”Dear stress, let’s break up”

Moikka! Wautsi, miten paljon kommentteja tuli edelliseen kysymyspostaukseen. Olen todella, todella iloinen kaikesta palautteesta. Puhumalla vaikeista asioista voidaan pikkuhiljaa alkaa korjaamaan ongelmia.

Haluan lukea jokaisen kommentin ajatuksella läpi, joten siirrän postausta vielä yhden päivän.

Maltattehan odottaa? Otan aikaa kirjoittamiseen, kun tämä on selvästi monelle arka aihe. Haluan myös, että teksti oikoluetaan ja onneksi minulla on mahdollisuus siihen! Jos joku haluaa vielä jakaa tarinansa, niin feel free to do that. Sitten aletaan miettimään keinoja stressittömämpään ajattelutapaan koskien ruokailua.

x Steffi

5 kommenttia

  1. Voisin vielä jakaa tarinani, yritän tiivistää. Olen kai ennenkin sulle jotain kommentoinut aiheeseen liittyen. Olen siis 18-vuotias lukiolaistyttö, sairastan anoreksiaa. Tällä hetkellä olen avohoidossa mutta tauti ei ole kurissa, noin 600/vrk on tällä hetkellä se mitä sisään menee. Sanomattakin siis selvää että olo on kauhea, ahdistus seuraa mukana jatkuvasti ja opiskelut kärsii huomattavasti siitä kun tunneilla aivot on off-asennossa aivan kuten kokoajan. Syksyn kirjoituksiin onneksi sain tsempattua ja ne menivät näillä näkymin hyvin.
    Olen vaikeasti alipainoinen. Taustallani on noin 47 kilon painonpudostus, eli olen 15-vuotiaana ollu merkittävästi ylipainonen. Suurin osa tästä painosta on lähteny terveellisellä tavalla laihduttamalla noin 300g viikossa, mutta alkuvuodesta fitneksen siivittämänä kesäkiristelydietti lähti pahemman kerran käsistä. Alkuun dietti oli järkevä, 1700kcal/vrk, 6 salitreeniä + 1-2 aerobista viikkoon. Sitten kalorit alkoi pelottaa, tunsin etten voi pienentyessäni syödä enää ”noin paljoa”. Voin rehellisesti tunnustaa että ns fitness-ajattelu oli (ja on edelleen) minussa erittäin vahvana. Kaikki pitäisi tehdä täydellisesti. Olin esim karkki- ja herkkulakossa yli puolitoista vuotta.
    Nyt tilanne tosiaan vaikeampi kuin ikinä, treenata en enää jaksa (yritän kyllä koska rakastan sitä mutta voimat ei vaan riitä ja pyörtyilen). Joogaa jaksan harrastaa ja se auttaa ahdistukseen jonkin verran. Onneksi mulla kuitenkin on hyvä tukiverkko, rakastava poikaystävä ja perhe, joka kykenee maksamaan yksityisestä hoidosta. Yritän pysyä positiivisena ja parantumismielisenä, mutta jokapäiväinen taistelu sairautta vastaan on äärettömän rankkaa.
    Mielestäni finess-buumi, sinällään hieno ja terveyttä edistävä asia, aiheuttaa syömishäiriöitä. varsinkin nuoret naiset on tälle sairaudelle erittäin alttiita ja esim. blogeissa pitäisi muistaa puhua myös hyvinvoinnista kokonaisuutena ja rentouden tärkeydestä kaiken suorittamisen ohessa.
    Tämä on tärkeä ja arka aihe, syöminen ja siihen liittyvät tunteet, varmasti melkeimpä jokaiselle jollain tasolla. Kiitos että jaksat nostaa asian esille! 🙂

  2. Mielestäni myös se on todella stressaavaa, että nykyään monelle melkein kaikki ruoat (paitsi raa’at kasvikset ehkä;)) ovat kiellettyjen listalla. Siis sellaisetkin asiat, joita itse on tottunut pitämään terveellisinä, kuten leipä, maito ja hedelmät (ja laadukkaissa (Pubmed.org-tasoisissa) tutkimuksissakaan ei niistä ole mitään kamalaa löytynyt;)). Ruoan rajoittaminen tuntuu jo menneen niin äärimmäisyyksiin, että monipuolisuus kärsii (siis jos ei ole mitään erityistä terveysongelmaa, jonka takia oikeasti täytyisi rajoituksia noudattaa).

  3. Hei Steff! Vielä yksi idea postaukseesi (tai vaikka seuraavaan): teepä kysely siitä, että kuinka moni kokee syömisajattelunsa vääristyneeksi. Nyt voipi olla niin, että ne, joilla terveellinen suhtautuminen ruokaa on, jättävät vastaamatta, joten mitään jakaumaa on vaikea havaita. Musta olisi nimittäin mielenkiintoista tietää, miten paha ongelma nykyään on. Vaikka tällainen kysely ei toki kovin tieteellinen ehkä olisi ja blogisi kohderyhmän ottaen huomioon tänne eksyy ehkä moni liiankin paljon ruokavalioon fiksautunut lukija, mutta silti siitä voisi nähdä jotain osviittaa.

    Tuntuu nimittäin, että yli puolella minun ikäisistäni (20v) tytöistä tätä ongelmaa olisi. Toivottavasti olen väärässä.

    Itse olen pääsemässä ongelmasta jo pikkuhiljaa eroon. Läpi on käyty siis PT:n kanssa ruokavaliot ja rasvattoman kehon tavoittelu. Reilu vuosi sitten päätin PT:n ja sen jälkeen on kyllä käyty erittäin pahoja alamäkiä ruokaan suhtautumiseen suhteen. Pikkuhiljaa olen kuitenkin mielestäni menossa parempaan, Patrik Borgin kirjan oppien avulla. Siellä on mielestäni ihan todella terveitä ja hyviä neuvoja nimenomaan tähän syömiseen suhtautumiseen, ei vain ohjeita että no syöpäs näin.

  4. Lueskelin edelliseen tekstiin jätettyjä kommenteja. Miten arkaan aiheeseen koskitkaan. Stressaamista näyttää olevan todella paljon. Itsellänikin on ollut syömisen kanssa ongelmia, joista olen kirjoittanut omassakin blogissani. Nyt ONNEKSI elämä on kaikinpuolin tasapainoisempaa. Syön terveellisesti ja monipuolisesti, nautin ruuasta enkä kiellä itseltäni yhtään mitään. Voin tällä hetkellä paremmin kuin koskaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.