Eroon stressaavasta ruoka-ajattelutavasta

Kiitos kaikille, jotka jakoivat tarinansa koskien stressaavaa ruoka-ajattelua. Osalle teistä tämä aihe on niin vaikea, että kerroitte kyynelien valuvan pitkin poskia omaa tekstiä kirjoittaessanne. Tarinat, jotka olen saanut sähköpostiini ovat koskeneet lähinnä 14-20 vuotiaita nuoria naisia, mutta seassa on myös vanhempia henkilöitä ja poikia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommenttejanne lukiessani mieleeni tuli kaksi asiaa. Ensimmäinen näistä on huono asia – Ruokailusta otetaan selvästi liikaa paineita ja stressiä. Huomasin kuitenkin hyvänkin asian – 70 kommenttia ja kaikki tarinat, jotka olen saanut sähköpostiini, näyttävät sen ettette ole ongielmienne kanssa yksin. Stressiajattelusta pääsee eroon.

Yleisiä pointteja kommenteissa

– Huono omatunto ja itsensä moittiminen ”lipsumisesta” sekoittaa mieltä.
– Fitnesskropan ihannointi tuo stressiä.
– Stressiajattelu salataan muilta.
– Stressiajattelu on osalle tuttua, mutta osa on myös pääsemässä siitä eroon.
– ”Kaikki tai ei mitään” -ajattelutapa on yleinen. Kultainen keskitie ja tasapaino puuttuu.

SYYT

Olen itse miettinyt hieman syitä tähän ajattelutapaan ja lukenut teidän pohdiskeluja. Syyt ovat lähinnä seuraavat:

– Dieetit ja ruokatrendit. Riistiriitaiset tiedot, jotka sekoittavat pään. Mikä on oikeasti terveellistä ja mikä ei?

– Vääränlaisien esikuvien ihannointi. Photoshop-muokatut mallit tai erittäin matalan rasvaprosentin omaavat henkilöt. Fitness-ajattelu, jossa laihdutetaan epäterveellisin keinoin yhtä päivää varten. Liian ulkonäkökeskeinen ajattelu.

(En suosittele ei-kilpailevan henkilön ottamaan liikaa inspiraatiota fitnessmalleista. Jos saatte heistä inspistä siten, että liikutte terveyden vuoksi ja syötte hyvin terveyden vuoksi, voivat he toimia hyvänä inspiraationa. Jos he saavat teidät ajattelemaan itsestänne negatiivisia asioita, kuten ”olen vain lihava”, ”en ikinä ole tarpeeksi hyvässä kunnossa” tai ”hän on parempi, kuin minä”, niin on aika vaihtaa esikuvan ihailemista johonkin toiseen.)

– Media. Mainokset, blogit, lehdet, TV, paineet lähipiirissä.

Ulkonäköpaineita ollaan koettu monessa sukupolvessa, eikä se ole mikään uusi ilmiö. Näitä asioita ei voida yleisesti muuttaa hetkessä, mutta omaa ajattelutapaa voidaan lähteä muuttaamaan tästä hetkestä lähtien.

Ymmärrän hyvin, että ruokailu voi olla stressaava. Laitoin lomamatkani aamupalakuvaan kaikki huonot asiat, joita voitaisiin pohtia ateriasta. Minä en kuitenkaan miettinyt noita asioita silloin, enkä mieti niitä jatkossakaan.

Pää menee ihan sekaisin, jos aletaan pohtimaan liikaa, niinkuin ylläolevassa kuvassa. Mielummin voitaisiin pohtia: Jaksanko hyvin lounaaseen asti? Tuleeko minulle hyvä olo fyysisesti? Nautinko ruokailusta?

OMA TARINA

Kerron lyhyesti miten olen itse stressannut syömisestä ja miten olen päässyt stressaamisesta täysin eroon.

Yritin olla nuorempana laihempi. Ihailin laihaa olemusta ja ajattelin, että olisin onnellisempi ja halutumpi jos olisin laihempi. Olin todella väärässä. Yritin kuitenkin monesti laihduttaa erilaisilla epäterveellisillä menetelmillä – paastoja, dieettejä, ruokailun tarkkaa ylöskirjaamista, kalorien laskemista ja treeniä ainoastaan kalorinpoltto mielessä. Se ei tuottanut mitään muuta kun hetkellistä laihtumista, takaisin lihoamista ja sekavaa mieltä.

Asiat alkoivat muuttumaan kun aloitin aktiivisemman liikkumisen. Ulkonäköajattelu muuttui treenituloksien saavuttamiseksi. Osasin iloita tuloksia, jotka itse saavutin. Tuloksia vertailin joskus (vertailen) edelleen muihin, mutta jos tein jonkun uuden urheilullisen ennätyksen, vertasin tulosta lähinnä omaan vanhaan tulokseen ja olin ylpeä itsestäni. Parempi fyysinen olemus tapahtui luonnollisesti.

Ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät halua/voi liikkua 5 kertaa viikossa. Minun ajattelutapani kuitenkin alkoi muuttumaan jo silloin kun treenasin ”vain” 1-2 kertaa lihaskuntoa ja 1-2 kertaa lenkkeilyä viikossa, eli 2-4 kertaa viikossa.

Liputan todella paljon urheilun puolesta. Kun laitat kehosi likoon, osaat myös paremmin ymmärtämään millaista ravintoa se oikeasti tarvitsee. Silloin ei mietitä ”miten minun tulee syödä, jotta olisin mahdollisimman laiha” vaan ”miten voisin syödä, jotta toimisin mahdollisimman hyvin”.

Tietättehän, että usein sanotaan, että 70% on kiinni ruokailusta ja 30% on kiinni liikkumisesta? Minä en oikein usko tuohon. Omalla kohdallani kaikki lähti liikkumisesta ja ruokailun laatu parani sen seurauksena. 100% on kiinni omasta ajattelutavasta!

Todella tärkeä asia muistaa omassa kehityksessä on se, että minulla meni yli vuosi päästä stressaavasta ajattelutavasta eroon, joten… Olkaahan tekin kärsivällisiä.

VINKIT

KÄRSIVÄLLISYYS – Aloita uudenlainen ajattelu jo tänään, mutta älä ole vihainen itsellesi, koska et tule saavuttamaan tuloksia heti. Jos pikkuhiljaa pyrit voimaan paremmin, tulet voimaan paremmin.

RAUHOITTUKAA – Muistakaa, että tietynlainen itsensäetsiskely kuuluu elämän eri vaiheisiin. Joskus ahdistaa, mutta nämä ovat hetkiä jotka tulevat menemään ohi. Haluan siksi, että te kaikki ruokastressaajat rauhoitutte ja jätätte sen stressin pikkuhiljaa pois, ette hyväksy sitä enää. Ette joudu ikuisesti kamppailemaan tämän asian kanssa. Jos haluatte vähentää ruokastressiä ja mietitte keinoja miten siinä onnistuisitte, olette jo hyvällä tiellä.

AJATELKAA ITSE – Älkää uskoko kaikkea mitä luette, kuulette, mitä kaveri sanoo tai mitä blogeissa lukee. Löytäkää oma tyyli syödä hyvin ja voimaan hyvin, jotta jaksatte. Pitää syödä hyvin, että jaksaa! Keskustelkaa läheisten kanssa asiasta – ehkä äiti tietää parhaiten? (:

STEFFIT-VINKKI –  Syökää hiilihydraatteja, proteiinia, rasvoja. Syökää kasviksia ja hedelmiä ja silloin kun on nälkä. Herkutelkaa välillä. Hankkikaa jokin urheilullinen harrastus, joka sopii juuri teille. Olkaa lempeitä kehollenne ja antakaa sille hyvää tavaraa. Puhtaat ruoka-aineet ovat jees. Juokaa tarpeeksi vettä. Muistakaa nauttia elämästä. Tehkää asioita, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Antakaa mielelle lepoa. Tanssikaa ja hymyilkää.

Jos ruokavalionne on epäterveellinen, esim. syötte vain kerran päivässä/syötte paljon huonolaatuista ruokaa tai syötte isoja määriä karkkia joka päivä, on aika lähteä tekemään muutoksia pikkuhiljaa. Siitä voidaan jutella toisessa postauksessa jos siitä on kysyntää.

Tsekatkaa tämä kommentti:

Aina on toivoa. Voi olla, että matka on pitkä, mutta periksi ei ikinä anneta! (:

Toivottavasti tämä postaus auttaisi teitä uuteenlaiseen ajatteluun. Jos teillä on edes vähän parempi fiilis, olette oikealla tiellä. Tulkaa takaisin lukemaan tämä postaus jos ahdistus jatkuu.

Ihanaa ja stressitöntä viikonloppua joka ikiselle ruudun toisella puolen! Kommenttiboksi on hyvä paikka löytää vertaistukea toisiltanne.
ps. tekstiä ei ole oikoluettu vielä, toivottavasti ymmärsitte suurimman osan!

Kuvat: Sandra

x Steffi

23 kommenttia

  1. Jee Steffi, tää on superhyvä postaus! Puhut niin asiaa ja oon sataprosenttisesti sun kanssa samaa mieltä! Jes!

  2. Sulla on niin ihanan terve suhtautuminen syömiseen ja liikuntaan 🙂 Sellanen oikea tasapaino 🙂

    Mä söin mielestäni ihan hyvin koko kevään, mutta lihoin silti koko ajan lisää. Jäin miettimään et harrastin vaan liian vähän aerobista. Mainitsin siitä työterveyshoitsulle, niin hän kuitenkin oli sitä mieltä, että ruokavalio vaikuttaa eniten. Enpä tiedä, olen silti sitä mieltä, että enemmän liikettä ja vähemmän istumista 🙂

  3. Ihana postaus, tää tuo kaikille treenaajille tavotteista huolimatta motivaatiota 🙂

  4. Ihana olet, oikea hyvinvoinnin lähettiläs. Luin kauhistuneena edellisen postauksesi kommentteja ja harmikseni huomasin pystyväni samaistumaan kovin moneen. Viime vuoden syksy ja tämä kevät olivat aikuiselämäni ensimmäiset ajat, kun koin löytäneeni hyvän tasapainon treenin ja ruoan kanssa, kroppa voi hyvin. Loukkaannuin loppukesästä ja aloitin syksyllä uudet, vaativat opinnot ja jouduin olemaan toista kuukautta huomattavasti vähemmällä liikunnalla. Vaikka syömäni ruoka on terveellistä, huomasin mahani salakavalasti kasvavan ja vanhojen epäitsevarmojen, ahdistavien ajatusten palaavan mieleeni. Löysin itseni taas selailemasta jos jonkinlaisia laihdutusohjeita ja jatkuvasti taas mietin, että mitä saisin syödä ja milloin ja mitä en. Nyt pikkuhiljaa tuttujen treenimäärien pariin palanneena voin sataprosenttisesti allekirjoittaa vinkkisi! Loukkaantuneenakin pitäisi muistaa arvostaa itseään, antaa aikaa parantumiselle ja armoa kropalle ja mielelle. Ja esiinnostamaasi kommenttia siteeraten- vaikka pari kiloa tulisikin lisää niin mikäpä siinä sitten?:) Elämä on silti hyvää just näin.

  5. Mahtava postaus, kiitos! 🙂
    Elisa

  6. Hieno postaus Steffi! 🙂 Luin myös hieman kauhistuneena viime postauksen kommentteja, ja mietin, että mihin tässä ollaan menossa, kun niin monella on aivan epätasapainossa suhde syömiseen ja omaan kroppaan. Mutta oli erittäin hyvä asia, että nostit tämän aiheen keskusteluun ja tämä postaus toivottavasti antaa monelle ajattelemisen aihetta 🙂 Ihanaa kun pystyt välittämään tollaista balanssia ja lempeyttä omaa kroppaa ja mieltä kohtaan! Niin virkistävää! Mukavaa syksyä sulle! 🙂

  7. Haluan jakaa poikaystäväni sanat, jotka hän viimeksi sanoi kun kriisailin oonko liian lihava hänelle. ”En ole kiinnostunut laihoista ja superfiteistä tytöistä, koska he ovat yleensä niin takakireitä. Heidän kurillinen elämäntyylinsä ei sytytä minua. Pidän enemmän rempseistä ja huolettomista ihmisistä, jotka rakastavat itseään sellaisena kuin ovat, eivätkö yritä pingottaa.”

    Minulle tämä oli tärkeää kuulla tämä kommentti mieshenkilön suusta. Jotenkin sitä kuvittelee että pojat haluavat aina vaan hoikan tyttöystävän, mutta on myös poikia – monia poikia – jotka haluavat mieluummin rennon ihmisen vierelleen.

    • No mutta hienoa että pystyt nyt toteuttamaan itseäsi omien halujesi mukaan kun olet saanut hommalle vahvistuksen jonkun miehen suusta. Ajattele, että hoikka ja hyvässä kunnossa oleva tyttö voi olla rento, hiton hyvännäköinen, hauska, fiksu ja hyvinpukeutuva. O-ou, we’re in trouble!

  8. Kiitos Steffi!
    Olin yksi viime kirjoituksen stressauskommenttien kirjoittajista, tämä teksti todella antaa voimaa ja motivaatiota. Tällä hetkellä tuntuu, kuin seisoisin korkean kalliojyrkänteen reunalla. Nojaan jo alaspäin valmiina hyppyyn: voinko luottaa benjinaruun, joka ei anna mun pudota alas asti vai pitäisikö sittenkin vain kääntyä ja kävellä turvallisesti kauemmas reunalta. Tällä tarkoitan, että benjiköysi on mulle kuin liikunta ja maankamara kallion harjalla on tiukka kontrolli ruokailusta. Voinko todella antaa itselleni vapauden kaikesta tuosta kontrollista ja luottaa siihen, että kunnollinen liikunta pitää mut siinä kunnossa, että voin olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni?

    Tämä kirjoitus antoi luottoa tuohon köyteen, vielä hieman sulattelua ja asioiden pohtimista ja luulen, että olen valmis hyppyyn ja valmis luopumaan kaikesta tuosta kontrollista ja stressistä.
    Kiitos sinulle!

  9. Ihana postaus Steffi. Kommentoinkin siihen alkuperäiseen stressipostaukseen omista ajatuksistani.
    Oikeastaan kaikki tiivistyy mun pään sisällä juuri tohon sun aamiaiskuvaan. Mitään ei pysty syödä, koska oon lukenut liikaa blogeja joissa on kielletty toisessa hedelmät ja toisessa huonot rasvat. Se alkaa vaivaamaan ja pitäis tosiaan unohtaa kaikki mitä muut sanoo ja keskittyy vaan siihen mikä on itelle hyväks. Kiitti tästä 🙂 Ja älä huoli sun tekstien oikolukemisesta. Sillä ei oo välii jos on pieniä virheitä kun viesti on niin tärkeä ja oikea. 🙂

  10. Tosi ihana postaus Steffi! 🙂 Tästä tuli hyvä mieli. Oot kyllä huikea esikuva ihan kaikille!

    Terkuin Elli
    http://elli-gromov.blogspot.fi

  11. Hei! Kiitos hienosta postauksesta ja super inspiroivasta blogista!
    Pääsin itse ulkonäkökeskeisestä ajattelutavasta eroon kun rakastuin koviin treeneihin joiden myötä onnistuin saavuttamaan sen balanssin joka on minulle se sopivin. Minulla se tarkoittaa vegaaniruokaa ja liikuntaa 4-5 kertaa viikossa. Mieli pysyy virkeänä ja opiskelusta ja töistä selviää kunnialla plus energiaa jää vielä itsestä huolehtimiseen fyysisellä ja henkisellä tasolla.
    Kroppaa, jossa itsellä on hyvä olla, ei voi kun rakastaa. (Ja tokihan se mieltä lämmittää kun omat lihaksen ovat toisinaan saaneet kehuja 🙂 ).

  12. Moi Steffi! Toivottavasti tosiaan luet näitä kommentteja koska alan olla todella epätoivoinen nimenomaan tämän ruokastressin suhteen, toivon että voisit auttaa.

    Nykyään kun on tämä fitnessbuumi, niin yläasteaikoinani oli päällänsä tämä sairaalloisen laihuuden ihannointi, mikä upposi minuunkin. Olen aina ollut hieman pyöreä, ja yläasteella en saanut laihdutettua vaikka kuinka paastoilin sun muuta, koska herkut maistui sen jälkeen oikein kaksin käsin. Sitten toisen asteen opiskelujen aikana laihduin noin 12kg, en itseasiassa täysin vieläkään tiedä miksi, en muista tehneeni mitään extraponnisteluja sen eteen. Pudotin painoni 68:sta 56:teen, ja päätin että koskaan en enää ikinä halua painaa yli 60kg. Siitä lähiten sitten syömismentaliteettini oli että voin mässätä, kunhan en syö paljon muuta päivän aikana ja seuraavana päivänä syön sitten vain leivän ja muroja -tyyliin.

    Tänä vuonna liityin vihdoin salille ja keskityinkin vain painojen nostamiseen, ja iloitsin vain siitä että jos niitä painoja saa lisätä enkä ajatellut liikuntaa kalorinpolttomielessä. Painoni lähti nousemaan ja painan nyt jälleen 60-61kg eikä se haittaa ollenkaan sillä se ei ole vain läskiä. Ajatustapani on muuttunut ja olen säännöllistänyt ruokailurytmini ja panostan siihen että syön enemmän, terveellisemmin ja säännöllisesti, verrattuna entiseen kaksi kertaa päivässä täyttä p*skaa -syömiseen.

    Nyt suurta stressiä aiheuttaa ruokailun muuttamisen yhteydessä alkaneet vatsavaivat. Turvotusta, nestettä ja ilmaa(!!!!) muodostuu vaikka minkä yrittäisin. Joinain päivinä ei ole, joinan on, useimmin kuitenkin on, enkä ole löytänyt mitään selkeää yhteyttä mitä syödessä niitä tulee. Olen vaihtanut vehnätuotteet kauraan, laktoosittomaan maitoon(laktoosia en ole kuitenkaan täysin poistanut) ja herkkuja syön vain kerran viikossa. Harmikseni juuri tämä ns terveellisempi elämä on tuonut minulle stressin, alkaa turhauttaa kun keho ei ole muuttunut omien silmien mukaan melkeinpä minnekään niistä ajoista kun söin ihan päin helvettiä, ja se että ’palkinnoksi’ siitä että yritän elää terveellisemmin, olen saanut nämä vatsavaivat, jotka rehellisesti sanottuna masentaa päivä päivältä enemmän ja saa epätoivon valtaan. Ne verottaa jo parisuhteen läheisyyttäkin, monesti olen jäänyt kotiin vaikka ollaan sovittu että nähdään, ei siitä mitään tule kun koko ajan tarvitsisi ilmaa päästää ja jos ei päästä niin vatsa alkaa sattua aivan pirusti. Suhteemme alussa tätä ongelmaa ei ollut, sillä en melkeenpä ikinä syönyt mitään niin mistäpä niitä vatsavaivoja olisi tullutkaan. Reilusti päälle puoli vuotta olen tätä hiljaisuudessa kestänyt, mutta nyt olen todella havahtunut siihen että ei minulla kuulu olla tällainen olo, ei tämä ole kehon normaalitila.

    En tiedä osaatko sanoa asiaan jotain tai onko täällä kenties muita kohtalotovereita? Olen googlettanut sormeni verille asian tiimoilta, kuitenkaan vastauksia saamatta. Haluaisin vain elää normaalisti, olla ajattelematta ruokaa jatkuvasti että mikä olisi se terveellisempi vaihtoehto JA tuleekohan tästä nyt vatsanpuruja siltikin vaikka ns teen oikean valinnan, eli terveellisen.

    (pahoittelen romaanipituutta ja mahdollisia kirjoitusvirheitä :D)

    • Ootko kokeillut jättää maidon kokonaan pois? Syötkö tarpeeksi kuituja ja rasvaa? Juotko tarpeeksi vettä? Maitotuotteiden laktoosittomaksi vaihtaminen ei oo sama kuin koko tuotteiden poisjättäminen. Ja jos kokeilet maitotuotteista luopumista, niin kannaattaa pitää koetta yllä n. 3-4viikkoa.

    • En ole kokeillut jättää kokonaan pois ja olen kuullut ettei välttämättä kannatakaan? Mutta esim jos jugurttia tai rahkaa syön niin ei niistä mitään ongelmia tule, tavallista maitoa vaan juodessa varsinkin tyhjään vatsaan alkaa kivistää. Kuituja tulee ja vatsa toimii muuten normaalisti, vettäkin juon pari litraa päivässä useimmin…

    • Hmm, erikoista.. Monelle vatsavaivaiselle auttaa että jättää kokonaan maitotuotteet, mutta jos ongelmaa ei oo aikaisemmin ollu maidon kanssa niin tuskimpa sit auttaa. Worth a try? Oon myös kuullu et liian paljon raakoja kasviksia saattaa aiheuttaa turvotusta ja pahaa oloa vatsaan.

    • Itse saan vatsaongelmat nimenomaan gluteenittomasta kaurasta! Vaikka sen pitäis olla niin vatsaystävällistä…no, mulle ei ole.

  13. Kiva lukea vaihteeksi tällaista ainaisten boggaajien terveyshehkutusten lomassa.

    Itse olen sitä mieltä, että kukaan ei toisen puolesta voi päättää, kuinka tulisi syödä. Monet ”terveysasiantuntijat” saarnaavat netissä ”oikeasta” ruokavaliosta, joka sitten leviää kuin kulovalkea. Ennen se oli low fat, sitten raakaruoka ja nyt vaikkapa gluteeniton tai paleo. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että hyvin usein taustalla on jonkun tahon kaupallinen intressi. Miksipä muuten ruokatrendin jatkuvasti muuttuisivat? Voin kertoa itse kaupallisella alalla työskentelevänä, että minun tehtävänäni on saada (teidät) ihmiset ostamaan. Minun työtäni on saada lehdet kirjoittamaan uusista terveystrendeistä, jotta ihmiset pelon valtaamina juoksisivat kauppaan ostamaan purkkeja ja purnukoita. Juuri nyt kaupaksi käyvät mm. gluteenittomat tuotteet, proteiinipitoiset ruoat sekä superfoodit – tosin viimeksi mainitut ovat jo hiipumaan päin.

    En ole itsekään aivan immuuni näille asioille, sillä haluan voida hyvin. Toivoisin kuitenkin enemmän voivani valinnoillani muistaa luontoa ja ympäristöä ja vähemmän omaa napaani ja sitä, kuinka hyvin oma sixpack näkyy.

    Sitä paitsi liiallinen ruokailuihin ja treeniin paneutuminen on aina kuitenkin pois joltain muulta – ajallisesti sekä taloudellisesti. Hyväksi havaitsemani harjoitus on kuvitella, kuinka 80-vuotiaana katsoo elämäänsä taaksepäin. Onko ylpeä siitä, että käytti 10 vuotta ajastaan punnitsemalla ruokansa ja päivittämällä sosiaaliseen mediaan treeniselfieitä vai olisiko sittenkin ollut kiva toteuttaa itseään jollain muulla tavalla, rakastaa, iloita ja nauttia elämästä.

    Näin minä ajattelen asiasta juuri nyt. 🙂

  14. Steffi, KIIITOS taas tuhannesti! Sun blogi on huippu ja tämä kirjoitus NIIN hyvä. BIG BIG UP GAL!

  15. Todella kannustava postaus! Olen 17v, ja hurahtanut liikuntaan täysin ja olen huomannut välillä murehtivani syömisiäni. Tämän luettuani sain paljon motivaatiota ja tukea. Aihe on todella tärkeä, ja tämä postaus todella auttaa oikean laiseen ajattelu tapaan, ja myös varmisti ettei minulle tule ongelmia 🙂

  16. Oon vähän myöhässä kommentoimassa, mutta kuitenkin, kiitos tosi paljon! ♥ Tää tuli just oikeaan aikaan, ja oli aivan mahtava huomata ettei todellakaan ole ainoa joka stressaa syömistä!

  17. Olen laiha, mutta en ollenkaan kiinteä. Treenaan usein koska harrastan kilpaurheilua. Voiko liian vähäinen energiansaanti vaikuttaa asiaan? Kaikkialla puhutaan ainoastaan kalorien vähentämisestä, mutta onko ongelma näin päin mahdollinen. Pitkään olen asiaa miettinyt ja ajattelin kysäistä sinulta. Blogisi on upea ja vaikutat erittäin mahtavalta ihmiseltä! 🙂

  18. Kiitos! Muutama kuukausi sitten päätin, että minä oikeasti haluan laihtua. Päätin syödä mahdollisimman terveellisesti. Paljon hedelmiä ja vihanneksia, limpparit vaihdetaan vedeksi ja herkut pois kokonaan. Liikun 4-5 kertaa viikossa joka tuntuu luontevalta ja mukavalta. Kova limpparin juoja en ole ikinä ollut ja olen yrittänyt juoda päivittäin sen n.8 lasia vettä, onnistuenkin. Mutta kamala stressi tuli kuitenkin syömisestä ja yritin karsia vähän väliä jotakin pois. Ja jos vähänkin teki mieli jotain hyvää, aloitin selaamaan WeHeartIt sivustolla fittness kuvia saadakdeni rohkaisua ja itsekuria. Ystäväni sanovat minua pingottajaksi koska en suostu syömään juuri mitään suklaata, karkkia yms. Edes vähää.
    Tavallaan tekisi mieli, mutta yritän aina muistuttaa itselleni etten saa.
    Mutta nyt ihan vähän aikaa sitten kuitenkin tajusin ettei siinä ole mitään järkeä. Ei yksi suklaapala minua lihota. Kuitenkin syön terveellisesti ja liikun paljon ja kulutan paljon energiaa, suklaa pala tai kaksi ei haittaa. Kiitos rohkaisusta. Tuli todella tarpeeseen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.