Mitä kuuluu nyt? Fiilikset 4 kuukautta oman tavoitemuutoksen jälkeen

Tässä < postauksessa kerroin muutoksistani kilpailutavoitteessani, siitä on nyt jo lähes neljä kuukautta! Aika on mennyt nopeasti. Siinä puhun hieman siitä, miten jouduin luopumaan itse laatimasta CrossFit-tavoitteesta oman jaksamisen takia. Syynä erittäin lyhyesti kiteytettynä oli/on henkinen uupumus. Treenasin kuin kilpa-urheilija, mutten elänyt sen mukaan. Joku muu ehkä pystyy palloittelemaan niin monta asiaa samaan aikaan ja samalla suoriutua kisoissa hyvin, mutta minä en siihen pysty. Tai noh, pystyin hetken, mutta seinä tuli vastaan ja nyt pestään jälkipyykkiä 😀 Hieman henkilökohtaisempaa asiaa siis vaihteeksi.

IMG_0197

Paremmin menee, muttei niin hyvin kun toivoisin jo tässä vaiheessa. Treenit menee edelleen täysin fiilikseni mukaan. Jos olen väsynyt, en ole syönyt hyvin tai nukkunut tarpeeksi niin jätän treenit välistä ja keskityn oman jaksamisen parantamiseen. Välillä on vaikea tietää auttaisiko treeni vai onko lepääminen parempi vaihtoehto. Elän vähän liiankin vahvasti tunteen mukaan, siinä yksi heikkous kilpaurheilija-minässä, hehe. Käännetään se vahvuudeksi pikkuhiljaa… Tasapainon hakua tämä kaikki on.

Voisin vähän paremmin vielä yrittää selittää tätä fiilistä, jota käyn läpi. En ole masentunut. Usein tunnen kuitenkin itseni melko poissaolevaksi, unohtelen paljon asioita, katson itseäni ”yläpuolelta” ja pyörryttää. Varmasti nämä ovat asioita, joita moni käy silloin tällöin läpi elämässään. Odotan innolla sitä päivää, kun tämä fiilis on poissa. Siitä tulee maailman paras päivä. Onko kellään ollut joskus elämässään samantyylisiä tuntemuksia? Vasta tällä viikolla tapaan urheilulääkärin, mutten ole varma tuleeko sieltä mitään uutta, mutta katsotaan! Hyvää fiilistä minulle tuo musiikki, kirjojen lukeminen, treenaaminen joskus ja vain ”oleminen”.

IMG_6368

Nämä asiat todettu, olen pystynyt olosuhteisiin nähden aika hyvin pitämään kuntoa yllä. Olen treenannut 3-5 kertaa viikossa, viime viikkoina n. viidesti viikossa. Onneksi treeni on minulle edelleen terapeuttista ja tärkeää. Se on syy miksi se on pysynyt elämässäni, enkä ole kokonaan jäänyt sohvalle makoilemaan. Nöyrä kiitos menee myös Stinalle ja Artolle, jotka ovat monesti olleet minulle ainoat syyt mennä salille, eli olen hyvän seuran takia lähtenyt treenaamaan (<3). Kilpaileminen ei ole nyt päätavoite, vaan terveys on etusijalla. Kilpaileminen on kyllä mielessä jokaisessa treenissä, hyvällä tavalla. Nälkä kasvaa. Paino on pysynyt samoissa lukemissa, siinä 69-70kg paikkeilla, vaikken sitä sen tarkemmin seuraa. Syön kun on nälkä. Koitan syödä säännöllisesti ja laadukkaasti. Juon enemmän vettä, kuin aikaisemmin. Syön vitamiineja ja aloitin juuri rautakuurin.10413183_642437529211887_2074137178_n

Teoriassa treeniohjelmani on suurimmilta osin voimapainoitteinen, teen voimaharjoituksia 2-4 kertaa viikossa. Tämän lisäksi teen aerobista, eli peruskuntoa parantavaa kestävyysharjoittelua 1-2 kertaa viikossa (mm. uintia). Olympianostoja ja muuta CF-tyyppistä tekniikka teen 1-2 kertaa viikossa. CF-”metconeja” teen harvoin, maksimissaan kerran viikossa. Huomaan, että alan helposti voimaan pahoin heti kovan treenin alussa, eli iisisti vielä niiden suhteen. Voima kehittyy hitaammin kuin kunto, joten fyysisesti asiat ovat ihan hyvällä mallilla. Kehonhuolto on myös viikottaisessa roolissa, lähinnä hieronnan ja foamrollauksen muodossa.10919201_817286955011569_699565913_n

Kilpailunälkä tosiaan kasvaa. Suorastaan unelmoin siitä päivästä, kun olen valmis CF-kisoihin taas. Unelmoin myös voittamisesta. En tule luultavasti tänä vuonna kuitenkaan kisaamaan. Olen realistinen ja keholleni kiltti. Mielummin otan iisisti vähän liian kauan, kuin liian vähän aikaa. Mietin kyllä kisaamista ensi vuoden puolelle, mutten lyö mitään lukkoon ennen kesää. Olen valmis sitoutumaan CF:ään hyvin monta vuotta eteenpäin, jos kaikki menee hyvin. En ole kuitenkaan valmis mihinkään suunnitteluun tällä hetkellä. Itsepäinen tyyppi 😛

Mulla on elämässä tietynlainen tärkeysjärjestys ja treeni ei ole tällä hetkellä ykkössijalla, vaan se on koulu. Kesäksi pitäisi olla koulu paketissa ja sitten sen voi jättää taakse. Treeni on toisella sijalla. Kolmantena tulee blogi ja oman toiminimen parissa tehdyt työt. Kaikessa menossa mukana on terveys etusijalla.

DSCN0147

x Steffi

7 kommenttia

  1. Sulla on mahtava asenne! Itseään on ihan turhaa ruoskia, se ei ole kivaa ja kostautuu myöhemmin. Tsemppiä! 🙂

  2. Mulla on itsellä vähän samanlainen tilanne, ollut koko syksyn. Tuntuu ettei oo semmosta samanlaista ”paloa” treenaamiseen kuin ennen ja mikään asia elämässä ei tällähetkellä saa sitä intoa esiin että silmät loistaen jaksais tehdä jotain tiettyä juttua tai innostua. Kaikki on perushyvin ja ihan ok, mutta tuntuu ettei se riitä. Mulla tosin on treenaaminenkin vähentynyt tosi paljon mutta pikkuhiljaa oon saanut siitäkin kiinni. Sun blogi on ihana ja tosi kiva lukea tämmösiä pintaa syvemmälle meneviä tekstejä ja itelle ainakin kiva huomata että muillakin menee joskus elämässä huonommin ja se vaan on osa elämää. Tsemppiä ja ihanaa talvenjatkoa <3

  3. Olet kyllä huippurohkea, kun kerrot tästä aiheesta täällä blogissa ja samalla autat 100% varmasti muita samankaltaisten ongelmien kanssa painivia. Teet oikeasti itse niin kuin saarnaat, se on hieno piirre sinussa!

  4. Kuvailemasi fiiliksesi kuulostaisi, että olet ”heräämässä”. Pinnalliset asiat eivät enää kiinnosta samalla tavalla ( ehkä oma kroppakaan ihan samalla tavalla jne), itsensä tutkiskelu kasvaa, eri asiat alkavat kiinnostaa kuin mitä ennen, ehkä erilainen kaveriseura, jää pohtimaan omia ajatuksiaan jne ”poissaoleva”, alkaa kyseenalaistamaan asioita.. Samoja tunteita itse käyn läpi ja käynyt läpi jo n. vuoden ja yhä syvenee. Täytyy vain tehdä juuri sitä mikä tuntuu parhaaltas 🙂 Kandee käydä tutkimassa –> http://themindunleashed.org/

    Btw, mahtava blogi! Ainoa, jota jaksan lukea säännöllisesti

  5. Moi Steffi,
    Ihanaa, että treenibloggarikin kirjoittaa väsymisestään ja rasittumisestaan. Varsinkin nyt tammikuussa kaikki paikat pullistelevat ”näin treenaat tehokkaasti” ja ”treeniä treeniä jaksaa jaksaa” -tyyppisiä juttuja. Itselleni kävi niin, että tiukan treenisyksyn, samaan syssyyn sattuneen sairastelun ja tiukan työstressin yhdistelmä ajoi ylikuntoon. Kaksi kuukautta ehdin ihmetellä, että mikä on, kun tulokset vain huononevat huononemistaan vaikka treeniä painetaan joka päivä. En osannut kuunnella oman kehon varoitussignaaleja, jotka sanoivat, että lopeta, lepää, jätä treenit väliin. Nyt elimistö on ihan jojossa – työmatkapyöräilykin entisellä nopeudella on tällä hetkellä liian rasittavaa. Väsyttää, pyörryttää ja syke välillä raketoi ihan pienistäkin asioista.

    No, ajattelin tässä alkuvuodesta keskittyä kehonhuoltoon, tehdä joogaa ja muuta rauhallista ja kävellä. Vaikka mieli palaisi kovasti rautaa vääntämään ja hyppimään hikeä pintaan, pitää mennä kehon fiilikset edellä.

  6. Steffit, arvostan sua tään kirjoituksen jälkeen vieläkin enemmän kuin ennen, jos mahdollista. Oot mahtava tyyppi! On ihan upeaa, että osaat kuunnella itseäs ja puhua asioista rehellisesti. Toivotaan, että pääset pian tuosta vaikeammasta vaiheesta yli. Mun mielestä noita ns. ”masennusvaiheita” (ei varsinaista masennusta vaan yleensäkin sellaista tahmeeta) kuitenkin tarvitaan. Oon huomannut, että niiden jälkeen oppii paremmin kunnioittamaan itseä ja omia rajoja ja keskittyy ehkä enemmän niihin asioihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Niiden jälkeen elämästä myös nauttii enemmän, juuri niistä pienistä, arkipäiväisistä jutuista! Eli siis, nuo vaiheet on tuttuja myös mulle, vaikka olenkin aina yleensä energinen ja iloinen. Tsemiä sulle, ja kiitos tästä postauksesta! <3

  7. Kiitos kirjoituksesta! Tässä vaiheessa varmaan jo tiedät, mistä väsymys tms. johtuu. Kulttuurissa, jossa ihmistä ja erityisesti urheilijaa kehutaan ilmaisuilla ”x on kone”, on hienoa lukea tekstiä, jossa urheilija puhuu siitä, ettei todellakaan ole kone. Arvostan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.