Mitä jos et pidäkään lihaksikkaista muutoksista kehossasi? Kysymys + vastaus

Screen Shot 2014-11-17 at 7.30.44 AMMoikka ja kiitos kommentistasi! Aihe on varmasti ollut joillekin lukijoille joskus ajankohtainen, joten ajattelin hieman avata tätä. Tästä ”pulmasta” taidetaankin vaieta hieman… Tässä postauksessa jutellaan kuitenkin rehellisesti asiasta ja kommenttiboksiin voi jakaa samankaltaisia ajatuksia jos joillakin niitä on.

On jotenkin itsestäänselvää, että lihaskuntoharjoittelun tuoma lihaksikas keho on tulos josta on pakko olla ulkoisesti ylpeä. ”Treenibuumin” ohella voidaan kokea myös tarvetta näyttää sitä ulospäin mm. sosiaalisessa mediassa. Kaikki eivät kuitenkaan ole niitä tyyppejä, jotka haluavat esitellä uutta lihaksikasta kehoaan ulospäin. Jotkut eivät pidä yhtään ulkonäöllisistä muutoksista, kuten kyseinen kommentoija. Tässä ei ole mitään väärää. Miksi meidän kaikkien pitäisi pitää samoista asioista? Osa on ylpeä uudesta ulkonäöstään ja näyttää sen ulospäin, kun taas toiset haluaisivat iloita ainoastaan uusista ennätyksistä ja täysin unohtaa ulkonäölliset seikat. Meitä on moneen lähtöön.

Uskon, että tulet ajan kanssa huomaamaan mitä haluat. Joko totut uuteen olemukseesi ja alat pitämään lihaksikkaammasta ulkomuodostasi… tai sitten et. Onneksi sinulla on (toivottavasti) täysi vapaus valita millä tavalla treenaat elämässäsi. Jos huomaat, ettei uusi lihaksikas keho tee hyvää minä-kuvallesi, voit toki miettiä muita lajeja tai uutta treenityyliä. Muiden lajien on varmasti hyvä olla sellaisia, joissa pääset toteuttamaan intohimoasi tulokselliseen urheiluun, joka selvästi on sinulle tärkeä asia.

Käytännössä voit keskittyä enemmän kestävyyslajejihin, kuten lenkkeilyyn tai uintiin, ja jättää voimaharjoittelu vähemmälle. Jos/kun siirryt muihin lajejihin, tulet huomaamaan millä mittakaavalla ikävöit voimalajeja. Silloin sinun tulee punnita jos mielestäsi voimalajin tuoma miinus, eli lihaksikas keho, olisi kuitenkin voimaharrastuksen arvoista. Se selviää varmasti kun annat itsellesi valintoja etkä rajaa omaa ajattelua tyyliin ”en saa tuntea näin” tai ”joku muu nauraisi tälle”. Mistäs sen tietää, ehkä astetta lihaksikkaampi keho on jotain mitä itsessäsi joskus vielä ihailet? Jos se ei ole, niin se ei haittaa. Teet just niin miltä itse tuntuu.

Kestää usein hetki tottua muutoksiin kehossa. Minun kohdallanikin kävi niin. Halusin ottaa tämän aiheen esille, koska olen itsekin miettinyt miten lihaksikkampi keho vaikuttaa minä-kuvaani. On ollut hetkiä, jolloin minä en ole ollut täysin sinut uuden lihaksikkaamman itseni kanssa. Se tietyllä tavalla muuttaa myös miten muut kohtaavat sinut. Olin kuitenkin ihastunut tulokseelliseen voimalajiin, joten pientä ristiriitaa oli – aivan kuten sinullakin! Muutoksia huomasin esim. takeissa tai muissa vaatekappaleissa, jotka eivät istuneet enään samalla tavalla. Olen miettinyt asiaa ja pohdiskellut sitä yhden läheisen kanssa. Halusin kuitenkin jatkaa lajia ja olen nyt ajan kanssa löytänyt rauhan, jossa hyväksyn muutokset kehossani. Nykyään pidän lihaksikkaammasta kehostani, mutta kuten sanoin, muutokset eivät tapahtuneet pään sisällä yhtä nopeasti kuin kehossa. Samantyylinen juttu voi käydä paljon laihduttaneilla. Heillä menee joskus aikaa ymmärtää ja hyväksyä laihtumisen jäljet omassa kehossaan.

7P4A7653

Minä toukokuussa 2012. Onneksi on tullut vähän enemmän lihaksia 🙂

Aikaisemmin mielestäni Camille Leblanc-Bazinet oli hieman liian lihaksikas, nykyään hänellä on mielestäni aivan törkeen makee kroppa, jota ihailen.

-257-26440-1

Camille Leblanc-Bazinet, CrossFitin maailmanmestari

Omat ja muiden ihanteet muuttuvat suuntaan ja toiseen. Jossain vaatteessa hoikempi olemus voi näyttää hyvältä, kun taas lihaksikkaat reidet ovat täydelliset joissain farkuissa. Tärkeä on muistaa etteivät nämä niin vakavia asioita loppujen lopuksi ole 🙂

Itsevarmuus on seksikästä!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

 

x Steffi

9 kommenttia

  1. Yleistä pohdintaa aiheesta, kyllä mä uskon että tollaisiin tuntemuksiin vaikuttaa se, että naisille tyttöiästä alkaen on annettu viestiä miltä näyttää, miten käyttäytyä ja miten suoriutua (-> viemään mahdollisimman vähän tilaa kehollaan ja mielellään, taidot on aina hyviä ”tytöksi” jne.). Kun tajuaakin omat kyvyt ja potentiaalinsa, etenkin jos ne on ristiriidassa niiden aiemmin omaksuttujen arvojen kanssa niin kyllähän se saattaa aluksi tuntua vieraalta ja yllättää. Kuulostaa niin puhkipurrulta aiheelta, mutta naisen arvo on pitkään ollut kiinni (edelleen) ulkonäössä, kehon muodossa ja koossa jonka vuoksi monet ei uskalla edes lähteä haastamaan sitä. Se on aika surullista…

  2. Voin niin samaistua! Harrastin kilpaurheilua yläasteen loppuun asti ja tästä syystä omannut aina isot reidet ja leveät hartiat. Olen myös aina ollut porukassa se pisin,joten tuntensin itseni monesti jättiläiseksi. Sitten vielä kun ikinä ei löytynyt sopivia vaatteita.. monta vuotta vihasin kroppaani mutta ei se vaikuttanu rakkauteen omaa lajia kohtaan. Nyt joitain vuosia myöhemmin kun olen kilpailun lopettanut ja urheilu koostuu lähinnä eri ryhmäliikuntatunneista (crossfit olisi haaveissa..) osaan olla ylpeä kropastani ja osaan ottaa kehut vastaan. Edelleen vaatteiden löytäminen on välillä vaikeaa mutta olen sujut sen kanssa 😉

  3. Mulle itselleni ainakin se rakkaus lajiin on tärkeämpi kuin ulkonäkö. Joskus harmittaa koska ihailen lihaksikkaita, vahvoja naisia ja kaipaisin itse vähän enemmän lihasta mutta olen maratoonari niin lihas ja tämän lajin urheilusuoritus ei oikein käy yhteen. Kuitenkin rakkauteni juoksuun on niin vahva että olen oppinut hyväksymään ulkonäköni sellaisena kuin olen.
    http://www.karhusportscience.com

  4. Vähän sama ongelma kun Elisalla yllä, että haluaisi valita vapaasti harrastuksen omien mielitekojen mukaan, mutta ulkonäkö on varsinkin tänä päivänä iso vaikutin. Itse haluaisin siirtyä kuntosaliharjoittelusta kestävyysurheilujen pariin, mutta haluaisin lihaksikkaan vartalon. Nämä kaksi asiaa eivät kulje käsi kädessä. Huvittavaa, miten vaikea on valita voimaharjoittelun ja kestävyysharjoittelun väliltä vain ulkoisten vaikuttimien takia.

  5. Hyvä kirjoitus, kuten sinulla aina! Itse olen valinnut harrastaa juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä, eli hieman voimaharjoittelua ja lisäksi kestävyysurheilua. Kumpaakaan en harrasta erityisen kovat tavoitteet mielessä, jolloin ne sopivat hyvin yhteen. Mitään kovin lihaksikasta fitness-kroppaa ei ehkä tällä yhdistelmällä saa, enkä sitä itse edes tavoittele, mutta sopivasti lihaksia kyllä! Itse olen jonkin verran ”kärsinyt” siitä, että olen luonnostaan hoikka, mistä ihmiset usein huomauttelevat (tyylillä ”syötkö koskaan mitään?”). Hieman lihaksikkaampana tuntuu, että vastaavia kommentteja kuulee harvemmin, kun lihaksia ei kuitenkaan kokonaan syömättä saa ja toisaalta nykyisessä urheilubuumissa liikunta ja hyvin syöminen yhdistetään usein toisiinsa.

  6. Mulla alkoi myös kasvaa reisilihakset mielestäni liikaa, kun lisäsin salitreenejä ja tein paljon ryhmäliikunnassa kyykkyjä isoilla painoilla. nyt olen jättänyt alakropan salitreenit pois ja teen enemmän plyometristä treeniä, paljon hyppyjä ja erilaisia haastavempia kyykkysarjoja ilman painoja tai pienillä painoilla/laudan kanssa. Tuntuu, että näin olen saanut jalkojen voimatkin kasvamaan, jaksan nykyän kyykätäkin paremmin eikä lihakset ole enää niin isot kuin vaikka vuosi sitten:)

  7. Kiitos tuhannesti vastauksesta, Steffi!

    Oli myös mukavaa lukea muiden kokemuksia ja kommentteja aiheesta. Helpottaa tietää, etten ole ongelmani kanssa yksin (vaikken tietenkään toivo muille pahaa oloa). Yritän olla kärsivällinen ja antaa pääkopan tottua muutokseen. Tuli kyllä jo paljon positiivisempi fiilis!

    Kiitos <3

  8. Moi!

    Treenasin ennen tätä fittness -buumia paljon salilla. Tykkäsin, kun voimat kasvoivat ja pystyin nostamaan itseni verran ylös. Tunsin itseni vahvaksi. Sisäisesti en kuitenkaan ollut niin vahva, että olisin jaksanut sitä kuinka työkaverit, kaverit, perhe, poikaystävä ja salillakin ihmiset kokivat että minun ulkonäköäni pitää kommentoida. Gaamee haba, sullon isompi ku mulla, mitä sä oikein harrastat, etkö voisi tehä enemmän aerobista, sähän oot rambo, viikinki, amatsoni, toi ei oo enää kauhean naisellista, vedätsä jotain?

    Sain tarpeekseni. Olin joku 64kg/174cm, rakenteeltani pienehköt luut, en vieläkään ymmärrä mikä sai ympäristön niin reagoimaan, vanhoissa kuvissa on minusta yhä vain urheilullinen nainen. Vaihdoin lajia kestävyys-puolelle.

  9. Tämäkin on sellanen juttu, joka vaihtelee vuoristoratana koko loppuelämän ajan. Ikävä kyllä. Luultavasti. 😀

    Itse alotin voimatreenin 3-4 vuotta sitten. Kasvattelin hentoseen kroppaani lihaksia, ja 1,5 vuotta sitten oli kovimmassa kunnossa mihin olen kroppani koskaan saanut. Silloin pidin ulkomuodostani, vaikkakin toisaalta silloin tällöin koin itseni isoksi enkä yhtään naiselliseksi. Sitten elämäni heitti häränpyllyä enkä voinut enää treenata. Laihduin ja kadotin lihasmassaa. Iski ihan kauhea kriisi ja kaipasin ainoastaan salille nostamaan rautaa. Pikku hiljaa totuin hoikempaan kroppaani enkä enää halunnutkaan lihaksikasta vartaloa. Nykyään treenaan ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan ylläpitääkseni perus lihaskuntoa ja saadakseni kropan silloin tällöin liikkeelle. Ja viihdyn hoikemmassa vartalossani erittäin hyvin.
    Ehkä kohta taas mieleni muuttuu, ja haluankin jotain muuta. Ja silloin toivottavasti muutan liikuntatapojani taas haluttuun suuntaan. 🙂

    Kaikkein tärkeintä on tehdä mitä itse haluaa ja kunhan on vaan tyytyväinen itse itseensä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.