Karjalan Kovin 2016 – karsinnoista läpi ja kisavalmisteluja

Sawotta-kisoista palauduin hyvin ja melko pian kulman takana odotti isommat kisat, nimittäin Karjalan Kovimmat. Karsinnoista oli toki ensin päästävä läpi. Edellisestä kisakarsinnoista oli jäänyt pettynyt fiilis. Alkuvuodesta yritin nimittäin karsia Winter War 2016 -kisoihin ja vaikka optimistisesti luulin pääseväni kisoihin, jäin kauas kisapaikasta.

7P4A1365

Onneksi vaikeista ajoista voi halutessaan oppia ja niin todellakin tein. Ymmärsin, että nyt vaaditaan paljon kovempaa kuntoa jos haluan kilpailla näiden kovien tyttöjen kanssa, joten aloin systemaattisemmin treenaamaan seuraavaa koitosta varten. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että jatkoin hyväksi todetuksi The Training Planiä. Määrätietoinen treenaaminen on loppujen lopuksi melko yksinkertaista. Se on osa elämän rutiinia, josta ei poiketa. Se on kuin työntekoa. Ollaan sovittuun aikaan paikalla ja tehdään mitä ohjelmassa lukee. Työ tulee tehdä niin hyvällä laadulla, kuin mahdollista. Jos työn tekee huonosti, joutuu siitä jossain vaiheessa ”kärsimään”. Hyvin tehty työ palkitaan.

Optimistisuus ei kadonnut ja uskoin pääseväni mukaan Karjalan Kovimpaan. Tällä kertaa optimistisuuteni oli myös realistista! 😀

Karsinnat olivat kovat, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Tein sen kerran läpi ja sillä suorituksella lähden nyt kisoihin karsintapaikasta nr. 19! 50 naista ja 50 miestä pääsi mukaan. Erikseen löytyvät vielä masters-sarjat. Kisoista tulevat isot!

Spending midsummer in Berlin at a tough weightlifting camp 👊🏼

A photo posted by Stefanie Hagelstam 🇫🇮 (@steffit) on

 

En ole ikinä aikaisemmin ollut näin innoissani kisoista (toistaiseksi). Toivon, että tämä kisainnostus jatkuu myös kisoihin asti. Nyt tunnen iloa ja voimakasta oloa, enkä jännitä yhtä paljon kuin ennen karsintoja. Nyt tuntuu siltä, että olen ansainnut paikkani kisoihin. Paikalla on todella monta ihanaa tuttua, jonka kanssa pääsen kilpailemaan. Olen lisäksi todella iloinen ja ylpeä että olen taas ”back in the game” omien haastavien aikojen jälkeen.

Treenit ovat menneet hyvin. Tempauksessa otin uuden ennätyksen (70kg), siitä ”avautumis”teksti ja video tässä. Rinnallevedossa ja työnnössä pääsin 12min EMOM (every minute on the minute) 80kg asti ja uskoisin uuden ennätyksen olevan kulman takana (vanha ennätys 84kg). Taidot muscle-upeissa ovat menneet osittain eteenpäin. Tankohommat menevät paremmin, mutta renkailla (kippi muscle-up) minulla on vaikeuksia. Kuntopuoli on toivon mukaan mennyt eteenpäin, siltä ainakin tuntuu. Olen Sawotan jälkeen juossut enemmän. Lonkkavaivat ovat parempaan päin kiitos taitavan fysioterapeutin, joka tulee myös Karjalan Kovimpaan mukaan. Treeneistä on siis hyvä fiilis! Kisoihin on nyt kaksi viikkoa.

Instagramissa (@steffit) löytyy videoita eri liikkeistä. Lisäilen treenijuttuja sinne lähes päivittäin.

 

Kaksi vuotta sitten päätin Karjalan Kovimman (2014) jälkeen, että tarvitsen taukoa kilpailuista, enkä tiennyt haluanko enää kilpailla. Nyt tunnen itseni olevan paljon tasapainoisempi ja itsevarmempi urheilija, kuin silloin. Minulla ei ole valmentajaa, mutta uskon että pystyn itse psyykkaamaan itseni suorituksiin ja tiedän myös mihin pystyn.

IMG_8990

Karjalan Kovin 2014

Tavoitteet ovat korkealla! Toivon, että saan itsestäni kaikki irti ja vähän enemmän. Uskon voivani päästä korkealle jo tällä kunnolla ja hyvällä valmistautumisella. Jännää nähdä mille sijalle päädyn. Tällä kertaa tavoitteena on valmistautua mahdollisimman hyvin. Koitan olla ruoka-asioissa parempi, jotta en voisi niin pahoin kisojen aikana. Tavoite on myös koittaa edes hieman nauttia ja pitää hauskaa. On vaikea sanoa, mihin toivoisin sijoittuvani. Unelma on tietenkin seistä palkintopallilla mutta olen tyytyväinen myös muihin sijoituksiin, kunhan pystyn antamaan kaikkeni.

En voi vaikuttaa kenenkään muuhun, kuin itseeni. Tämä on ilmiselvä asia, mutta tunnen vahvasti etten ota paineita muista urheilijoista tai heidän valmistautumisestaan. Olen tainnut aikaisemmin miettiä paljon enemmän mitä muut tekevät tai miten he valmistautuvat ja että he ovat paljon parempia, kuin minä. Sellainen ajattelu on ihan turhaa. Ne, jotka voittavat minut ovat vain yksinkertaisesti minua paremassa kunnossa. Ne ovat tehneet kovempaa (ja fiksumpaa) duunia. Katson heitä vain ylöspäin ja tavoitteena on joskus yltyä heidän tasolleen.

IMG_9931

Työ on jo tehty eikä näillä kahdella viikolla ole muuta merkitystä, kuin varmistaa ettei tee liikaa asioita. Lajipaljastuksia on alkanut tulemaan ja ne otetaan myös huomioon treeneissä. Tänä aamuna tehtiin juoksu-avovesiuinti-juoksu harjoitus ja fiilis oli mahtava sen jälkeen!

Kisainfoa:

Karjalan Kovin FACEBOOK

Karjalan Kovin KOTISIVUT

ps. edellisen postauksen voittajat ovat arvottu! Kiitos kaikille osallistuneille.

pps. lukekaa läpi ihanat kommentit edellisessä postauksessa, jos haluatte tulla hyvälle tuulelle. Todella motivoivaa lukea lähes 200 tarinaa itsensä ylittämisestä!

x Steffi

Yksi kommentti

  1. Mince, j'étais passé à côté de ça aussi! Vraiment navré! De février à mars, j'ai connu une période catastrophique niveau boulot puis je suis parti loin pour me reposer.Donc pour Puzzle, comme tu as du le constater: Il n'est pas sorti.Plus grave: Il ne sortira pas. Pas tout de suite en tout cas.Je ferai un vrai post sur le sujet dans quelques seistnea.Ammiiés des bisous,Kid

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.