilpailtu toista lajia ja hapotettu jalkoja. Osalle juoksu näytti toimivan jopa hieman palauttavana ensimmäisestä lajista ja näin osa pystyi pitämään hyvän tahdin sekä lisätä vauhtia pikkuhiljaa. Toiset taas olivat aivan loppu, eivätkä saaneet kehostaan irti paljon mitään.

10895112_826306124082427_1754001580_n

Laji 3

7 min AMRAP

  • 15 kaloria assault bikellä
  • 12 swing 32/24
  • 9 chest-to-bar/leuat

Osa kilpailijoista ei ollut ikinä edes testannut assault bikeä ja itse asiassa testasin sitä itsekin ekaa kertaa eilen. Tämä oli muuten kyllä melko tyypillinen CF -treeni. Leuoissa nähtiin eri tyylejä. Kiinnostavaa oli nähdä, että vaikka osa naisista hallitsi butterfly-leuat hyvin, hyytyivät he myös nopeasti. Iso käsi Tiina Taavelalle CrossFit Central Helsingistä, joka voitti ylivoimaisesti koko lajin. Hänellä oli koko matkan fiksu tahti päällä ja teki kippileukoja alusta asti. Wau. Kovimmat miehet vetivät tämän lajin melko rinta rinnan, oli jännää katsoa kovaa tahtia.10948808_780518568707549_127617152_n

Laji 4

4 kierrosta:

  • 50 tuplanarua
  • 5 m käsilläkävelyä (unbroken)

Time cap: 6 min

Tässä eroteltiin voimakkaasti kilpailijoiden käsilläkävely-taidot. Osa hallitsi käsilläkävelyn hyvin ja onnistui, kun taas toinen osa jäi jumiin. Moni jatkoi sinnikkäästi yrityksiä, mutta käsilläkävely on erittäin haastava saada pitkiä matkoja putkeen kun keho on väsynyt. Pitää itsekin treenaa lisää käsilläkävelyä. Tämä olisi ollut minulle luultavasti aika hyvä laji.10949019_871131752943620_109483231_n

Laji 5

Tempaus ja rinnalleveto maksimit

Perinteiset painonnostot.  Tämä on aina jännää katsottavaa. Kaksi yritystä työnnössä ja kaksi tempauksessa. Marianne Saarhelo ja Aleksi Vihonen saivat isoimmat painot nostettua. Hyvin inspiroivaa.10968588_423956597755120_1079146224547281845_n10639588_10155240334420724_2183203433211367658_n

Laji 6,7 ja 8

4/2 VOIMAVETOA RENKAILLA 8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM 4/2 VOIMAVETOA TANGOLLA 8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM

Tämä tehtiin kolmesti, neljän minuutin välein. Kaikki koitokset pisteytettiin erikseen. Nyt tuli niitä muscle-uppeja, mutta osa ei päässyt tekemään niitä koska enää oli puolet kilpailijoista jäljellä eli tämä oli semifinaali. Tässäkin tuli selväksi mitä pitää harjoitella ja paljon – niitä muscle-uppeja renkailla ja tangolla. Tämä laji oli siistin näköistä, mutta tässäkin osa jäi ns. jumiin jos ei hallinnut mucle-uppeja tarpeeksi hyvin. Saara Laaksonen kertoi lajin olevan hänen suosikkinsa ja se näkyi tuloksissa – hän voitti kaikki kolme kierrosta. Saara on uskomaton!

10963957_1450474128508384_2130093970_n

Laji 9

Aikaa vastaan:

  • 50 THRUSTER 50KG/35KG
  • 30 KAHVAKUULATEMPAUS 32.5KG/20KG
  • 40 VARPAAT TANKOON
  • 20M ASKELKYYKKYKÄVELYÄ AKSELI PÄÄN YLÄPUOLELLA 70KG/45KG

Kiva chipper-finaali jossa kilpaili kymmenen parasta miestä ja kymmenen parasta naista. Tässä oli tavoitteena, etteivät kilpailijat jäisivät täysin jumiin vaan saisivat lajin tehtyä loppuun asti. Kaikki ei siinä onnistunut mutta tätä oli kuitenkin mukava seurata.  Tämä olisi ollut ”kiva” tehdä. Screen Shot 2015-02-10 at 3.18.04 PM

Tämän jälkeen olivat voittajat selvillä. Viime vuoden konkarit veivät kultamitalit taas. Saara Laaksonen ja Mikko Aronpää!

champs

Lopputulokset:

1. Saara Laaksonen    2. Mila Nurminen    3. Annika Vahomäki

1. Mikko Aronpää    2. Joosua Eskelinen    3. Matti Knaapi  

Musiikki ja äänentoisto oli parasta mitä on ikinä ollut. Kisat olivat järjestetty isommassa hallissa, kuin aikaisemmin ja ilmanvaihto ja lämpötila oli hyvä. Tuomarit tekivät työnsä hyvin ja kaikki muukin näytti sujuvan erittäin tasokkaasti! Katsomo oli niin täynnä, lippuja myytiin n. 2700kpl. Yllätysartistina toimi Brädi ja fiilis oli keikan aikana katossa. Tämä tapahtuma on ollut vuosi vuodelta isompi ja hienoa nähdä näin paljon ihmisiä lajin parissa.

Kiitos Hannu Pajarille ja kaikille muille kilpailujärjestäjille sekä mukana olleille hienoista kisoista. Kilpailuista on tulossa kooste lauantaina. Voisin jakaa sen myös tänne sitten.

Osa kuvista lainattuja täältä.

x Steffi

Winter War 2015

Onko teillä jo tekemistä viikonlopulle? Jos ei, suosittelen vahvasti tulemaan seuraamaan CrossFitin Winter War -kisoja Tampereella! Nämä ovat epäviralliset Suomen mestaruuskisat ja kisoissa näkee Suomen CrossFitin parhaimmistoa. Kilpailut toimivat erinomaisena inspiraation lähteenä joko enemmän treenaaville tai aloittelijoille. Eikä tietenkään ole pakko olla lajiin hurahtanut, että näistä saisi inspistä omaan tekemiseen. Jos jollekin CrossFit on vielä tuntematon käsite, saa näistä kisoista hyvän hajun mistä on kyse. Kilpailijat eivät tiedä kaikkia lajeja, vaan heille kerrotaan ne vasta hetki ennen kisoja. Pari lajia on julkaistu ja ne voi katsoa alta…

Minä ja videossa oleva herra toimimme kisoissa demourheilijoina, eli näytämme kilpailijoille lajien standardit kun kisajärjestäjä julkaisee ne. Telkkaristakin voi katsoa koosteen kisoista jälkeenpäin. Laitan siitä linkin sitten 🙂

Oma tavoittenihan oli aluksi olla mukana ja päästä 12 parhaan joukkoon, mutta aina ei mene asiat suunnitellusti ja päätin laittaa tavoitteeni sivuun pari kuukautta sitten… On kuitenkin tosi kiva olla jollakin tapaa mukana kisoissa ja saada entistä enemmän motivaatiota kisata jälleen joku päivä. Ehkä tavoitettani lykättiin vuodella, saa nähdä…

Tervetuloa nauttimaan korkealuokkaisista kisoista! Lauantaina järjestetään myös viralliset jatko-bileet halukkaille… Nähdään siellä 🙂

TÄSTÄ VOI OSTAA LIPPUJA KISOIHIN!

x Steffi

Ihana Wholefoods

Miksi meillä ei ole vielä tätä ihanaa Wholefoods -kauppaa Suomessa? Toivottavasti se rantautuu joku päivä tänne, sillä kyseisessä kaupassa on todellakin arvot kohdallaan. Tutustuin ruokakauppaan ensimmäisen kerran jenkeissä 2006 ja nyt kun kävin moikkaamassa siskoani Lontoossa, käytiin siellä ostamassa ruokaa. Kuka ei innostuisi syömään terveellisemmin ja raikkaammin, kun täällä käy? Koko kauppareissu on yhtä inspiroivaa kokemusta, haha, katsokaa itse!

18

Erittäin raikkaan näköisiä kasviksia.

5

Ruokakauppa tukee paikallisia tuotteita.

 

19

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

21 20

17dd6

12whole   8912111013151416

7

Ei keinotekoisia värejä, makuja tai lisäaineita. Terveellisimpiä take-away ruokia, kuin yleensä. Superfoodeja ja smoothieita. Kauppa tukee paikallisia tuotteita… Kuulostaa hyvältä minun mielestäni!

Tässä oli sitä paitsi vain pieni osa kaupasta. Kuvista puuttu mm. lihatiskit ja take-away altaat, joista voi koota itselleen vaikka lounaan mukaan otettavaksi. Tällä tavalla terveellisesti syöminen helpottuisi ja Suomessakin ihmiset söisivät hieman paremmin!

x Steffi

Post for computer workers

Mulla oli tallella tällainen venyttelypostaus ja koin sopivaksi julkaista se nyt. Suuri osa meistä on usein melko huonoryhtisessä asennossa. Kun olemme tietokoneella, kännykällä, pulpetin äärellä tai luemme kirjaa, on meillä usein selkä pyöristynyt, hartiat edessä ja pää eteenpäin venytetty. Tässä siis pari hyvää venyttelyliikettä, jotka voi tehdä päivän päätteeksi tai milloin vain, kun tuntuu, että yläselkä tai niska- ja hartiaseutu on jumissa 🙂 Näitä tykkään tehdä myös itse.

postcomp P1050099 P1050103 P1050104 P1050107

Kuvat: Stina

Ihanaa alkanutta viikkoa! 🙂

x Steffi

Adidas StellaSport GIVEAWAY

Kävin tsekkaamassa Stadiumista Adidaksen & Stella McCartneyn uusimman malliston – Adidas StellaSportin. Urheiluvaatteissa näkyi vahvoja kuvioita ja erikoisia väriyhdistelmiä. Väreinä oli mm. sinistä, vihreää, punaista ja valkoista.

On aika järjestää pieni arvonta täällä blogissa, joten arvon tällä kertaa nämä upouudet bikinit yhdelle lukijalle! Bikinit ovat S-kokoa.

DSCN0935

Arvontaan voi osallistua kertomalla mikä Suomen kesässä on parasta, ei tarvitse kirjoittaa pitkää viestiä, miettikää vain tässä pimeyden keskellä mitä odotatte eniten kesältä. Minun mielestäni parasta on valo, lämpö ja meri. En malta odottaa kesää!!!

Ollakseenne mukana arvonnassa, kirjoittakaa kommentiboksiin sähköpostiosoitteenne ja mikä teidän mielestänne on parasta Suomen kesässä.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

x Steffi