Stressaatko syömisestäsi? Kysely huomista postausta varten

Olin tekemässä ”Stressaatko syömistäsi?” -postausta tänään, mutta siirrän sen huomiseen koska haluan ensin kysyä teiltä lukijoilta teidän suhtautumisestanne ruokaan. 

Stressaatteko ruokailua? Mietittekö usein mitä syötte? Ahdistutteko ruokailusta? Suunnitteletteko tarkasti mitä syötte? Onko teidän vaikea tietää miten syödä? Onko vaikea syödä tarpeeksi? Yritättekö syödä mahdollisimman vähän? Yrittättekö olla tiukalla dieetillä? Ihailetteko lähes rasvatonta fitness-kroppaa? Salaatteko näitä tietoja muilta? Onko teillä syömishäiriö? Haluaisitteko syömishäiriön? Pelkäättekö syömishäiriön kehittymistä?

Sana on vapaa ja kommentointi anonyymiä! Olkaa rehellisiä ja avautukaa suhteestanne ruokailuun jos haluatte.
Huomenna mietin syitä stressaavaan ruokailuun. Koitan myös miettiä miten itse olen nuorempana miettinyt ruokailua liian paljon ja miten nykyään olen siinä pisteessä, että ruokailu ei tuo mitään stressiä. Lopuksi mietin tapoja päästä stressaavasta ajattelutavasta eroon.
Haluan auttaa teitä löytämään tasapainoisempi suhtautuminen ruokailuun. Se löytyy aivan varmasti, joten jos jollain on vaikea olla, niin ei hätää – asiat järjestyvät.

ps. tsekatkaa Steffit Facebook!
x Steffi

80 kommenttia

  1. Stressaan ruokailua hyvin paljon! Mietin koko ajan milloin ”saan” syödä ja mitä. En ole tiukalla dieetillä, enkä noudata mitään ruokavaliota. Yritän valita mahdollisimman terveellisesti, ja koen aina morkkista huonoista valinnoista. Haluaisin päästä eroon tavasta stressata ja nauttia ruuasta normaalisti.

    • Minulla täysin sama tilanne. En noudata tiettyä ruokavaliota tai diettaa, urheilen ja yritän syödä terveellisesti. Pelkään tosissani repsahduksia ja stressaan syömisiä jo viikkoakin etukäteen, jos tiedän esimerkiksi reissun olevan tulossa.

  2. En stressaa ruokailua, mutta mietin usein ateriat tarkkaan etukäteen, hiilarien ja protskun määrät jne. En ahdistu ruokailusta, toisaalta tulee huono omatunto herkuttelun jälkeen VAIKKA tiedän että terveelliseenkin ruokavalioon kuuluu herkut pienissä määrin…. Tarpeeksi tulee syötyä, ja koen ruokailujen suunnittelun helpoksi. Syön suurinpiirtein samanverran mitä kulutan, toisaalta pyrin kasvattamaan lihaksia ja meen plussakaloreilla mutta välillä tulee miinuskalorit koska ”en halua heittää kuluttavaa treeniä hukkan”… 😀 En omista syömishäiriötä, enkä todellakaan haluaisi. En pelkää itse syömishäiriön kehitystä, mutta toisinaan tuttavani kauhistelevat treenimääriäni ja superterveellistä ruokavaliota ja usein en kerrokaan kaikista treeneistäni. (treenaan usein jopa 2x päivässä, mutta pidän myös lepopäiviä) Olen myös TODELLA usein huijannut syöneeni herkkuja, kun vaikka kaverit kommentoivat terveellisiä elämäntapojani. Herkuttelen usein terveellisillä herkuilla, roskaruokia, suklaita yms. syön todella harvoin kavereiden seurassa tms 😀 Tavoitteeni treenissä ovat lähinnä voimatasojen nosto ja omat ennätykset, mutta ihailen tervettä ja vahvaa kroppaa, jossa lihakset erottuvat. Treenillä koitan siis vaikuttaa ulkonäköön myös.

  3. Kyllä! Stressaa tosi paljon! Tiedän että ruokavalio on ihan retuperällä ja kropasta sen huomaa heti. Mulla on tavoitteena painonpudotus ja kiinteytys, mutta en saa itseäni niskasta kiinni. Netistä olem yrittänyt etsiä hyviä ruokavaliota, mutta tuntuu että kaikki ne on jotain fitnessnaisten mahtavia ruokavalioita protsku ja herajauheineen mitä näitä nyt on. Mulla on aivan hukassa millainen se hyvä ruokavalio on ja haluaisin semmoisen päivän esimerkkiruuat postauksen! Tai semmosen missä olisi just mitä voi syödä aamupalaksi, lounaaksi yms. Ei vaan tiedä mistä aloittaa tämä projekti!

    • Joku juippi vaa

      Käy katsomassa fitnessakatemian sivuja (fitnessakatemia.fi). Maksullinen kertaalleen (olikohan 90€), mutta on siitä eteenpäin käytössä ikuisesti ja sisältää hyvät ja toimivat tiedot liikunnasta ruokailuun jne. Kannattaa ainakin tutustua. 🙂

  4. Kyllä stressaa. 🙂 Syön suhteellisen terveellisesti, kasviksia, proteiinia, salaattia. Juomaksi aina vettä. Mutta yksi huono tapa mulla on. Vaikken pidä herkkupäiviä, kuin kerran viikossa/kahdessa viikossa, saatan tarjotessa napata 1-2 palaa esimerkiksi työkaverilta suklaata/makean suupalan. Välillä huomaan, että näitä kertoja saattaa olla viikossa esim 3-4. Joten huomaamatta tulee pidettyä ”herkkupäiviä” ja itse herkkupäivänä on vain syyllinen olo kun on sortunut viikolla herkkuihin. Kuinka paha juttu tämä sinusta on?

  5. Stressaatteko ruokailua? Mietittekö usein mitä syötte? Ahdistutteko ruokailusta? Suunnitteletteko tarkasti mitä syötte? Onko teidän vaikea tietää miten syödä? Onko vaikea syödä tarpeeksi? Yritättekö syödä mahdollisimman vähän? Yrittättekö olla tiukalla dieetillä? Ihailetteko lähes rasvatonta fitness-kroppaa? Salaatteko näitä tietoja muilta? Onko teillä syömishäiriö? Haluaisitteko syömishäiriön? Pelkäättekö syömishäiriön kehittymistä?

    Stressaan tällä hetkellä tosi paljon ruokailuista ja haaveilen tilanteesta, jossa ruoka ei olisi mielessä 24/7… Yritän jatkuvasti miettiä etukäteen mitä söisin, etten ala ahmimaan. Kärsin siis jonkinlaisesta ahmimishäiriöstä, johon en ole kuitenkaan hakenut apua, sillä olen vielä normaalipainoinen, joten en usko että kukaan ottaisi vakavissaan mun ongelmaa, joka on kuitenkin tällä hetkellä tosi paha. Yritän aina olla mahdollisimman tiukalla dieetillä ja syödä vähän, mutta niin kuin arvata saattaa se päätyy aina ahmimiseen. Ihailen todellakin fitnesskroppaa!! Anteeksi näin masentava kommentti, syöminen vaa sattuu olemaan mulla se ongelma, stressaan koko päivän ja illalla sitten syön kaksin käsin.. Noh, ainakin sait tälläisen huonon ääripää esimerkin mukaan tähän.. :/

  6. Stressaan että syönhän tarpeeksi, treenaan ”paljon” eli 4-5krt/viikko. En halua laihtua, haluan kehittyä crossfitissä, haluan lisää voimaa ja lihasta, haluan että ruoka tukee treenistä palautumista. Välillä herkuttelen, silti pyrin syömään joka päivä ”tarpeeksi” myös ruokaa. En mieti tarkkaan protskun ja hiilarin määrää. En koe olevani syömishäiriöinen,koska syön normaalia ruokaa enkä ota stressiä muusta kuin ruuan määrästä, tuleehan energiaa tarpeeksi. Olen vasta vuoden syönyt säännöllisesti 5-6krt/päivä ja treenannut säännöllisesti ja olo on mainio! Stressiä kyllä tulee treenien väliin jäämisestä,mut harvemmin näin onneksi käy. 🙂

  7. Valitettavasti stressaan 🙁 Ehkä tää on jonkinlainen syömishäiriö (joksi sitä en kyllä haluiaisi myöntää) ja haluiaisin nää sairaat ajatukset todella pois. Nyt painoa on tullut jonkin verran lisää, mikä lisää syömisahdistusta entisestään. Stressaavan elämäntilanteen vuoksi ”kontrolli lipesi”. Tiedän, että ajattelen sairaasti, mutta jotenkin se tunne, että hallitsee jotakin antaa jonkunlaista helpotusta, kun perheen takia elämä muuten tuntuu vaikealta. Eihän tälläinen ruokapelleily asiaa tietenkään helpota, mutta tuntuu ettei tyhmien ajatusten muuttaminen oo niin helppo. Sä olet todella ihailtava ihminen!

  8. Ruoka on mulle asia, mikä hallitsee ihan liikaa elämääni tällä hetkellä. Olen 17-vuotias tyttö ja aina elänyt urheilullista ja terveellistä elämää. Kotona ollaan syöty aina terveellistä ja maukasta kotiruokaa, ollaan myös aika kovia herkuttelijoita! Koskaan en ole ollut lihava vaan täysin normaaleissa mitoissa. Lukion aloittamisen ja yksin muuttamisen myötä kuitenkin alkoi säännöllinen salitreeni ja kurinalaisempi ruokavalio, mikä yksipuolistui melko paljon. Viikolla pidättäydyin herkuista ja elin muutenkin aika kurinalaisesti treenin ja ruuan suhteen. Viikonloppuna se sitten kotona kostautui, kun oli kaapit täynnä hyvää ja kiva päästä taas kotiin (poden täällä usein koti-ikävää).

    Tajusin ettei suhde ruokaan ole nyt terve. Siitä on tullut suorittamista. Jos syön herkkuja, koko päivä menee pilalle ja ahdistun paljon. Ruoka pyörii mielessä koko ajan ja toisaalta odotan koko ajan milloin pääsen syömään, toisaalta hetket pelottavat koska syöminen menee helposti yli jonka jälkeen ahdistaa. Rakastan ruokaa ja olen aina syönyt kunnon annoksia – tiedän tasan tarkkaan lautasmallin ja sen, miten pitäisi syödä. Kuitenkin ne jutut aiheuttaa ahdistusta ja päänvaivaa – mietin lähes aina, söinkö nyt liikaa ja lihonko nyt tämän takia.

    Tuntuu, että ruoka määrittelee sen voinko olla onnellinen. Päivinä, joina syömiset on menneet putkeen eli olen syönyt melko vähän ja terveellisesti enkä ole herkutellut, fiiliskin on korkealla. Jos taas olen syönyt jotain epäterveellistä tai ahminut, olen melkein masennuksen partaalla. Harmittaa, että ruoka hallitsee fiiliksiä niin vahvasti. Tasapainon löytäminen – voi miten ihanaa se olisikaan!! Olen helposti kaikki tai ei mitään – tyyppinen ihminen. Syöminenkin menee helposti yli kohtuuden, sillä voisin vain syödä niin paljon. Siksi, että se maistuu niin hyvältä ja varmasti myös tunnesyömistä on mukana tässä.

    Toivottavasti näihin juttuihin saisin vastauksia, asia koskettaa mua todella paljon ja on tosi kuluttava. Oon edistynyt sen kanssa paljon sen tiedostettuani ja käytyäni juttelemassa ammatti-ihmisille sekä läheisille. Uskon, että on monia samassa tilanteessa olevia jotka kokevat syömisen myös ahdistavana asiana.

  9. En mielestäni stressaa ruoasta. Olen taipuvainen ahmimiseen ja olen ratkaissut ongelman ruokapäiväkirjan avulla. Mietin sen avulla tarkemmin mitä syön ja miksi syön. Syönkö nälkään vai tylsyyteen tai muuhun tunteeseen. Kaloreita en laske enkä määriäkään mieti. Enemmänkin laatua. Rakastan ruokaa joten en usko syömishäiriön kehittymiseen, vaikka joidenkin mielestä syön liian rajoitetusti. En juurikaan välitä lihasta ja välttelen vatsaoireiden vuoksi vehnää sekä sokeria. Sallin nämäkin jos ravintolaan eksyn tai muunlaiseen illanviettoon. Tavoite on näin pysyä painossa, jossa on hyvä olla. Jos en mieti ruokaa ollenkaan ajaudun syömään mitä sattuu ja suuria määriä ja paino nousee nousemistaan.

  10. Täytyy myöntää, että valitettavasti kyllä stressaan 🙁 tavoitteena olisi pudottaa vähän painoa ja saada vähän lihaksia kroppaan ja salilla tulee toki käytyä, mutta onhan se ruoka lähes koko ajan mielessä. Muutin tässä juuri omilleni uuteen maahan ja ensimmäistä kertaa kaikki ruoka on täysin mun omalla vastuulla. Yleisesti syön ihan terveellisesti enkä yritä ylläpitää mitään älyttömän tiukkaa diettiä, mutta sitten iltaisin/viikonloppuisin tulee repsahdeltua ja se sitten vaikuttaakin aina seuraavien päivien ajatuksiin… Syömishäiriötä mulla ei ole koskaan ollu enkä kyllä ikinä sellaista haluaisikaan. En kyllä myöskään pelkää minkäänlaisen syomishäiriön kehittymistä, sen verran terve suhde mulla ruokaan kuitenkin on. En sitten tiedä miten tästä stressaamisesta pääsisi, mitä luultavimmin aina tulee stressattua ja pohdittua ruokaa. Ehkä jos ihan kirjottaisi aina ylös etukäteen vaikka koko viikon ruokalistan kaikkine aterioineen, niin ehkä siitä voisi olla apua.

  11. Syön tällä hetkellä minulle suunnitellun ruokavalion mukaan, joten on helppo syödä sitä mitä on määrätty. Ei ole nälkä ja ruoka maittaa 🙂
    Ennen koin huonoa omaatuntoa kun söin jotain herkkuja, tuli tunne, että pitää mennä lenkille tms. jotta tulee hyvä omatunto. Nyt olen päässyt siitä onneksi eroon.
    Koen, että olen tehnyt elämäntapamuutoksen ja nyt tästä on helpompi jatkaa terveellistä elämää. On ok joskus herkutella kun muuten elää terveellisesti. En koe stressiä tai ahdistusta. Suunnitelen ruokani kuitenkin hyvin etukäteen, jotta on aina terveellistä syömistä.

  12. Ajattelen ruokaa ja syömistä lähes joka toinen minuutti, ja toisinaan ajattelu on enemmän stressaamista. Stressaan, sitä, että syönkö ravintoaineita hyvässä suhteessa ja paljon olen saanut kaloreita, voinko syödä enempää jne. Tällä hetkellä ajattelen jatkuvasti, että en saisi syödä liikaa, mutta silti mieleni tekee jatkuvasti syödä stressiin. Olen hyvässä kunnossa, mutta haluaisin rasvaprosenttini alenevan vielä.

    Syön todella TERVEELLISESTI, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä syönkö liikaa vai liian vähän. Mulla on viharakkaussuhde hiilareihin ja välillä on kausia kun en syö niitä ollenkaan. Sitten ihmettelen miksi tunnen jatkuvaa nälkää… Yritän syödä mahdollisimman paljon protskua ja olen kehittänyt siihen jonkun obsession.

    Vaikka syön terveellisesti, niin painoni junnaa silti paikoillaan. Se voi johtua tämänhetkisestä elämäntilanteesta, joka on todella stressaava. Tai se voi johtua siitä, että pidän joka viikko yhden herkkupäivän tyyliin kaikki tai ei mitään.

    Yhteenvetona, stressaan syömistäni jatkuvasti ja ajattelen olevani liian pyöreä, vaikka todellisuudessa olen kai hoikka. Ja ei, en jaa ajatuksiani kellekkään.

  13. Stressaan ruokailua useasti. Mietin usein mitä syön. Ahdistun joskus ruokailusta. Suunnittelen tällä hetkellä usein mitä syön. Tiedän teoriassa miten syödä kunnolla, mutta kultaista keskitietä ja tasapainoa en ole omaan syömiseen löytänyt. Joskus on hankala syödä tarpeeksi, esimerkiksi nyt. Tällä hetkellä kohtuuden rajoissa syön niin vähän kuin pystyn. Kyllä yritän olla tiukalla dietillä, jotain herkkupäiviä sallin, mutta usein menee yli ja oksennan. Ei täysin rasvaton, eikä ”liikaa” lihaksia, siro, mutta lihaksia tarpeeksi kehon hallintaan (harrastan balettia). Salaan näitä tietoja muilta. On syömishäiriö. Tällä hetkellä motivaatio parantumiseen on nolla. Mielummin olen laiha ja surullinen kuin läski ja surullinen. Pelkään (tavallaan ehkä unelmoin) osastolle joutumista ja sairauden käsistä lähtemistä (ehkä olisin vihdoin ”tarpeeksi sairas” jos joutuisin osastolle).

  14. Yleisesti ottaen en stressaa syömistä: minulla ei ole ”kiellettyjä” ruokia, joita en suostuisi syömään. Syön ns. tavallista kotiruokaa enkä ole millään erityisruokavaliolla. Syön lähinnä nälkäni mukaan, eli jos on nälkä, syön lisää ja suurempia annoksia, ja koska liikun paljon (n. 5 krt viikossa) ja olen muutenkin aktiivinen ihminen, tiedän että tarvitsen PALJON ruokaa jaksaakseni.

    Ainut asia, mikä aiheuttaa välillä stressiä, on tarpeeksi tiheät ruokailuajat. Joskus välipalojen mukana kantaminen ärsyttää, mutta olen huomannut että minun tarvitsee syödä parin-kolmen tunnin välein. Lisäksi olen aika paljon herkkujen perään, ja jos esimerkiksi joissakin juhlissa tai viikonloppuna on tullut vedettyä herkkuöverit (ja olokin on sen mukainen), silloin tulee ehkä pieni stressi. Tätä tapahtuu kumminkin harvoin: en stressaannu esimerkiksi sukaalevystä tai muutaman kerran viikossa nautituista leivoksista. : )

  15. Kyllä stressaan! Mietin usein etten syö tarpeeksi ja lisään hiukan annoskokoja. Sitten tulee paniikki että syön liikaa niin melkeen lopetan sen kokonaan. Mietin liikaa kaloreita.
    Syömiseen on vaikuttanut aika paljon se että treenaamisesta on tullut tavoitteellista ja olen nyt kaksissa kisoissa ollut. Kisaan voimanostossa, joten paino määrittää melko paljon. En ole ikinä ollut näin painava kuin nyt olen viimeiset 7kk ollut ja koen siitä ahdistusta kun ei ole aikaisemmin painoa tarvinnut katsoa ja nyt kun se on ratkaiseva tekijä niin teenkin ihan vääriä valintoja.
    Vanha ajattelutapani että liikunta on hyvä painonhallinnassa ottaa edelleen valtaa mun mielessä ja varmasti kaikesta tästä sekavuudesta mitä oon säätänyt on johtanut tähän tilanteeseen että mopo on karannut käsistä ja haluaisin löytää takaisin siihen että ”syön kun on nälkä ja niin että nälkä lähtee” -tapaani.
    Odotan tulevaa postausta mielenkiinnolla! 🙂

  16. Välillä stressaan ruokailua ja välillä taas en. Herkuttelua on tosi vaikeeta vähentää. Aina ystävän luona on pullaa tai töissä on suklaata. Ei jaksa koko ajan vaskustaa herkkuja ja tulee herkuteltua enemmän kun 1 kerran viikossa ja se harmittaa. Yritän ja syön muuten omasta mielestäni terveellisesti ja säännöllisesti. Mutta aina tulee jotain uutta tietoa syömisestä enkä pysy enään perässä 🙁

  17. Olen ala-asteikäisestä asti stressannut syömisestä. Olen aina ollut normaalipainoinen, mutta pidempi kuin muut ikätoverini, joten koin olevani muita isompi. Ruokailuani aloin tarkkailemaan 10-vuotiaana ja silloin myös laihdutin ensimmäistä kertaa. Kuitenkin 15-vuotiaana sairastuin anoreksiaan. Olen 176 cm pitkä ja huonoimmillani painoin 45 kg. Pikkuhiljaa saavutin normaalipainon, mutten koe, että olisin vieläkään parantunut. Stressaan ruoasta päivittäin ja se pyörii mielessäni alituisesti. Luulen, etten ikinä pysty suhtautumaan normaalisti ruokaan tai liikuntaan, mikä on todella surullista. Syön tunteisiin sekä hyviin että huonoihin. Eniten syön ehkä yksinäisyyteen, josta koen syyllisyyttä ja pelkään lihoavani. Haluaisin osata nauttia ruoasta ja osata nauttia herkuttelusta ilman paineita. Olen ääripäiden ihminen ja vaadin itseltäni täydellisyyttä. Ruoka vie minun elämästäni voimavaroja ja pilaa pikkuhiljaa elämäni ja sosiaaliset suhteeni. Haluan parantua, mutten tiedä voinko.

  18. Stressaan joka päivä, jopa tällä hetkellä koska herkuttelin illan karkeilla enkä syönyt kunnon ruokaa. Kaikki muu arjen stressi ja hormonivaihtelut saavat minut himoamaan epäterveellistä ruokaa enemmäb. Syön normaalisti terveellisesti ja monipuolisesti,koska treenaan ja urheilen paljon. Silloin ei tule morkkista syömisestä, koska silloin liikunta ja terveellinen ruokavalio pysyvät tasapainoisena. Joskus muutamien kuukausien välein tulee sellaisia ”heikkoja hetkiä”,jolloin tekisi mieli syödä koko ajan jotain,varsinkin epäterveellistä ruokaa. Se näkyy heti kropassa ja omassa hyvinvoinnissa. En saa pidettyä itseäni kurissa sitten ollenkaan.. haluaisin päästä näistä tuntemuksista eroon, koska ne aiheuttavat todella paljon stressiä.

  19. En stressaa syömistäni, olen noudattanut jo niin kauan tämänhetkisiä syömistottumuksiani että ne ovat luissa ja ytimissä. Ruokatottumukseni ovat todella terveelliset, jonkun näkökulmasta varmaan liiankin terveelliset tai askeettiset. Mutta itse tunnen voivani hyvin näin. En syö mitään herkkuja mikä kuulostaa radikaalilta mutta oikeastaan äärimmäisen simppeliä ja vuosien varrella on kehittynyt omia herkkuja kuten 100% peanut butter. Oli ajanjakso jolloin voin myöntää kärsineeni ortoreksiaa ja stressasin muualla kuin kotona syömistä ja mielummin olin syömättä kuin söin ruokaa minkä valmistustapaa en tiennyt. Nykyään osaan suhtautua rennosti ja aina kun menen ulos syömään minulla on vahva usko että löydän jotain sopivaa ja ravitsevaa. Muut stressaavat oikeastaan minun puokestani enemmän. En koe syömistä ahdistavana, vaan nautintona. Pidän syömisestä ja siitä että voin tehdä keholleni hyvää. Joskus oli vaikeaa syödä tatpeeksi. Nykyään sekin puoli hoituu. En pidä mitään tiettyä dieettä, vain omaa uskomustani ja sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Syön hiilareita, mutten esim. Pastaa koska saan siitä vatsanväänteitä. Säännöllinen rytmi on tärkeä koska muutun hirviöksi kun olen nälissäni. Muiden ihmisten takia on huolehdittava että syön usein. Harrastan liikuntaa todella paljon joten tiedostan tarpeeni. Välillä saatan arvioida alakanttiin mutta useimmiten pysyn perässä. Minusta on väärin että täydelliset ”herkkulakot” tuomitaan usein mahdottomina ja huonoina. Itse en kaipaa herkkupäivää, en ole neljään vuoteen kaivannut, joten miksi pitäisi pakottautua syömään sipsiä pizzaa tai muuta. Lupaan kyllä syödä heti jos tekee mieli mutta niin kauan kuin ei tee, pidän elämäntapani. Ruokailun ei ikinä pitäisi olla stressaavaa mutta nyky-yhteiskunta pakittaa jo pienetkin lapset katsomaan ruokiaan… olen itsekkin nuori (alle 20) joten tiedän mitä paineita kohdistuu.. usein ongelma on muiden päässä kuin itsellä. Just saying

  20. Mulla on ruokailujen suhteen sellanen ”ongelma”, että äidin raahatessa kotiin niitä Kismet- tai Tupla-patukoita jälkiruoaksi, en vain yksinkertaisesti osaa sanoa niille ei. Joka maanantai mietin, että nyt olen koko arkiviikon syömättä makeaa, mutta en vain pysty kieltäytymään äitini tuomista herkuista, koska minulle tulee siitä jotenkin ”huono omatunto.” Tiedän, kuulostaa säälittävältä, mutta asiaa ei ole kpvin helppo muuttaa. Haluaisin vain niin sanotusti olla mieleiseksi äidilleni enkä haluaisi hänelle pahaa mieltä. Aina jos kieltäydyn herkuista, niin tulee sellainen olo, että hän ajattelee minun laihduttavan, vaikka tätä en todellakaan tee. Haluaisin vain kiinteytyä ja yksinkertaisesti pitää yllä terveitä elämäntapoja ja myös _huolehtia hampaideni hyvinvoinnista_ välttämällä herkkuja.
    Tämä asia siis stressaa minua hyvinkin paljon.

  21. Stressaatteko ruokailua? Mietittekö usein mitä syötte? Ahdistutteko ruokailusta? Suunnitteletteko tarkasti mitä syötte? Onko teidän vaikea tietää miten syödä? Onko vaikea syödä tarpeeksi? Yritättekö syödä mahdollisimman vähän? Yrittättekö olla tiukalla dieetillä? Ihailetteko lähes rasvatonta fitness-kroppaa? Salaatteko näitä tietoja muilta? Onko teillä syömishäiriö? Haluaisitteko syömishäiriön? Pelkäättekö syömishäiriön kehittymistä?

    En stressaa, tavallaan… Pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti ja luovuin karkeista lopullisesti noin kk sitten. Omatuntoni on pohjamudissa enkä ole tyytyväinen kroppaani. Useamman kerran olen itseni itkenyt uneen mutta en pysty/halua kuihduttaa itseäni 500kcl/pv ruokavalilolla. Syömishäiriötä en siis omista enkä missään nimessä haluaisi. Olen urheilullinen 16-v normaalikroppainen (urheilu kuitenkin selvästi näkyy) tyttö, käyn säännöllisesti salilla ja lenkkeilen. Tavoitteena on lihaksikas ja sitten joskus se rasvaton fitness-kroppa. Varsinkin välipalojen syöminen unohtuu helposti ja eväät pakkaan jokapäivä, jotta muistan syödä.

  22. Stressaatteko ruokailua? -Stressaan. Jos esim. tiedän, että äiti tekee kotiruoaksi perunamuusia, en voi olla stressaamatta paljonko hän laittaa siihen oivariinia tai onko maito punaista vai rasvatonta jne. ihan jatkuvasti.
    usein mitä syötte? -Jatkuvasti… Jos aamupuuroon ei ooe raejuustoa/rahkaa kaapissa, saatan illalla pyöriä pari tuntia sängyssä miettien, mikä olisi korvaava aamupala koska puurossa ei muuten ole tarpeeksi proteiinia. Koulussa jos on esim. kebabkiusausta, joka on epäterveellistä kaikin puolin, stressaan kamalasti et mitä otan eväiksi ja kuuleeko joku jos mussutan ne koulun vessassa.
    Ahdistutteko ruokailusta? -Useimmiten en, silloin ahdistun jos en tiedä, sisältääkö se esim. 23% sikanautajauhelihaa vai 10% naudanjauhelihaa. Olen päässyt aika hyvin eroon ahdistuksesta, jes!
    Suunnitteletteko tarkasti mitä syötte? -Mahdollisimman paljon. Illalla laitan aamupuurotamineet valmiiksi pöydälle, katson mitä koulussa on ruokana ja mahdollisesti valmistan lounaan boksiin / valmistan proteiinilisän (yleensä makkara tmv päivinä), jos äiti on töissä eikä tee päiväruokaa vaan mun täytyy niin mietin edellisenä päivänä paljon et mitä teen jne.
    Onko teidän vaikea tietää miten syödä? -Oma ruokavalio on hakusessa, tiedän lautasmallin ja ruokaympyrän yms. mutta en oikein vielä osaa käyttää sitä, sillä pelot vie voiton.
    Onko vaikea syödä tarpeeksi? -Jep! Kesällä söin mahd. proteiinipitoisesti ja vähäkalorisesti. Päivän ateriat saattoivat koostua 2x valkuainen, vihreää teetä, skyrpurkki, kalkkunaleikettä, seitipala ja jäävuorisalaattia. Nykyään yritän syödä enemmän ja syönkin paaaaljon enemmän ja monipuolisemmin mutta silti saatan korvata huomaamattani oikeaa ruokaa salaatilla.
    Yritättekö syödä mahdollisimman vähän? -En enää. Kesällä syömishäiriön pahimmalla kaudella saatoin elää 150kcal / vrk ja käydä juoksemassa 400 kcal edestä. Vajetta tuli näin jopa yli 2000kcal.
    Yrittättekö olla tiukalla dieetillä? -Yritin. Nykyään pyrin lisäämään kaikkea ruolavaliooni, jotain enemmän ja jotain vähemmän, kuitenkin niin ettei mikään ruoka aiheuttaisi ’en voi’ reaktiota. Vehnää pyrin välttämään, samoin kovia rasvoja.
    Ihailetteko lähes rasvatonta fitness-kroppaa? -Kyllä ja en. Se on tiukan työn takana, lihakset ovat upeat, mutta enemmän ihailen esim. Treenikengissä ja Sairaan kaunis maailma -blogien kirjoittajien vartaloa ja elämäntyyliä. Sekä sinun – sun kroppa on huikea!
    Salaatteko näitä tietoja muilta? -En. Vaikka yrittäisin se näkyy läpi.
    Onko teillä syömishäiriö? -Kyllä on. Ortoreksian ja anoreksian välimaastosaa oleva tauti, joka pilaa elämääni ja vie nuoruuteni. Olen kuitenkin paranemaan päin – ilman apua (käyn nykyään psykiatrilla, lääkärillä jne. normaaleissa avuissa) olen tsempannut itseäni vajaa kolmessa kuukaudessa lisäämään kaikkia ruokia ja syömään pelkoruokia, esim. hiilaria.
    Haluaisitteko syömishäiriön? -En todellakaan! Minua harmittaa kauheasti et miksen sillon pysynyt normaalissa ruoassa ja järkevissä ajatuksissa. Muistetaan kuitenkin ettei tätä sairautta kukaan itse valitse ja tahdo – se iskee hiljalleen salakavalasti, tahtomattaan. Toiset sairastuu, toiset ei.
    Pelkäättekö syömishäiriön kehittymistä? -Pelkäsin ja olin varma etten koskaan siihen sairastu, mutta tässä ollaan. Toivon ettei kukaan ystäväni saa tätä tautia ikinä ja että itse paranen nopeasti!

  23. Ajattelen ruokaa ja syömisiäni PALJON, mutta stressaan onneksi vain satunnaisesti. Perusruokavalioni on terveellinen, pohjana salaatteja tai kasviksia ja proteiininlähteinä tasaisesti kana,kala ja liha, välipaloina rahka ja hedelmät. Leipää syön melko harvoin, ja pastaa/riisiä pari kertaa viiikossa. Syön kuitenkin ihan peruskotiruokaa, eli en punnitse raaka-aineita tai laske mitään arvoja.

    Välillä tulee kuitenkin ”kausia”, kuten juhlia tai reissuja jotka kestävät useamman päivän tai esimerkiksi pitkän viikonlopun, ja tällöin saattaa tulla melko kovakin stressi siitä, miksei ruoansulatus toimi ja paljonkohan tästäkin tulee ylimääräistä pöhötystä. Olen myös tarkka siitä, etten söisi karkkia kuin kerran viikossa (välillä tämä toteutuu, välillä ostan suklaapatukan kaupasta ihan vaikka tiistain kunniaksi), ja muutenkin yritän hillitä herkkuhammastani, vaikka ihan normaalipainoinen ja aktiivisesti liikuntaa harrastava olen ja ei mitään herkutteluongelmia ole ikinä ollut.

    Pointtini tässä viestissä on se, että vaikka syöminen ja ruoka ei selvästikään ole minulle niin suuri ongelma tai stressin aiheuttaja kuin monelle muulle, toivoisin pääseväni siihen pisteeseen että se ei aiheuttaisi yhtään stressiä ja osaisin suhtautua syömiseen aina yhtä rennosti, vaikka ajoittaisia ja lyhyitä vaihteluita ravinnon laatuun tulisikin. Tämä varmaan polveutuu ennen kaikkea siitä, että olen tällä hetkellä työnhakija (eli minulla on aikaa suunnitella ja miettiä syömisiä liikaakin, ja toisaalta napostella) ja siitä että pelkään lihovani. Olen parin viime vuoden aikana löytänyt painon jonka pystyn ylläpitämään hyvin (ei suuria heilahduksia suuntaan tai toiseen) ja vaatteet istuvat kivasti, joten tuntuu että heti kun tulee syötyä huonosti, menee myös ulkonäöllisesti ja sitä myötä myös itsetunnon osalta homma vähän mäkeen.

    Odotan kyllä kovasti näkemystäsi asiaan ja uusia vinkkejä tämän ajattelutavan muokkaamiseen 🙂

  24. Lisääntyneen treenin myötä myös ruokahalu lisääntyi. Paino nousi ja yritin vakuuttaa itselleni että kyseessä on lihasmassan lisääntyminen. Rasvaprosentti mittaus antoi kuitenkin todella huonon kuvan lihasmassan määrästäni. En ollut koskaan ajatellut että olisin mitenkään iso. Tiedän toki sen, että noihin mittauksiin ei kannata luottaa ja niiden tulokset saattaa heittää tosi paljonkin mittausmenetelmästä johtuen. Itse kuitenkin otin tuon melko raskaasti ja alotin todella tiukan ruokavalion ja pyrin ruoan avulla saamaan sen ”läskin” pois. Toimintani alkoi olla melko sekopäistä. Onneksi tämä katkesi kesällä muuton vuoksi ja sain elämääni muuta mietittävää kuin se, että mikä rasvaprosenttini on. Lisäksi sain elää muiden määrittämän ruokavalion ja rytmin mukaisesti. Nyt koen, että suhteeni ruokaan on taas sillä normaalilla tasolla, eikä ole jatkuvasti mieliessäni. Kun yrittää kontrolloida syömistään, niin se on kauheeta kuinka se ruoka on kokoajan mielessä. Saattaa herätä yölläkin ajattelemaan sitä, että kohta on nälkä..

  25. Stressaan.
    Ennen kesää harrastin pitkäjänteisesti ja usein salitreeniä ja erilaisia ryhmäliikuntatunteja, olin käynyt molemmissa aktiivisesti jo 2 vuoden ajan joten tulokset alkoivat myös näkyä kropassa. Söin terveellisesti mutta välillä herkuttelin, en pitänyt sitä pahana asiana koska treenasin kuitenkin usein. Vertasin (ja vertaan edelleen..) itseäni herkästi esim. urheilubloggaajiin ja ajattelin ”jos elämää venlan silmin Venlakin voi herkutella munkeilla ja herkuilla voin minäkin tehdä niin koska treenaan myös paljon.” Ajattelin myös usein ”voin syödä iltapalaksi tai välipalaksi ruisleipää koska Steffi suosii myös ruisleipää vaikka moni muu herjaa leivän epäteveellisyydestä.”
    Kesän jälkeen muutto uudelle paikkakunnalle ja kaikki uusi ovat kuitenkin menneet urheilun edelle ja salilla/ jumpissa käymättömyyttä on jatkunut reilu 2kk. Tämä ahdistaa suunnattomasti ja näkyy myös kropassa… Syömisestä on tullut painajainen koska kuvittelen syömäni hiilarit heti lyllymään peppuuni ja turvottamaan mahaani. Kuitenkin tiedän että en jaksa ilman hiilareita, joten esim kouluruualla niitä on syötävä. En tiedä olisiko tilanne korjattavissa sillä että jatkaisin salilla käyntiä uudella paikkakunnalla, vai pitäisikö vain yrittää palata vanhaan super terveelliseen ruokavalioon ja omiin ”sallittuihin” luottoruokiin joista ei tule morkkista eikä ahdistusta.
    Toivottavasti tällainen teksti ei saa sinua aivan häkellyksiin, itseäni kauhistuttaa lukea tätä koska nyt kaikki on mustaa valkoisella ja olen myöntänyt sen itselleni. Syöminen stressaa ja ahdistaa.

    • you tube is shit you have taken all the fun out of it now your just like everybody else BO!G!I!!!!!!R!!N!! you got lawyers so far up your arse's its unbeleivable

  26. Stressaan!
    On päiviä milloin syön mitä eteeni tulee, mutta yleensä sen jälkeen olokin on sen mukainen. Stressaan myös mahani vuoksi,koska se turpoaa todella herkästi, eli minun pitää miettiä lähes aina, meenkö tänään ihmisten ilmoille vai syönkö ruokaa sopivasti. Esimerkiksi haluaisin pitää paljon tiukkoja mekkoja ja paitoja, mutta näytän niin kuin olisin raskaana, jos olen syönyt ihan normiruokaakin:( Urheilu onneksi pikkuisen auttaa, mutta olisi kiva tietää auttaako joku muukin?
    Olisi hienoa tietää, mitä sinä suosittelisit tekemään tässä vaiheessa?:)

  27. En stressaa. Olen ollut yli 500 päivää karkkilakossa (eli ilman suklaata ja karkkia) ja ajatus siihen lähti siitä, kun aikaisemmin olin ollut uudenvuodenlupauksena 200 päivää karkkilakossa. Noin puolen vuoden ensimmäisen lakon loputtua päätin aloittaa uudestaan. En ajattele ’kieltäväni’ karkkeja itseltäni, olen vain ollut ilman niitä jo niin kauan ettei minun enää erityisemmin tee niitä mieli. Jos kuitenkin yllättäisi jäätävä karkkihimo, en lähtisi niitä itseltäni kieltämään, joten mistään pakonomaisesta dieetistä ei ole kyse. Muuta herkuttelua pyrin hieman säännöstelemään, ettei lähde ihan lapasesta koko touhu, mutta siitäkään en mitään stressiä ota. Jos tulee satunnaisesti kesken viikkoa vähän herkuteltua niin se on ihan okei, elämä jatkuu. Jokapäiväistä ruokailua yritän seurata ja suunnitella, jotta syön tarpeeksi ja monipuolisesti, mutta aina sekään ei onnistu. Ruoasta kuuluu nauttia ei stressata!

  28. Yritän olla stressaamatta ruokailusta. Usein mun ruokailut meneekin ilman stressiä ja ajatuksella, että kyllä keho kertoo mitä se tarvitsee ja kuinka paljon. Välillä kuitenkin tulee kausia, jolloin olen liiankin lepsu itselleni. Tällä tarkoitan sitä, että päivittäin saatan syödä jotain herkkua. En mitään isoa, mutta kuitenkin. Tällöin alan stressata syömisiäni ”mitä jos tuleekin kiloja lisää” tai ”mun pitäis syödä niinkuin blogissani opetan”. Kun taas pistän itseni ruotuun, katoaa stressi ja olo paranee kaikin puolin. 🙂 suhtaudun vähän negatiivisesti kauheisiin kieltoihin jne, mutta olen havainnut, että jotain rajoituksia pitää olla jotta ruokailu pysyy suunnilleen hanskassa ja stressi poissa. Rajoitukset eivät ole yleensä isoja, tyyliin että 1-2krt viikossa herkkuja, ei muulloin. Joskus jotain vähän erilaisempaa myös, kehoa ja mieltä kuunnellen 🙂

  29. Oj vad sorgligt att läsa alla domhär kommentarerna!! Själv tränar jag Crossfit o har absolut ingen stress över min mat, äter hälsosamt, har inget sockerberoende eller dylikt. Tycker det är sjukt med domhär dieterna o fitnesshysterin med sitt deffande. Undviker socker och vitt mjöl, mycket grönsaker, bra fetter o proteiner, mycket lite rött kött. Man märker på alla kommentarer att detta gått över styr, tyvärr😔

  30. Ruokailussa ahdistaa eniten se oma käytös. Ruuassa itessään mua ei ahdista mikään asia, joka on nähtävästi ollut muille ongelmana tässä kommenttiosiossa.
    Ahdistaa, jos tiukankin dietin aikana teen sen yhdenkin sallitun cheat mealin. Ahdistaa, jos lopetan liian tiukan dietin, vaikka sen jatkamisessa ei ollutkaan järkeä. Ahdistaa syödä ”tavallista” kotiruokaa, koska se on liian hiilihydraattipitoista ruokaa laihduttajalle eikä se pastan mättääminenkään voi niin terveellistä olla. Ahdistaa se, että ei osaa lopettaa hyvän sään aikana vaan pitää syödä loppuun se karkki/sipsipussi kertaistumalta. Ahdistaa käydä ryhmäliikuntatunneilla ja salilla, jos on käynyt vaikka Mäkkärissä lounaalla. Se tuntuu siltä kuin en olisi sen liikunnan arvoinen, koska olen turmellut kroppaani jo sillä roskaruoalla. Ahdistaa se, että muita ihmisiä ei tunnu ahdistavan ruoka. Joka kerta kun syön, mietin että mun ei pitäisi syödä. Se on toki hyvä ajatus silloin, kun syön jotain epäterveellistä. Mutta se ahdistus vaivaa mieltä silloinkin kun syön terveellistä ruokaa. Mun reagointi ahdistukseen on yleensä entistä pahempi ahmiminen. En muista koskaan viettäneeni päivää, jolloin en ahdistuisi ruuasta ja omasta kehostani. Mulla ei ole syömishäiriötä enkä mä ole masentunut. Mulla vaan on ongelma. Eikä näistä asioista halua/uskalla puhua kenellekään, koska tuntuu että muut kuitenkin näkevät vain hieman ylipainoisen naisen, jonka todellakin pitäisi laihduttaa se 20 kiloa. Tuntuu, että ylipainoisilla ei ole oikeutta puhua näistä asioista, koska läskeillä ruokajutut on vaan itsekuri-ongelma. Ruoka on kuin tosi iso varjo mun elämässä, joka seuraa mua joka paikkaan eikä jätä mua koskaan rauhaan.

  31. Heippa! Olen nuori nainen ja taistelen syömishäiriön nujertamiseksi, johon sairastuin vajaa neljä vuotta sitten. Aluksi tarkoituksenani oli vain pudottaa hieman painoa, mutta syömisen kontrollointi karkasi käsistä ja kehokuvani vääristyi pahemman kerran. Taudin kuva on vaihdellut anoreksiasta, bulimiaan, ahmimiseen sekä ortoreksiaan. Olen jo voiton puolella ja optimistinen, mutta stressaan ruokailua edelleen. Treenaan melko paljon, joten pyrin syömään noin 3-4 tunnin välein. Aamu alkaa puurolla, lounaaksi suosin salaatteja ja välipaloiksi hedelmiä,pähkinöitä ja vihersmoothieita. Tykkään raakaruoasta ja -leivonnaisista ja syön hyvin kasvispainotteisesti. Eväät ovat toki terveellisiä, mutta yritän pikkuhiljaa kasvattaa kyseisten kalorimäärää. Uskon, että pystyn siihen pikkuhiljaa ja pienillä muutoksilla, sillä kalorit eivät ole minulle enään niin paha mörkö kuin vuosi sitten. Iltaisin olen taipuvainen syömään suuria määriä, mutta ahmin enään harvoin. Tähänkin helpottaisi se, että päivän ajalta ei jäisi hirveää kalorivajetta. Myös ruokapäiväkirjan pitäminen helpottaa oloa.

    Tunnistan omia ongelmiani ruokailun suhteen ja olen hankkinut ammattiapua. Käyn terapiassa ja olen menossa tapaamaan ravitsemusterapeuttia. Syömishäiriö on kamala sairaus enkä toivoisi sitä kellekään. Jos elämä on vaikeaa, olet stressaantunut, masentunut taikka ahdistunut jostakin tai kärsit itsetunto ongelmista puhu niistä jollekin. Ruoasta ei saisi ikinä tulla kontolloitava asia eikä itsetuntoa saisi etsiä pakonomaisesta laihdutuksesta. Kenenkään ei myöskään tulisi verrata itseään kansikuvien photoshopattuihin julkkiksiin, malleihin eikä edes ystäviinsä. Kaikkien pitäisi opetella keskittymään omiin hyviin puoliinsa ja rakastamaan itseään. Tästäkin sairaudesta voi parantua halutessaan. Pitää jaksaa tsempata itseään, puhua kun siltä tuntuu ja fiilistellä hyvällä mielellä ruokaa, ilman kaloreiden laskua.

  32. ahdistaa. paljon. etukäteen pelottaa enkä haluaisi syödä oikein mitään, syömistilanteessa suututtaa ja ahdistaa ja jälkeenpäin on usein tyhjä ja hermostunut olo. kaduttaakin. joskus olen kuitenkin tyytyväinen, jos saan jotain pelottavampaa syötyä. nykyään yritän syödä paremmin, koska haluaisin olla taas terve ja jaksaa liikkua ja opiskella paremmin ja ihan vaan nauttia elämästä täysillä. nyt se ei ole mahdollista, mä olen niin väsynyt ja heikko. lääkärien lapsettomuuspelottelu ja paskat labra-arvot, osteopenia yms. alipainon ja aliravitsemuksen aiheuttamat jutut ahdistavat ja haluaisin voida paremmin.

    nykyään ahdistaa siis paitsi syöminen ja mahdollinen painonnousu niin myös syömättömyys ja se, ettei paino nouse. haluaisin olla pieni ja kaunis mutta voida hyvin. kuitenkin mä näytän tavallaan 12-vuotiaalta pojalta mutta toisaalta läskiltä. haluaisin näyttää hyvinvoivalta. joka ilta mä päätän syödä seuraavana päivänä paremmin ja usein uskon onnistumiseeni ihan vilpittömästi. mut sitten huomenna on taas eilen vaikka eilisenkin piti olla huominen.. en toivoisi tätä kenellekään, anoreksia tuhoaa kaiken. mulla oli hyvä elämä, olisi nytkin, mutten jaksa elää sitä.

    haluaisin syödä joka aamu kaurapuuroa maapähkinävoilla ja tavallisella luonnonjugurtilla. lounaaksi kunnon salaatin juustolla ja leivillä, välipalaksi hyvällä omalla tunnolla vaikka quest barin ja kesoa. päivälliseksi lämmintä itse tekemääni ruokaa sen mukaan, mitä tekee mieli. välillä ystävien kanssa ulkona sitä, mitä sattuu sillä hetkellä huvittamaan tilata mutta kuitenkin komsensoimatta sitä muiden aterioiden väliin jättämisellä. ´ja iltapalaksi vaikka pari ruisleipää avokadolla tai karjalanpiirakoita kananmunalla. ei kai nuo nyt niin epäterveellisiä valintoja olisi? haluaisin syödä tavallista ja terveellistä ruokaa, joka tekisi mun kropasta vahvan ja kauniin. haluaisin syödä tarpeeksi ja ennen kaikkea haluaisin uskoa siihen, että myös minä ansaitsen saada syödä joka päivä vatsani täyteen syyllistämättä siitä itseäni. haluaisin arvostaa omaa kroppaani sellaisessa kunnossa, jossa se voi hyvin.

    • dit :Moi, je m’y suis inscrite mais je n’ai pas encore compris l’intérêt. J’ai pas réussi à être &l;;noq&ubspaséduite ». je n’y arrive pas. Il semble pourtant que tout le monde y soit, qu’on puisse un trouver un boulot, qu’on puisse même y faire des affaires, mais j’y vraiment du mal à comprendre pourquoi, comment… et tout et tout.Bref, je garde mon compte (vide pour le moment) en atttendant d’être convaincue…

  33. Stressaan. Paljon.
    Syön perusterveellisesti. Terveellinen aamiainen ja terveellinen lounas, joskus terveellisen välipalan sijasta saatan syödä pari keksiä tai pullan kahvin kanssa mutta siitä en yleensä stressaa. Sitten vielä terveellinen illallinen. Tähän asti syön melko säännöllisesti ja hyvin, mutta ilta-ajan iskiessä saatan syödä liikaa. En aina, enkä mitenkään ”hirveitä määriä” mutta esim kolme herkkuleipää saattaa helposti mennä teekupin kanssa illalla telkkaria katsoessa. Siihen päällekin ehkä vielä jotain. Tällaisesta tulee tosi iso morkkis ja stressaan hyvin paljon. Saatan jopa oksentaa. Samoin juhlapäivinä tai muina erikoispäivinä jos tulee syötyä enemmänkin herkkua, tulee tosi iso morkkis ja saatan olla kokonaan syömättä kunnon ruokaa ettei tulisi liikaa kaloreita. Ja saatan tällöinkin oksentaa. (Ällöttävä lisähuomio mutta oksentaminen on mulle vähän eri asia kun muille, mulla on refluksitauti jolloin ruoka nousee itsestään helposti ylös ilman että teen mitään, joten oksentamisen houkutus on suuri koska se on niin helppoa ja vie monesti voiton, ja saa vielä ajattelemaan monesti, että siten voin syödä vielä hieman). Ongelma on, että tunnen usein iltaisin itseni nälkäiseksi, kieliikö tämä siitä että syön liian vähän päivällä? Millainen olisi hyvä iltapala, niin ettei aamulla herää näläntunteeseen?
    Urheilen 3krt/vko, lisäksi hyötyliikun mahdollisimman paljon. Kroppa näyttää peilissä ihan mieluisalta, lihaksia erottuu ihan nätisti mutta kyllä mulla rasvaakin kropassa on (ja haluankin että on). Olen kai hoikka, ja tyytyväinen painooni, pari kiloa jos saisin pois niin olisin täysin tyytyväinen.
    Stressini liittyy eniten oikeastaan siihen, että saisin ylläpidettyä nykyistä tilaani. Kun syön, hätäännyn usein kun ajattelen palaamista entiseen vartalooni (+8kg lisää lihaksetonta painoa). Ajattelen kaloreita tosi paljon, liikaa, tiedän itsekin ettei se ole fiksua saati kovin tervettä näissä spekseissä. Eikä tässä ole mitään järkeä ja nyt kun kirjoitin tämän kaiken tähän, tuntuu järkyttävältä. Kenellekään en ole tästä puhunut ja näin 24-vuotiaana sosiaalisena ja rentona helsinkiläistyttönä en usko että kukaan läheisistäni voisi kuvitellakaan että suhtaudun ruokaan näin.
    Innolla odotan vinkkejä! Onko se ruoan suunnittelu kaiken a ja o? Olen kasvisruokavaliolla, olisi muuten tosi kiinnostava kuulla jonkun vegetreenaajan ruokavinkkejä täällä sun blogissa 🙂 Kiitos huippu blogista.

  34. Kyllä, kärsin syömishäiriöstä. Viimeksi tänään käsittelin näitä asioita terapeutin kanssa. Eli stressaan näistä asioista paljon, mutta olen päivä päivältä menossa kohti normaalia ja stressitöntä syömistä. Yksi suuri motivaation ja inspiraation lähde olet sä, kiitos sulle siitä!

  35. Stressaan syömisiä paljon. Välillä olen osannut ottaa hiukan rennommin, en punninut kaikkia ruokia, söin sitä mitä keho kertoi tarvitsevansa, perusterveellisesti. Tuona aikana voinkin erinomaisesti ja vatsani voi hyvin, kausi ei kuitenkaan kestänyt edes koko kesää, en lihonut tai laihtunut ja salitreeni kulki hyvin. Nyt olen palannut aikaisempaan tilanteeseen ja syön mukaillen paria erilaista rasvanpoltto ja laihdutus ruokavaliota ja treenejä, jotka olen aiemmin hankkinut. Ajattelen laihtuvani tarkoilla ohjeilla. Olen sairastellut, vatsani on kipeä, päätä särkee, kaikki ahdistaa ja mieli maassa koko ajan, nyt kestänyt vähän päälle kuukauden minkä aikaa olen ohjeiden mukaan syönyt. Tunnistan itsekin ettei tässä ole järkeä, koska ko.ruokavalio ei sovi minulle raaka-aineiden puolesta, mutta en halua syödä ilmankaan, koska ajattelen, että tarkoilla ohjeilla on pakko saada tuloksia. Jos söisin vapaammin en tiedä missä kaikessa voisin tehdä virheitä (onko se nyt 2 vai 3 lusikallista chia siemeniä yms pikkuasioita) ja jos en saisi tuloksia syyttäisin itseäni paljon.. Salailen ahdistukseni tasoa, mutta osittain läheiset tietävät. Olen normaalipainoinen, mutta haluaisin olla kevyempi ja vatsassani on ylimääräistä läskiä, jos saisin sen pienemmäksi uskoisin pystyväni monipuolisempaan, ei niin stressaavaan, tarkkaan syömiseen. Pahimpia tilanteita parin kuukauden aikana on ollut ystävien sushi-ilta ja työpaikan illallinen, joista koen huonoa omaatuntoa ja jätin dieetiin kuuluvat tankkauspäivät pitämättä tämän vuoksi, muut tapahtumat olen jättänyt menemättä etten joudu syömään muuta kuin ruokavalion ruokia. Ahdistaa ja ärsyttää, RUOKA? Huh, ei kiva.

  36. Olen stressannut syömisistäni jo ala-asteelta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Elän muutenkin elämää vähän ”kaikkki tai ei mitään”-asenteella, mikä korostuu etenkin syömisissäni; Joko syön äärettömän terveellisesti ja liikun paljon, tai sitten syön todella epäterveellisesti eikä minua huvita liikkua. Etenkin viikonloput ovat minulle pahimpia! Joskus herkuttelu alkaa jo torstaina, ja saattaa jatkua sunnuntaille asti. Kun aloitan syömään herkkuja, en osaa tai halua lopettaa ja saatan skipata esimerkiksi reenit ihan vaan sen takia, että voin nauttia herkuista. Maanantaina päätän aina alottaa uudelleen puhtaalta pöydältä, terveellisen elämän.

    Kun syön terveellistä ruokaa ja liikun paljon minulla on todella hyvä olla, olen energinen ja jaksan panostaa paremmin esimerkiksi kouluun ja unen määrään. Kun taas syön huonosti, minua ei kiinnosta huolehtia oikeastaan mistään. Toisaalta myös silloin kun minulla on pitkään ollut kausi, että syön hyvin terveellisesti, minua alkaa jopa vähän pelottaa ajatukseni, kun esimerkiksi en kaupassa käydessä meinaa keksiä mitään mitä ”saisin” syödä. Ajatukseni ovat hyvin ristiriitaisia, ja olen väsynyt tähän ainaiseen ahdistukseen. Olen aina ollut normaalipainoinen, ja ala-asteella jolloin nämä ”ongelmat” jo alkoivat, jopa lähellä alipainoin rajaa.

  37. Hei mahtavaa Steffi! Odotan innolla seuraavaa kirjoitustasi, nimittäin ruokailu on aina enemmän tai vähemmän ollut päänvaivani. Nuorempana koin ahdistuksen menevän syömishäiriön puolelle, mutta nykyään osaan asennoitua rennommin, vaikka kieltämättä edelleen tunnen huonoa omaatuntoa herkuttelun jälkeen. Usein herkuttelen piilossa, esim. suklaapatukan syöminen junassa, bussissa tai muuten vain julkisella paikalla tuntuu täysin mahdottomalta idealta. Kotona voin sitten yksin syödä aivan rauhassa, kunhan avokki ei ole kotona.
    Ruuasta puhuminen nostaa usein punan poskille, koska hävettää tietää niin paljon eri ruokien kalorimääriä ja ravintoarvoja. Myöskin hävettää yrittää syödä terveellisesti, esimerkiksi hesessä tai mäkkärissä oikein hävettää tilata salaatti tai omesiivut ranskalaisten sijaan. Eihän siinä mitään väärää ole kuitenkaan.. Muutenkin on todella hankalaa suhtautua ruokaan ”normaalisti”, en oikein edes tiedä mikä on normaalia tässä asiassa. Minkä takia todellakin odotan innolla kirjoitustasi! Mahtavaa!

  38. En sinällään stressaa ruokaa tai syömistä. Olen löytänyt vihdoin melko hyvän tasapainon ruokailuun, painon pudotus mielessä mutta rauhallisessa tahdissa. En kiellä itseltäni siis mitään, mutta osaan pitää pään kylmänä kun tekee herkkuja mieli. Suunnittelen aamulla päässäni mitä syön päivän aikana ja milloin niin siinä on helppo pysyä. Joskus saatan kuitenkin napata vaikka ylimääräisen protskupatun kaupasta tai syödä riisikakun jälkkäriksii ja siitä saattaa jäädä turhankin huono omatunto.

    Ainoa asia mikä auheuttaa stressiä ruoan suhteen on säännöllinen syöminen ja ruoan laatu. Vatsani reagoi todella helposti erilaisiin ruokiin ja esimerkiksi ravintolaillallisen jälkeen on ihan hirveä olo loppuillan. Näitä tilanteita tulee sitten stressattua etukäteen. Jos en myös syö säännöllisesti ruokaa vatsani kipeytyy jostain syystä hirveästi ja turpoaa kuin ilmapallo. Tämä on todella ikävää ja tapahtuu liiankin usein aktiivisen elämäntyylini takia. Harrastan paljon urheilua mikä vaatii ravintoa ja olen muutenkin menevä ihminen niin aina ei voi olla syömässä 3-4h välein. Yritän kuitenkin kantaa evästä aina mukana ja veden riittoisa juonti helpottaa.

    Joskus kyllä tulee tilanteita joissa purskahdan vain itkuun kun olen kyllästynyt siihen miten tarkkana täytyy olla sen kanssa mitä suuhun laittaa jotta kropassa tuntuu hyvältä. Vatsani ei nimittäin kestä mausteita ruokaa (rakastan mausteista ruokaa!), ei paljoa hiilihydraatteja (gluteeniton&vähä hiilihydraattinen ruokavalio oli ratkaisu), sokerista tulee huono olo ja kananmunat aiheuttaa ilmavaivoja. Mutta on opetellut kuuntelemaan kroppaa jo paljon paremmin niin harvemmin on huonoja päiviä.

    • Sheree, I am so glad to hear that evhnetyirg came out great. I’m excited that your family took onto the Peach Cobbler the way they did! Blessing to you and please let me know if you have anymore request! XOXO

  39. Stressaan syömistä, mutta olen laiska kiinnittämään siihen huomiota. Stressaan siis lähinnä jo syötyjä asioita. Syön joko liikaa tai liian vähän. Kun kirjasin syömisiäni ylös, söin jatkuvasti liian vähän, eli heti kun kiinnitin syömisiin huomiota, jätin taas liikaa pois. Syön ainakin liikaa hiilareita ja liian vähän kasvikunnan tuotteita.

    KYLLÄ, on vaikeaa tietää mitä ja miten paljon söisi ja herkkuja tekee mieli ja muutakin epäterveellistä, koska ruoan helppous vetää puoleensa. Terveellisiin juttuihin täytyy yleensä nähdä enemmän vaivaa.

    Olen vajaa 20kg liian painava, mikä masentaa hetkittäin aika paljonkin ja minulla on haavainen paksusuolentulehdus, joka sinänsä ei vaikuta ruuan imeytymiseen, mutta syömiseen ja suhteeseeni ruokaan kyllä. Ennen lääkitystä pelkäsin syömistä jonkin verran, koska sitä saattoi seurata äkkinäinen viiltävä mahakipu, joka kesti joskus minuutin, joskus puoli tuntia.

    En saa pidettyä kiinni järkevästä ruokavaliosta / tavoitteesta laihduttaa ja kuntoilla. Kyllästyttää oma saamattomuus.

  40. Itse vielä jonkin aikaa sitten mietin paljon mitä syön ja juon. Ei ihan syömishäiriöksi asti mutta kuitenkin aivan liikaa, podin huonoa omatuntoa jos söin liikaa, kävin päivän ruokalistoja mielessäni ja suunnitelin paljon mitä söisin. Mulla oli myös usein ’läskipäiviä’ ja ajatukset kiersi kehää syömisen ja painon ympärille. Ikinä en oo oksentanu tai vaarallisesti rajottanu kaloreita.

    Viimisen vuoden aikana asiat on alkanu hiljaa muuttua. Aloin harjoittamaan liikuntaa koska se auttoi stressin hallinnassa ja rentouttti enkä siitä miettinyt että miten paljon tää nyt laihduttais. Löysin myös rakastavan poikaystävän mikä varmaan osaltaan auttoi näkemään itseni positiivisessa valossa.

    Ja mainittakoon myös että en enää lue kauhean paljon ns. naistenlehtiä ja enkä käy kaupoissa koska shoppailu on noh..tylsää. En myöskään kato telkkaria. En siis kauheasti altistu mainoksille mitä nyt netissä.

    Vähemmän ja vähemmän itelläni on ’läski’ päiviä. Oisin mieluusti n. 5 kiloa hoikempi mutta se ei enää täytä ajatuksia niin paljon. Ja syöminen on salakavalasti muuttunut helpommaks. Syön luontasesti paljon kasviksia ja muutenkin on palikat kunnossa, mutta jos haluan jotain vaikkapa nyt nutellaa suoraan purkista (vaikkapa tänään) niin sitten syön sitä hyvällä omallatunnolla. Ja koska en tunne enää syyllisyyttä mistää mitä syön/juon niin haluan myös vähemmän syödä/juoda juttuja jotka ei oo ehkä hyväks mulle.

  41. Minä stressaan ruokailusta melkein joka pv. Koko ajan ajattelen ruokaa ja että milloin saan syödä. Stressaan ruokailusta todella paljon. Stressan siitä että syönky liikaa a jos satun syömän jtain herkkuja niin monesti syöminen menee ihan yli jonka jälkeen tulee jäätävä morkkis. Urheilen paljon ja syön terveellisesi ja mielestäni riittävästi mutta ajattelen koko ajan ruokaa ja syömistä mikä on todela häiritsevää. Ja haluaisin päästä liika symisestä eroon. Tarvitsisin tasapainon ruokailuun.

  42. En stressaa, varsinaisesti, mutta olen ehkä kehittänyt siitä itselleni jonkinlaisen ongelman kuitenkin. Kesällä olin hetken asiantuntijan laatimalla ruokavaliolla, jossa ravinto oli suhteutettu treeniin ja joka lyhyenäkin kokeluna toi kaikenkaikkiaan hienoja tuloksia. Nyt yritän uudelleen samaa kaavaa sekä treenin että ruokailun suhteen, eikä mistään tule mitään. Lipsun ja jätän välistä ja napsin ylimääräisiä, eritoten iltaisin, vaikka päivät menee nätisti. Alkaa stressata, vaikken koskaan aikaisemmin ole suonut ajatuksista tilaa syömiselle.

  43. En koe stressavani ruoasta, nautin hyvästä ruoasta, joka useimmiten on aivan terveellistä perusruokaa. olen kuitenkin todella perso makealle ja varmaan jollain tasolla jopa riippuvanen sokerista. tämä tietenkään ei ole hyvä, mutta liikun todella aktiivisesti (en kaloreita polttaakseni vaan urheilun ilosta) ja olen normaalipainoinen, joten who cares jos välillä tai välillä useamminkin ilahdutan itseäni herkuilla 🙂
    nuorempana häpesin, kun pystyin syömään suuria määriä tarjottavia vaikka synttäreillä, mutta enää en. uskon, että terve suhtautuminen ruokaan lähtee ennen kaikkea hyvästä itsetunnosta. toki halun ravita kroppaani niin, että se saa tarvittvat ravintoaineet, mutta minun ei tarvitse tehdä mitään valintoja siksi, että ne ”näyttäisivät paremmalta” muiden silmissä. ulkonäkö on minulle tärkeää, mutta uskon vahvasti, että tyytyväinen mieli näkyy terveenä kroppana 🙂 turha stressaaminen tai kaloreiden laskeminen johtaa itsensä syyllistämiseen jokaisen repsahduksen jälkeen, mikä on omiaan heikentämään hyvää oloa.

    pidän suuresti sinun asenteestasi ruokaan ja mielestäni olet erittäin hyvä esimerkki kaikille! 🙂

  44. Olipa hyviä kysymyksiä ja tärkeä aihe.
    Minäkin stressaan, mutta lähinnä vatsan herkkyyden vuoksi. Syön terveellisesti ja säännöllisesti, mutta ajoittainen lipsuminen saa huonon olon useaksi päiväksi, mikä tietenkin stressaa. Ruoka on myös itselleni hirveä tärkeä osa päivää, sillä syön 99% itse valmistamaani esim. lounaalla. Stressaan myös verensokerin laskemista, sillä se on aiheuttanut vuosia sitten vaikeita ongelmia. Nyt en enää ”lääkitse” sokerilimuilla, vaan tasaisella ruokarytmillä ja laadukkailla välipaloilla.

    Olen myös toipunut bulimiasta, johon minut ajoi perfektionismi ja henkinen väsymys. Käytin ruokaa itseni rankaisuun. Selätin sen kuitenkin omalla itsekurillani ja sen sijaan _palkitsemalla_ itseni laadukkaalla ruoalla (esim. jäätelön tai suklaan sijasta –> helppoja oksentaa). Silti tänäkin päivänä, kahdeksan vuotta bulimian puhkeamisen jälkeen, huomaan vieläkin ajattelevani esim. ravintolaillallisella, kun tulee syötyä normaalia enemmän (alkuruoat + jälkiruoat), että kävisinkö oksentamassa oloa helpottaakseni. En kuitenkaan enää tee niin.

  45. Stressaan ajoittain. Tänä vuonna paino on noussut 8kg, joista 2 kg olen saanut tiputettua. Ennen olin taipuvainen ahmimaan, ja stresasin koko ajan siitä, että syön liikaa. Nyt syksyn alussa lopetin e-pillerit ja samoihin aikoihin mieliteot vähenivät selkeästi (en tietenkään tiedä, johtuuko tuosta), samoin ruokahalu. Eli nyt stressaan lähinnä siitä, että ei tee mieli syödä juuri mitään, mutta paino ei silti laske. Olisi ihana löytää tasapaino liiallisen syömisen ja liian vähäisen syömisen väliltä!

  46. Valitettavasti olen pohtinut omia syömisiäni enemmän tai vähemmän siitä asti kun oli teini-ikäinen. Aluksi se lähti siitä, että ajattelin ruokailun ratkaisevasti vaikuttavan akneihoon, kun olin lukenut tähän liittyvän kirjan. Olin sitten pitkään karkkilakossa. Tämän jälkeen stressasin painoasioista ja varmaankin lievästä laihuushäiriöstäkin kärsin. Ruokailu on ollut minulle asia, johon on tosi vaikeaa löytää tasapainoa. Helposti se, että on sallinut itselleen muutaman herkuttelupäivän on johtanut siihen, että syöminen on tosi huonoa monta viikkoa, mistä on seurannut lisää huonoa oloa (ja omaatuntoa). Varsinkin nyt kun en pysty tällä hetkellä liikkumaan aivan normaalisti tuntuu, että syömisen tasapaino on hakusessa, ja pitkän tauon jälkeen on entistä vaikeampaa päästä normaaliin ruokailun rytmiin. Mielestäni tämä on tärkeä aihe, ja hienoa, jos kirjoitat asiasta omia ajatuksiasi! Miten uskot, että se vaikuttaisi syömiseesi, jos jostain syystä pystyisit liikkumaan nykyistä vähemmän? Ja onko sinusta helppo palata takaisin terveellisiin ruokatottumuksiin, jos olet syönyt jonkin aikaa epäterveellisemmin?

  47. Kyllä stressaan syömistä jonkin verran tai enemmänkin tunnen huonoa omaatuntoa huonosta ruokavaliostani. Tiedän, että ravitsemukseni on luultavasti melko huonolla tolalla, että syön liian usein pika- ja raskasta ravintolaruokaa, että en syö tarpeeksi oikeita aterioita, vaan päivälliseksi esim. voileipiä. Olen ”jo” 30-vuotias ja tiedän, että terveydestäänkin pitää alkaa jo ihan tosissaan huolehtimaan, ei vain siitä, miltä näyttää. Esim. kolesterolini on pikkasen koholla jo nyt, miten 10 v. päästä? Miten verenpaine kehittyy, koska mitä luultavimmin saan liikaa suolaa? Haluaisin jaksaa laittaa ruokaa, tästä laiskuudesta täytyisi päästä yli. Ja lisäksi haluaisin oppia oikeasti pitämään tavallisesta perusruuasta, enkä vain esim. pitsasta. Että tällaisia ajatuksia täällä. Ruokailussa ei aina ole kyse siitä, millaisen kropan sillä saa ulkoisesti, onko kiloja liikaa tai liian vähän. Ihan kansanterveydellinenkin näkökulma on alkanut yhä enemmän stressaamaan minua, koska (valitettavasti) kukaan ei ole ikuisesti nuori 🙂

  48. Luulin selättäneeni bulimian, mutta kyllä se vielä jossain takaraivon perukoilla muhii. eli stressaan vieläkin melkein joka päivä. joinakin viikonloppuina, kun tietty raja syömisessä ylittyy, mieli menee mustaksi ja alkaa mieletön ruoan ahmiminen. vaikeinta on päästä taas tolpilleen session jälkeen.

  49. Ahmimishäiriö on taustalla, mutta siitä oon nyt vihdoin pääsemässä eroon (tai, eihän siitä kokonaan eroon pääse, itse vertaisin esim. alkoholismiin – ehkä parempi sana olis että se on jäänyt taka-alalle). Löysin itselleni sopivan tavan syödä paleoruokavaliosta, joten nykyään ei enää tarvitse hirveämmin miettiä tai stressailla. Syön hieman soveltaen, vaikka minulla on myös tarkat määrät proteiinin, rasvojen, kasviksien suhteen. Hiilaritasapainoa etsiskelen vielä, kun ylipainoa on noin 20kg. Toistaiseksi on toiminut niin, että urheilupäivinä nautin hiilariannoksen iltaisin, välillä menee muutenkin, sitä olen koittanut nyt karsia.

    Taustastani johtuen herkut on paha pala, myös paleoon sopivat herkut, koska salaa syöminen on juurtunut päähän niin voimakkaasti. Sitä vastaan on siis vielä kamppailtava, etten tunne häpeää, jos silloin tällöin syön herkkuja. Stressaavinta on, jos ei ole itselleni sopivaa ruokaa tarjolla, joutuu kieltäytymään ja selittelemään, tai on tulossa jotkut juhlat ja joudun miettimään, ottaisinko alkoholia vai en. Tiedostan huonot vaikutukset kroppaan, ja ne kestävät aika pitkään, joten se on vähän niin ja näin… Toisaalta muutama päivä koko elämästä on hyvin lyhyt aika.

    Ihailen kyllä fitness-vartaloa, mutta en siitä huolimatta itselleni sellaista halaja, tiedän minkä työmäärän takana se on. Eniten ihailen (ja itsekin pyrin) vartaloon, jossa on hyvä olla, joka näyttää jäntevältä ja voimakkaalta, mutta on kuitenkin normaalipainoinen ja normaalirasvainen. Pieni pehmeys on pienempi paha 🙂

  50. Kyllä vain, stressaan syömisiäni. Joskus ennen kesää löysin hyvän balanssin ruoan ja treenin välille, söin tarpeeksi ja hyviä asioita ja voin kokonaisvaltaisesti hyvin. Syöminen ei silloin stressannut lainkaan, sillä tiesin että niillä määrillä mitä treenasin ei niinkään haitannut että söin jäätelöa tai kakkua aina silloin tällöin, ei tarvinnut välittää eikä uhrata ajatuksia asialle niin kovasti. Kesällä treenaaminen jäi ja intoa siihen on ollut vaikea löytää uudelleen. Samalla ruokatottumukset ovat kääntyneet päälaelleen ja nyt vedän huonolla omatunnolla valkoista leipää ja irtokarkkeja jatkuvalla tahdilla ja voin tosi huonosti. En haluaisi syödä näin huonosti mutta henkisten voimavarojen löytäminen muutoksen tekemiseen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

    Tällä hetkellä syön karkkia ja muuta tunnepohjalta aivan spontaanisti, ja tunnen häpeää siitä. Vaikka mielestäni jokaisen ihmisen tulisi elää ja voida hyvin itseään varten ja rakentaa oma arki ruoka- ja liikuntatottumuksineen sellaiseksi että se palvelee häntä itseään, en silti osaa olla ajattelematta että ”kukaan ei voi koskaan saada tietää siitä mitä mä syön ja minkälaisia määriä”. Se hävettää niin kovasti, ja painaa mielessä jatkuvasti. Toivon että löytäisin aikaisemman innon uudelleen jostain ja pääsisin takaisin siihen hyvinvoinnin tilaan jossa olin aikaisemmin, nautin siitä niin paljon enemmän kuin tästä.

  51. No joo ja en. Kerran kokeilin superdieettiä ja se vasta stressasikin! Viihdyn parhaiten ruokavaliossa jossa voi syödä niitä lempparijuttuja – pääasiallisesti ruokavalioni on terveellinen. Syön joka aamu puuroa, syön paljon kasviksia, syön aika vähän lihaa myös. Mutta kun ei tällä tavalla laihdu 🙁 vaikka ei herkuttelisi ja liikkuisi niin tuollainen perusruokavalio ei saa aineenvaihduntaani liikkeelle ja se stressaa. Tiedän että tuloksia tulisi jos jättäisin hiilarit ja alkaisin mättämään broiskun filettä mutta kun en tahdo. Tämä asia stressaa – ja kun tuloksia ei tule niin olen valmis herkuttelukierteelle. Pudotettavaa on n. 8-12kg eli ei paljoa mutta kuitenkin!

  52. Stressaan syömisestä. Eritoten siitä, saanko liikaa kaloreita ja jumittuvatko syömäni sokeri ja rasva vyötärölleni. Ystävä-PT katsoi syömiseni kanssani läpi, ja totesi minun syövän oikein mallikelpoista ravintoa, mutta aivan liian iltapainotteisesti. Suhtautumiseni syömiseeni on tämän jälkeen rauhoittunut hieman, mutta nykyään huomaan stressaavani eri asioista kuin ennen. Stressaan mikäli ruoka-aikojen välit venyvät liian pitkiksi (aineenvaihdunta ei ole huipussaan), tai en ole saanut tarpeeksi ravintorikasta ruokaa.

    En ole tiukalla dieetillä, eikä tarpeeksi syöminen tuota ongelmia. Olen todennut olevani tunnesyöppö, ja tästä yritän parhaani mukaan päästä eroon ajatustapoja muuttamalla. Ruoka merkitsee tällä hetkellä paljon – huomaan jaksavani niin paljon paremmin kun syön oikein. Oikeanlainen ravinto auttaa myös jaksamaan myös crossfitissä, jossa haluan palavasti kehittyä.

    Asenteeni ruokaan on ollut ennen paljon epätasapainoisempi. Vaikka edelleen stressaan syömisiä, en kuitenkaan ahdistu tai masennu, mikäli päivä pari silloin tällöin menee ”huonosti syöden”, vaan jatkan tarmolla eteenpäin.

  53. Haluaisin niin sanoa, että en stressaa, mutta taidanpa oikeasti stressata. Oon käynyt aikoinani läpi jonkin asteisen syömishäiriön (anoreksiaa, jossa ehdin kyllä alipainoon asti, mutta onneksi suhteellisen ajoissa ymmärsin itse olevani nyt aika pahasti väärillä teillä) ja se kyllä edelleen vaikuttaa elämässäni. Sitten kun siitä liian vähän syömisestä alkoi päästä eroon, se muuttuikin vähitellen liikaa ja huonosti syömiseen. Kunnes sitten muutin ruokavaliota aika rajusti, ja se oli kyllä hyvä päätös, mutta söin pidemmän päälle aivan liian vähän huomaamattani. Ja siitäpä olikin taas vaikea alkaa lisätä energiamäärää, kun taustalla alkoi taas huudella se entinen anorektinen ajattelumaailma. Ja nyt oon taas edennyt johonkin liiallisen syömisen malliin. Tai sanotaanko niin, että kesä meni vähän epäterveellisemmän ruuan merkeissä jne, mutta nyt kun opiskelut taas alkoi, niin on mennyt ihan överiksi ruuan ja alkoholin kanssa. Ja se ahdistus ruokaa kohtaan nostaa taas päätään. Tosin, tän hetkisessä tilanteessa on se hyvä puoli, että tiedän nykyään kuitenkin että millanen se järkevä ja kultanen keskitie on, mutta mieli ja sosiaalinen paine yms vaan painii tän tien kanssa. Ja voi myös olla, että mua ei loppujen lopuksi ahdista edes se ruoka, vaan se, että en oo päässyt liikkumaan yhtä paljon kun ennen. Liikkumattomuus kun tuntuu heikentävän ihan hirveesti elämänlaatua, stressi kasvaa nopeemmin ja ahdistus myös, uni kärsii sen myötä ja luonnollisesti ne elämäntavatkin alkaa jossain kohtaa ottaa osumaa :/

  54. Harjoittelen olematta stressaamatta enää. Stressi aiheutti minulle lievän syömishäiriön (taustalla blogien luku, täydellisyyden tavoittelu, monien eri artikkelien luku siitä miten elää, monen ruokavalion kokeilu saman aikaisesti ja siitä johtuva ongelma voinko syödä tätä tai tota, hyväksynnän etsintä..).
    Luin hetken postauksen kommentteja mutta lopetin sillä ymmärrän että en halua lukea näitä, en halua löytää uusia itselleni vaarallisia tapoja, en halua että nämä pakko ajatukset palaavat mieleeni. Tällä hetkellä en stressaa. Vuoden elin omien sääntöjeni mukaan ja mihin se vei minut? Vappuna sairaalaan yöksi. Nykyään elän perheiden ja ystävien ehdolla; menemme leffaan ostan sitä karkkia! Sukujuhlissa nautitaan kakkua! Kotona syödään sitä härän ulkofilettä ja maustevoita! Olen antanut itselleni luvan täydelliseen tasapainoon, enkä siksi rajoita syömisiäni enää iphonen calorie-counterilla.
    ps. kirjoitin tämän tähän koska koin tarpeen kertoa jotain, en tiedä mitä. Ehkä sen että stressistä pääsee pois, se vaatii vain tahdonvoimaa ja lähipiirin rakkautta:)

  55. Enemmän kuin stressaan. Vaikea alipaino ja anoreksia.

  56. Ajoittain kyllä, on se ruokapuoli melkein jatkuvasti takaraivossa aiheuttamassa stressiä. Tasapainottelen sen välillä, että haluanko laihduttaa vai haluanko syödä riittävästi sen suhteen jotta treeni olisi maksimaalisen kehittävää. Ja sitten päästäänkin siihen, että onko treenaaminen otettava niin tosissaan, että sen olisi oltava maksimaalisen kehittävää kun ei tässä mikään kilpaurheilija varsinaisesti ole. Laihdutettavaa ei merkittävästi edes ole, mutta hieman olisi rasvaprosenttia kiva laskea, painona ehkä n.5kg, jotta bikinit päällä ei tarvitsisi miettiä missä höllyy ja kovan treenin tulos olisi selkeästi nähtävillä 🙂

    Syömisen perusrunko on hallussa, mutta ongelmanani on tylsyyteen ja tunteisiin syöminen. Jos olen esim kovassa flunssassa, ei voi treenata, ei ole tekemistä, niin haen napostelulla ja herkuille tähän täydennystä. Ja tämä stressaa. Viime aikoina olen höllännyt perusrunkoakin syömisissä, aamupala voi olla muutakin kuin puuro+raejuusto ollakseen ihan ok, eikä sitä tiettyä määrää proteiinia ole pakko saada joka aterialla ahdistumatta. Optimaalisin olisi, että mitään ei tarvitsisi rajoittaa, mutta se ei tällä hetkellä minulta onnistu.

  57. Stressaan. Rasvattoman fitness-kropan ja kurinalaisen elämäntyylin ihailu laukaisi minulle kolmisen vuotta sitten ortoreksian, joka nykypäivänä jatkuu anoreksiana. Toipuminen on tosi hankalaa, sillä tuntuu, että joka tuutista tyrkytetään uusia ruokavaliotrendejä, treenivinkkejä, dieettejä ja täydellisiä sikspäkkejä ja bikinikroppia. Tuoka aiheuttaa syyllisyyttä, ja jokainen ateria päänvaivaa, kun kyttään makroravinteita edelleen neuroottisesti. Toivon, että joskus vielä näkisin lautasellani ruokaa hiilareiden, proteiinin , rasvan ja kaloreiden sijaan.

  58. Moni voisi päällepäin luulla, että stressaisin ruuasta, sillä syön tarkasti urheilutavoitteideni mukaisesti, enkä lipsu kuin ennalta mietittyinä päivinä. En kuitenkaan itse stressaa tätä yhtään, vaan päinvastoin se tuo minulle rauhaa (vaikka varmasti monen mielestä kuulostaakin neuroottiselle). Toki osaan olla myös spontaani, mutten useinkaan halua olla, sillä minulle ei tule hyvä olo silloin, kun syön paljon epäterveellistä ruokaa. Säännöllinen ruokailu on myös auttanut minua lapsuusiän diabeteksen hoidossa todella paljon, ja hoitotasapainoni on tällä hetkellä paras koskaan. Ymmärrän toki, että tarka syöminen ei sovi kaikille, ja toivonkin, että siitä ei tehtäisi itselle pakkoa, vaan jos aikoo syödä ruokavalion mukaan, niin pitää järjen matkassa ja puhuu tuntemuksistaan. Loistava postausaihe ! 🙂

  59. Ouwou, oot tarttunu Stefanie tosi hyvää aiheeseen, ainakin varmasti tällä hetkellä tosi monia nuoria naisia ja miksei miehiäkin koskettavaan aiheeseen.

    Stressaan itse paljon ruokailua, syömistä ja syömistä etenkin muiden seurassa. Mietin usein tosi tarkkaan mitä syön, välillä oon miettiny jo monta päivää etukäteen ruokailut. Nyt olen toistaiseksi päässyt siitä eroon. Mutta ruokailu useiden ihmisten seurassa ahdistaa. Ja mielelläni karttelen tilanteita, joissa joudun syömään muiden kanssa. Toisaalta joissain tilanteissa muiden kanssa syöminen aiheuttaa sen, että syön ruokia, joita en haluaisi, muiden mieliksi, koska en halua, että minuun tai ruokailuuni kiinnitetään huomiota. Etenkin naispuolisten ystävieni seurassa syöminen on vaikeaa, koska tuntuu, että kaikki seuraa niin tarkkaan, mitä muut syö. Toisaalta seuraan itse ihan todella tarkkaan, miten muut syö, mitä ruokaa ja minkä verran.

    Samaan aikaan en osaa hahmottaa paljonko minun pitäisi itse syödä. Paljon liikkuvana noin 4-6 kertaa viikossa, tuntuu välillä, että syön aivan liian vähän. Välillä taas ahdistaa, että syön aivan liikaa. Oon aina ollut hyvä ruokahaluinen ja tykänny lähes kaikista ruoista, mutta sehän ei nykynaisen ihanteisiin sovi. Tuntuu että, nykyään pitäisi syödä mahdollisimman vähän, jotta tulisi hyväksytyksi hoikkana naisena. Niin se oli jo silloin kouluaikoina, olin aina se joka söi miesten annoksia. Usein enemmän kuin pojatkin ja paistoin koulun jälkeen munakkaita välipalaksi. Oon menny laidasta laitaan, syömättömyydestä syömiseen. Tarkkojen kaloreiden laskemisesta, oksentamiseen, ruokapäiväkirjan pitoon ja pakottavaan tarpeeseen päästä liikkumaan. Pyrkiny laihduttaan ja samaan aikaan potenu huonoa omaatuntoa, koska miksi mun pitäis laihduttaa, jollain tavalla koen itseni kuitenkin oikean kokoiseksi tällaisena, mutta toisaalta kuitenkin oon liian iso ja syön liian paljon. Hyväksyntä lähtee ehkä lopulta kuitenkin itsestä. (167/58)

    Ihailen nimenomaan tiukkoja fitness-vartaloita, vaikka en itse sellaista haluaisikaan, vaan terveen ja toimivan kehon. Kehon, joka antaa itselle luvan nauttia ruoasta. Rakastan laittaa ruokaa, mutta kuitenkin kiellän itseltäni herkut, arjen pienet nautinnot, murot, myslit jne. Itse tehtynä voin syödä ”lähes” mitä vain. Olen siis jossain määrin myös salliva itselleni. Kaapistani löytyy tämän hetken muotiruokavillityksiä, raakakaakaota, maapähkinävoita, chia-siemeniä, spirulinaa, kookosöljyä jne. En syö oikeastaan lihaa ja stressaan liikaa siitä, että saanhan proteiinia varmasti tarpeeksi. Lihaa en syö eettisistä syistä juurikaan, mutta toisaalta takana on myös vahva ajatus siitä, että näin ruoka on terveellisempää ja näin voin laihtua.

    Välillä syömiseni on kellon tarkkaa ja ahdistun, jos en saa ruokaa sillä hetkellä, kun olen suunnitellut. Myöskään ulkona syöminen tulee harvoin kyseeseen. Yleensä siirrän tarpeita, ehkä huomenna tai ensi viikolla voisin lähteä ulos syömään tai ostaan herkkuja. Seuraavalla viikolla siirrän kertoja uudestaan. Kuitenkin ”sorrun” salaa syömään välillä näitä ”herkkuja”, vaikka mysliä paketista tai ahmimaan joskus jopa kaurahiutaleita, mutta ehdottomasti niin että kukaan ei näe. Myös karkit syön ylhäisessä yksinäisyydessäni, ulkopuolelle näkyvän ruokavalion ulottumattomissa. Yleensä nämä herkku hetket liittyvät nälkään, ahdistukseen tai hallitsemattomuuden tunteeseen, ja seuraavana hetkenä pakonomainen kontrollointi taas jatkuu.

    Salailen läheisiltä ihmisiltäni yletöntä kiinnostustani ruokailua, fitness-vartaloita ja urheilua kohtaan. Ehkä pelkään reaktioita, joita ne herättäisivät ympärillä ja huolta. Toisaalta en koe, että minulla on syömishäiriötä, koska olen normaalipainoinen, en näytä sairaalta. Mutta pelkään, että ajaudun pikkuhiljaa mustille vesille. Ja jossain määrin voin nimettömänä myöntää, että syömishäiriöt ja kaikki niistä kertovat artikkelit ja jutut kiinnostavat minua todella paljon.

    Nimetön nimetön

  60. Stressaan kyllä syömisistäni ja painoni on vaihdellut kymmenen kilon sisällä viimeiset 10 vuotta. Tavoite on kokoajan siellä 10 kg:n alapäässä, mutta tuntuu, että mitä enemmän ”tarkkailen syömisiäni” sitä helpommin paino karkaa käsistä. Oikeastihan ruokavalioni on mielestäni oikein mallillaan arkipäivisin, mutta viikonlopun sosiaaliset tapahtumat tarjoiluineen nollaavat koko viikon. Olen jonkin aikaa keskittynyt riittävän proteiinin saantiin ja kasvisten syöntiin ja varovasti ajattelen, että ratkaisu olisi nyt käden ulottuvilla. Huomaan, että saan syödä paljon hyvää ruokaa ja tällöin herkuttelu ei ole mielessä ensimmäisenä lauantaiaamuna. Olen myös tajunnut, että voin valita olla syömättä herkkuja seurassa. Aikaisemmin olen ajatellut, että ainahan sitä vähän voi ottaa, mutta kohtuus herkuissa ei (ainakaan vielä) ole vahvuuteni. Uskon, että meneillään olevalla ajattelutavan muutoksella pääsen vielä pitkälle ja tavoitteena on loppuelämä stressitöntä syömistä. Syömishäiriötä minulla ei siis ole vaan luullakseni olen (ollut) aika tyypillinen ikuinen laihduttaja. Tosin en ikinä milloinkaan tuo laihduttamista julki muuta kuin puolisolleni.

    – P

    • You may surely notice your skills inside the function an individual write. The planet hopes for more passionate writers like you who are27#8n1&;t afraid to say how that they believe. At most times adhere to your heart

  61. Stressaatteko ruokailua? – Kyllä
    Mietittekö usein mitä syötte? – Lähes aina tulee mietittyä, onko syöty ruoka tm. ”hyväksi” vai ei. Söinkö tarpeeksi, oikeaan aikaan?
    Ahdistutteko ruokailusta? – Kyllä, jos tulee syötyä esimerkiksi epäterveellisiä herkkuja liikaa. Jos tietää että on mennyt monen päivän syömiset mäntyyn (eli on esim. tullut syötyä niitä herkkuja tai kasvikset ovat jääneet vähemmälle), niin rupeaa ahdistamaan.
    Suunnitteletteko tarkasti mitä syötte? – En
    Onko teidän vaikea tietää miten syödä? – On, nykyään kaikki on ”epäterveellistä” ainakin jossakin määrin, ja on vaikea löytää itselle sopivia helppoja ruokia ja välipaloja
    Onko vaikea syödä tarpeeksi? – Joskus on
    Yritättekö syödä mahdollisimman vähän? – En
    Yrittättekö olla tiukalla dieetillä? – En, mutta herkkujen kohdalta itselläni se on yleensä kaikki tai ei mitään..
    Ihailetteko lähes rasvatonta fitness-kroppaa? – Kyllä, mutta en halua sellaista.
    Salaatteko näitä tietoja muilta? – Kyllä vähän
    Onko teillä syömishäiriö? – Ei
    Haluaisitteko syömishäiriön? – En
    Pelkäättekö syömishäiriön kehittymistä? – En

  62. Stressaan ja en stressaa. Olen ollut koko elämäni hyvin hoikka ja voin syödä aika huoletta mitä tahdon pelkäämättä lihomista (näin on kaikilla perheessäni). Syön terveellisesti ja on välillä aikamoiset herkutteluviikonloput mutta ongelma on siis lähinnä se, että urheilu tuo stressiä syömiseen, koska pelkään jatkuvasti laihtumista eli syönkö nyt varmasti tarpeeksi etten ainakaan menetä kiloja ja voi kuulostaa uskomattomalta mutta olin todella huonolla tuulella jatkuvasti kun kävin useammin salilla ja yritin kasvattaa lihasta niin se oli aivan tuskaa kun ruuan määrän olisi pitänyt olla niin jäätävä. Minulle suositeltiin täysjyväpastan ja -riisin sijaan valkoista laatua mikä taas ei minusta kuulosta hyvältä vaihtoehdolta kun ei niistä järin hyvä olo tule vaikka kaloreita saisikin helpommin. Olen nyt 26-vuotias nuori nainen 173cm pitkä ja 54kg painoa ja paino on pysynyt tiukasti samana 8 vuotta. Haluaisin urheilla paljonkin ilman että tarvii stressata niin älyttömästi ruuan määrästä joten kaipaisin tältä seuraavalta kirjoitukselta vinkkejä miten syödä kaloripitoisesti terveellisesti ilman mitään pullamössö pastaa.Olen vielä kaupan päälle varastotyössä yövuorossa mikä tuokin omat rasitteensa tähän kaikkeen. Toivon kuitenkin, että paino nousisi edes pari kiloa hamassa tulevaisuudessa.

  63. En stressaa. Mietin kyllä, mitä syön, ja koitan valita mahdollisimman usein terveellisiä vaihtoehtoja ja pidän huolen että syön monipuolisesti kasviksia, lihaa, viljoja, maitotuotteita ja kananmunia. Vehnän syömisen lopetin kesällä, koska totesin, että se on hyväksi vatsalleni. Pyrin kuitenkin muuten syömään melko vapaasti mitä mieleni tekee, sillä peruslinjani on kuitenkin terveellinen. Viikonloppuisin tulee leivottua ja syötyä tuotoksia, mutta pyrin pitämään määrät kohtuullisina.

    Kausittain tulee jaksoja, joina huomaan tarkkailevani ruuan määrää ja laatua enemmän, mutta en kuitenkaan ota asiasta silloinkaan stressiä. Olen sitä mieltä, että rennolla asenteella ja perusterveillä valinnoilla ruoka on tarpeeksi ”laadukasta” ja myös mielenterveys säilyy, kikkailuja, lisäravinteita ym. ei tarvita.

  64. Stressaan kyllä jossain määrin syömisiäni. Minulla on käynnissä syömishäiriöstä paranemisprosessi. Puolitoista vuotta on taistelua takana ja nykyään voin jo oikein hyvin. En halua luisua takaisin sinne missä olen enkä enää ihaile liikaa laihuutta. Samalla myös hoitojen myötä muuttunut kehoni stressaa minua hiukan ja se että saan syötyä tarpeeksi. Nyt kun olen saanut luvan hellittää hoito-ohjeita, eli minun ei tarvitse kellontarkasti enää jokaista suupalaani ajoittaa, unohtuu syöminen joskus. En tunne nälkää kovin hyvin, niin ruokailu unohtuu kiireessä. Mutta en murehdi enää samalla tavalla sitä mitä syön, herkuttelen kun siltä tuntuu enkä pode siitä ihan kamalaa syyllisyyttä. Syömishäiriöinen olo ei vaan ole enää mitään tämän nykyisen hyvinvoinnin rinnalla, en halua enää olla sairas. Joskus on vaikea keksiä mitä söisi jos verensokeri laskee liian alas ja silloin väsymys antaa helposti periksi enkä syö mitään. Nämä on niitä juttuja minkä kanssa minun on vielä tehtävä töitä.

  65. En stressaa. Pyrin syömään terveellistä ruokaa niin paljon kuin hyvältä tuntuu, kaloreita laskematta. Olen luonut itselleni säännön, että en saa syödä mitään rasva/sokeri-höttöä muuten kuin lauantaisin. Olen noudattanut tuota sääntöä jo pari-kolme kuukautta orjallisesti, mutta tänään torstaina päätin spontaanisti leipoa ja syödä keksejä päivälliseksi. Valehtelisin, jos väittäisin etteikö se vähän kaduttaisi. Tiedostan kuitenkin ettei se maailmaa kaada, jos silloin tällöin poikkeaa säännöistä. Se voi tehdä ihan hyvääkin välillä.

  66. Stressaan syömistäni paljon. Olen tunnesyöjä, ja minulle tulee stressaantuneena välillä aivan kamalia ahmimiskohtauksia. Yleensä ruokavalioni on ultraterveellinen, ja kiinnitän huomiota siihen mitä syön, ja että syön säännöllisesti. Välillä tuntuu, että rajoitan liikaakin syömisiäni (en esim. osta kotiin leipää, vältän maitotuotteita, sallin itselleni yhden herkkupäivän), koska repsahdukset ovatkin sitten suuria.

  67. Aloin stressaamaan syömisestäni toden teolla noin vuosi sitten kun tanssiurani lähti uudelleen nousuun. Ensiksi aloin vähentämään herkkuja, pikkuhiljaa lisäämään proteiinin syöntiä ja lopulta myös vähentämään hiilihydraatteja. Treenasin silloin n. 15h/ viikko ja samalla oli käynnissä abi-vuoteni lukiossa. Tilanne alkoi täysin hyvän maun rajoissa, annoin itseni herkutella kerran viikossa ja perus kotiruoka kelpasi. Lopulta heräsin tilanteeseen jossa pohdin ”herkkupäivänäni”, syönkö lautasellisen mysliä vai parin kauraleipää. Ajatusmaailmani pyöri syömisen ympärillä ja tuijotin orjallisesti pakkaus-selosteiden kalori, hiilari, sokeri ja rasvamääriä. Kehoni kävi säästöliekillä ja jaksaminen oli tiukilla. Tästä ollaan tultu paljon eteenpäin eikä tilanne ole enää läheskään sama, mutta edelleen stressaan syömisestäni erittäin paljon, erityisesti nyt kun asun ensimmäistä kertaa omillani ja ostan itse ruokani. Kuulostaa ja tuntuu todella turhalta stressata jokaisesta suupalasta ja leivänkannikasta jonka suuhunsa laittaa ja onhan ennen kaikkea tällainen ajatusmaailma on hyvin uuvuttava.. Apua ja vinkkejä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään, odotan postausta innolla ja sinun näkökantaasi aiheeseen:)

  68. Moikka!

    Stressaan ja syöminen ja ruoka ahdistaa. Olen todella huono ilmaisemaan ajatukseni sanoiksi, mutta yritetään. Jo tästä kirjoittaminen ahdistaa. Mietin usein, mitä syön, milloin syön ja miten syön (esim. en lue tai katso TV:tä, vaan syön ainoastaan). Olen jättänyt limut ja sipsit pois, ja alkoholia käytän hyvin harvoin. Syön tasaisin väliajoin, n. 5 kertaa päivässä ja juon 3 litraa päivässä vettä. Herkuttelen viikonloppuisin, mutta kohtuudella (ainakin yritän). Pyöräilen koulumatkat ja treenaan noin neljä kertaa viikossa.
    Kaiken maailman vähähiilihydraattiset ruokavaliot, paleot yms muut ruokavillitykset ovat sekoittaneet pääni täysin. En tiedä, kuinka paljon minun pitäisi syödä, etten söisi liikaa tai liian vähän. Esim. syön leipää, mutta usein ahdistun sitä syödessäni, koska olen lukenut niin paljon ”pahaa” siitä.
    Minulla ei ole syömishäiriötä, enkä myöskään halua sitä. Pelkään kuitenkin välillä nyky-yhteiskunnassa sen kehittymistä minulle.
    Ihailen sinunlaisiasi vahvoja ja terveitä naisia. Kiitos Sinun blogisi, tunnen saavani maanläheistä tietoa asioista ja blogiasi on ihana lukea. Kiitos.

  69. Hyvä aihe! Ei, en stressaa todellakaan, ENÄÄN. Pari vuotta sitten teininä laihdutin 22kg, jonka olisi pitänyt pysähtyä 10kg jälkeen, mutta silloin aloinkin ”elämään terveellisesti ilman minkäänlaista dieettiä, yksi cheatday viikossa” ja sillon se ahdistus vasta alkoi. Itse laihduttamisen alku ei ollut se ongelma vaan se, että kun niitä tuloksia oli tullut, itsekuri oli arkipäivää ja ideaalit kehittyi niin päänvaiva kasvoi. Vaikka en tavallaan halunnut laihduttaa niin halusin kuitenkin; kaikki kilot jotka hävisivät tuntuivat niin hyvälle ja sama päinvastoin, aina kun paino nousi grammoilla olinkin jo testaamassa kaikkia nesteenpoistoruokia yms. Olin sitäpaitsi niin rytmissä ruokailujeni ja elämäntapani suhteen, että en tavallaan kokenut sitä huonoksi tai oudoksi vaan pelkästään terveelliseksi, mutta se pakonomainen tarve suunnitella yms sai kuitenkin voimaan huonosti. Tiesin että minulla on syömishäiriö. Niin turhaa stressiä arkipäivälle, en voi ymmärtää tänäpäivänä miten ruoka pystyikään kontrolloida noin!

    Pääsin itse pois tästä loukusta lukemalla aktiivisesti eri dieeteistä. Päätin kokeilla vähähiilihydraattista korkeilla rasvoilla ja protskuilla, ja ensimmäistä kertaa aikoihin aloin syömään maittavaa ruokaa – ja kunnolla. Samaan aikaan jätin vaa’an pois, ajattelin että nyt annan mahdollisuuden parin vuoden jälkeen, että en jalsa enään tätä hillitöntä stressaamista. Ja kyllähän muutama kilo tulikin takaisin, ihan päivänselvä asia, mutta ensimmäistä kertaa ne ei tavallaan haitannut, koska tunsin itseni virkeemmäksi ja salitreeni ja jumpat alkoivat vihdoin antamaan lihasta niitten ”surkastumisen” sijaan. Lopetin kuitenkin tämän dieetin pikkuhiljaa koska tunsin itseni aika tönköksi. Aluksi oli ongelmia viljojen kanssa (väitin että minulla on ärtyneen suolen oireyhtymä, ei kyllä ole, olin vain totuttanut vatsan pois niistä) mutta totuttelulla ja hammasta purren sain vatsan toimimaan taas. Monta kertaa halusin ammattilaisen apua, mutta hitsivie jos itse olin auheuttanut itselleni pahaa oloa kurinalaisuudellaan niin ajattelin että ainoa tie takaisin todellisuuteen on käyttää sitä samaa kurinalaisuutta keinolla tai hyvänsä!

    Nykyisen poikaystäväni myötä olen saanut viimeisen ns. rauhoittumisen ruuan suhteen. Karkkipäiviä meillä ei ole, vaan aktiivisina urheilijoina syömme joka päivä muutaman palan suklaata ja muita herkkuja heti kun tekee mieli. Ruoka on aivan tavallista terveellistä urheilijan kotiruokaa, pastaa kermalla yms:), enkä ikinä ole ollut näin hyvässä fyysisessä kunnossa. Tälläisestä kunnosta ja aineenvaihdunnasta haaveilin silloin, kun olin henkisesti huonoimmassa kunnossa. Hoikka, timmi ja voi syödä melkein mitä vain ilman että keho kerää nestettä! Se niin en ollut minä pari vuotta sitten! Nyt jälkeenpäin ajateltuna elämäntapani tänään tuntuvat niin päivänselvältä, mutta ei se todellakaan ole ollut helppo tie tänne. Laihduttamisella ja stressaamisella tekee tepposia hormoonitasapainolle, kun sitten taas ryhtyy syömään ”tavallisesti” minullakin nousi paino 10kg mutta se KANNATTAA! Kun antaa kehon paikata haavansa omalla tavallaan ne turhat kilot lähtevät, jos niitä on, heti kun aineenvaihdunta on siihen valmis:) jos ei lähe niin mikäpä siinä sitten?

    Tsemppiä muille, älkää antako periksi! Stressaamisesta pääse eroo, mä lupaan!!

  70. Ihanaa että kerkesin vielä mukaan! 🙂

    Stressaan syömistä, ja tiedän sen johtuvan painonpudotustaustastani. Tein itse kovalla työllä elämänmuutoksen ja pudotin kahdessa vuodessa 35kg painoa. Tein elämänmuutoksen muuttamalla ruokailutottumuksiani ja innostumalla kuntosalitreenaamisesta.

    Kuitenkin tästä ruokavalionmuutoksesta on jäänyt päälle niin kutsuttu hiilaripelko ja pelko siitä, että lipsun takaisin samaan vanhaan. Olen ollu nykymitoissanu (186cm ja 56kg) jo useamman vuoden ajan ja silti yhä edelleen suurin pelkoni on se, että päästän itseni lihomaan. Välillä osaan ottaa rennosti, enkä stressaa jos kerran viikossa syön hieman herkkuja tai pari kertaa nappaan palan tummaa suklaata suuhun. Tämä kuitenkin monesti kärjistyy jossain vaiheessa, kun alan kuvittelemaan, että olen lihonnut muutamien herkuttelukertojen takia ja syytän järkyttävällä tavalla itseäni. Syyllistyn itseni haukkumiseen, jonka uskon auttavan siihen, etten söisi enään herkkuja. Provosoin siis itse itseäni koko ajan.

    Stressaaminen esiintyy siinä, että mietin etukäteen syömiseni ja jos lipsun tai herkuttelen hieman syyllistän aina itseäni ja alan mollaamaan. Ajatus ”olet huono ihminen, kun söit herkkuja” on arkipäivää ja työskentelen koko ajan päästäkseni tästä eroon. Tiedän ettei se ole tervettä ja tiedostan ongelmani, mutta silti pelosta irti päästäminen tuntuu liian vaikealta. Ajatus rennosta syömisestä johon kuuluu herkuttelu ehkä kerran viikossa tai pastan ja riisin salliminen ruokavaliossa EI kaada tekemääni tulosta, mutta näin silti ajattelen. Työskentelen joka päivä muuttaakseni ajatusmaailmaani, sillä tiedän tekeväni väärin ja oikeastaan vain ajan itseäni siihen, että välillä tulee tehtyä ylilyöntejä herkuttelun suhteen.

    Aihe on todella lähellä sydäntäni ja tälläkin hetkellä valuvat kyyneleet pitkin poskiani asian herkkyyden vuoksi. Kiitos, että otat tämän esille ja annat mahdollisuuden jakaa tämän. Vaikka tuntuu vaikealta kirjoittaa ja myöntää itselleni omaa ongelmaani, tuo siitä avautuminen kuitenkin pientä helpostusta ja auttaa samalla kannustamaan itseäni toiseen suuntaan. Onneni on, että minulla on aivan ihana ja rakas avomies tukemassa jokaisena päivänä ja muistuttamassa siitä, ettei pari hassua suklaapalaa tai pasta-annos tee minusta ”läskiä tai huonoa ihmistä” vaan se on normaalia elämää, josta kuuluu nauttia.

    Kiitos ihanasta blogista ja herättävistä postauksista! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.