Muutoksia omissa treenitavoitteissa

Puhun usein täällä blogin puolella siitä, että hyvinvointi on sekä fyysistä että henkistä. Kannattaa treenata monipuolista liikuntaa, mutta myös muistaa välillä rauhoittua ja tavoitella mielenrauhaa. 
 
Olen fyysisesti pitänyt kuntoa yllä kilpaurheilemalla crossfitissä. Henkisesti rauhoitun mm. joogaamalla, meditoimalla tai lomailemalla.

 Totuus on nyt kuitenkin se, että olen vuoden ajan suorittanut hieman enemmän kuin mieli olisi halunnut antaa periksi. On tuntunut siltä, että mieli yrittää juosta kehon kaiken tekemisen perässä, mutta se ei oikein saa kehoa kiinni. Joskus on jopa tuntunut siltä, että seurailen kaikkea tekemistäni vierestä. Paljon hienoja asioita on tapahtunut, minulle merkittävät hetket ovat olleet mm. yhteistyö Valion kanssa ja 8:s sijoitus Karjalan Kovin -kisoissa. Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muutakin ja henkistä taakkaa on kertynyt.

 
Hetkessä läsnäolo ja juuri tästä hetkestänauttiminen on viime aikoina ollut vaikeaa. Jotain on muutettava, jotta nauttisin enemmän tästä hetkestä. 

Koska haluan elää niin kuin opetan ja voida paremmin, olen päättänyt tehdä hieman muutoksia arjessani. Suurin muutos alkoi eilen, sillä päätin etten tällä hetkellä tähtää mihinkään crossfit-kilpailuun. Olen lähes vuoden ajan puhunut siitä, että tulen olemaan top12 –joukossa tulevissa crossfitin SM-kisoissa. En ole sitä mieltä enään. Minulla ei ole fyysisiä esteitä, mutta henkisesti en pysty siihen juuri nyt. Otan itselleni hieman taukoa kilpailutavoitteellisesta treenaamisesta. Aikaisemmin treenasin 5-6 kertaa viikossa, nyt vähennän määrää 3-4:ään kertaan. Tämä ei ollut helppo päätös, mutta en näe vaihtoehtoja. 

PT:n työt loppuvat myös pian Elixialla. Tulen lähes takuuvarmasti pysymään liikunta-alalla vielä pitkään ja näen, että jatkan valmentamista taas jossain vaiheessa. En osaa kuitenkaan sanoa milloin. Minulla on paljon visioita tietynlaisesta salista/klinikasta, mutta siitä lisää vasta monen vuoden päästä.
Bloggaaminen jatkuu samanlaisena – postailen viikkopäivisin tänne vinkkejä, kuvia ja omia treenejä ja ruokailua. Jotkut postaukset ovat lyhyempiä, toiset pidempiä. Vaikka kirjoittelen melko harvoin henkilökohtaisista asioista, niin haluan sanoa, että tämä blogi ja kaikki te lukijat ja kommentoijat olette toimineet minulle suurena tsemppinä vaikeina aikoina. Joskus kun minulla on ollut haastava päivä, niin jopa lyhyt mukava kommentti on merkinnyt minulle todella paljon. Joten suurkiitos siitä.
 
On hyvin mahdollista, että palaan kilpailemiseen tauon jälkeen. En näe monipuolisempaa urheilumuotoa, kuin crossfit. Jatkan tämän huippulajin parissa, mutta treenaan vähemmän. Tiedän, ettei minusta voisi tulla suomen parasta crossfittaajaa tällä mielenlaadulla. Tiedän kuitenkin myös, että minusta voi tulla paras myöhemmin elämässä, jos sitä jossain vaiheessa oikeasti haluan.
Tuntuu hyvältä tehdä muutoksia, uskon että silmäni aukenevat aivan uudella tavalla ajan kanssa! Syksyn suunnitelmissa on seuraavaa: Koulua, fiilistreeniä (crossfittiä, lenkkeilyä, joogaa), reissuja, bloggaamista ja paljon muita asioita, joista nautin! 
Minua kiinnostaa paljon jos teillä lukijoilla on ollut joskus samankaltaisia fiiliksiä? Jos on, mitä teitte/teette asialle?
Kuvat: Sandra
x Steffi

35 kommenttia

  1. Hyvä postaus mutta kysymys vähän off-topic, mistä tuo ihana takki on peräisin (merkki) ?

    En nyt pitkän päivän jälkeen osaa kommentoida tähän mitään järkevää joten jätän tähän 🙂

  2. Rohkea ja aivan varmasti oikea päätös. Sullakin on varmaan ollut kova haippi päällä jo pitkään (omat tavoitteet ja vielä julkisesti niistä kertominen), on vaikeeta viheltää peli poikki kun oot tullut jo niin pitkälle. Oon iloinen sun puolesta, että osasit kuunnella itseäsi! Harva osaa kunnolla kuunnella omaa kehoaan.
    Itselläni on ongelmana ehkä löytää kultainen keskitie oman terveyden kanssa. Tuntuu että vedän homman äärirajoille, joko treenaan liikaa tai sitten en ollenkaan. Pitäis osata rauhottuu ja vaan go with the flow. Susta innostuneena oon alkanut nyt käymään joogassa. Yinjooga pisti kyllä herkistymään ihan kunnolla, kun oli pakko pysähtyä ja vaan olla. Samanlaisia hetkiä toivon omaan syksyyn lisää.
    Ihanaa syksyä Steffi! xx

  3. Voi että, olipa jotenkin toisaalta ihana lukea sulta tällaisia ajatuksia. Ei siksi, ettet voi niin hyvin kuin voisit vaan siksi että voin samaistua niin täysin sun tekstiin! Mahtavaa, että olet huomannut asian ja teet nyt sen eteen muutoksia, se on se kaikkein tärkein askel. Oma hyvinvointi on ollut koetuksella – nimenomaan se henkinen puoli – jo pitkään ja kirjoitelinkin blogiin viime viikolla pidemmin juttua, kurkkaa jos kiinnostaa samankaltaiset ajatukset! (http://blumenwies.blogspot.fi/2014/09/elamanarvot.html) Hetkessä elämistä ja elämästä nauttimista tavoitellaan täälläkin siis, pikkuhiljaa hyvä tulee!

    Paljon tsemppiä, olet huippu!

  4. Ihailen kykyäsi kuunnella itseäsi!! Upea oot Steffi! 🙂

  5. Tsemppii Steffi!

  6. En voi muuta sanoa kuin kiitos! Itselläni meni juuri ison menetyksen myötä elämän arvot uusiksi. Aiemmin olen ollut ns. pakkomielteinen treenaaja. Treenattava oli vaikkei huvittaisi ja harvoin olin tyytyväinen omiin suorituksiini. Aina ruoskin itseäni parempaan ja kovempaan treeniin (saatoin treenata 10kertaa viikossa, vaikka minulla ei ole mitään tavotteita).
    Motivaationi urheiluun katosi täysin, kun menetin minulle jo todella rakkaaksi tulleen pienen lapseni alun. Jo raskausaika muutti minua, aloin nauttimaan treenaamisesta, kun osasin olla itselleni armollinen. Aloin arvostamaan eri tavalla kroppaani, jonka sisällä kasvoi pieni lapsi. Kun raskaus sitten meni kesken, silloin kun sitä en enää osannut pelätä, tajusin että sillä treenaamisella ei oikeasti ole mitään merkitystä. Elämässä on paljon suurempia asioita:) Tottakai haluan urheilla, koska ilman sitä en voi hyvin. Tästä lähtien osaan vain tehdä sen omaa kehoani oikeasti kuunnellen ja kunnioittaen.

    Tämä uutisesi rohkaisi minua todella paljon! Kiitos ihanasta blogistasi, olet todella hieno ja arvostettava ihminen!:) Tsemppiä uuteen elämään Steffi!

  7. Heippa Steffi! 🙂 Tosi ihana postaus sen takia, että moni meistä pystyy varmasti samaistumaan tähän. Teet varmasti oikean päätöksen, kun hiljennät hetkeksi tahtia, ja sitten voit taas palata entistä vahvempana, on se sitten kilpaurheilun pariin tai jonkin muun oman intohimosi äärelle. Itse olen käynyt vähän samanlaisia asioita läpi, ja yrittänyt löytää sen kultaisen keskitien treenaamisen, hyvinvoinnin, opiskelun, työelämän, bloggauksen ja muun elämän suhteen. Kaikkea ei vaan pysty eikä jaksa vetää ihan sata lasissa, joten joissakin asioissa voi tyytyä vähän vähempään, ja koittaa olla stressaamatta. 🙂 Tsemppiä sulle ja ihanaa syksyä!

  8. Wau!! Tosi rohkeeta kertoa asioista suoraan ja rehellisesti, oot kyllä aivan mahtava esikuva! Omakohtaista kokemusta tältä saralta löytyy ja omalla kohdallani kultainen keskitie löytyi kantapään kautta. Viime syksynä kuntosalilla treenaaminen karkasi käsistä ja joulun alla tästä seurauksena puhkesi todellinen uupumus niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tammikuun loppupuolella aloitin urheilun uudelleen juoksusta inspiroituneena todella varovaisesti, ja toukokuun lopussa ennen kolmen kuukauden jenkkeihin lähtöä juoksin puolimaratonin. Jenkeissä juoksin ja kahvakuulajumppasin yhteensä 3-4kertaa viikossa, en ottanut paineita urheilusta vaan nautin matkasta täysillä! Tämä syksy pelotti jo heti alkuunsa ja aiheutti ahdistusta. Miten selviää ja löytää aikaa urheilulle, rentoutumiselle, kavereille, yo-kirjotuksille, koululle ja töille. Päätin että jostain on karsittava. Ensimmäisenä harvensin töitä joille ei niin pakollista tarvetta ole kun kotona vielä asun, ja toisena päätin olla ottamasta urheilusta minkäänlaisia paineita tai asettamatta tavoitteita itselleni eli urheilla sillä tavalla että nautin siitä.Nyt on kirjotukset ja eka jakso lukiossa ohi, urheillut olen monipuolisemmin kuin viime syksynä eli enemmän luonnossa, ja tuntuu suorastaan uskomattomalta että uupumusta ei ole tullut! Stressiä on ollut mutta se on pysynyt hallinnassa. Tuntuu hyvältä ja olen tyytyväinen itseeni, siihen että tunnistin pelkoni tiukkaa aikataulua kohtaan mutta sain järjesteltyä aikaa kaikelle. Nyt on sellainen olo että jaksan niin henkisesti kuin fyysisestikkin aloittaa 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla käymisen sekä juoksemisen. En kuitenkaan aio edetä samaa vauhtia kuin vuosi sitten että täysillä alusta asti ja itsensä kuunteleminen vain ilmassa leijuva käsite. Mukana ohjelmassa on sun inspiroimana joogaa kerran viikossa!

    Tulipas pitkä juttu, mutta siitä huolimatta haluun vielä toivottaa sulle tsemppiä tulevaan ja ihanaa loppusyksyä! 🙂

  9. Paljon jaksamista sinne, toivottavasti elämä alkaa pian tuntumaan jo kevyemmältä. Kiitos inspiroivasta blogista!

  10. Oot kyllä rohkee ja ennen kaikkea järkevä mimmi! Varmasti viisas päätös. Ja täytyy sanoa, että kadehdin sun kykyä tuntea omaa itseä, mulla on siinä(kin) asiassa paljon opittavaa sulta!

  11. Mulla on tällä hetkellä hieman saman tyyppinen tilanne. Teen liikunta-alalla töitä (opiskelen sivussa), ja tunteja kertyy enemmän viikossa ohjattavaksi kuin tällä hetkellä tekee mieli ohjata. Jos saisin päättää, en ohjaisi ollenkaan, mutta kun pitää tehdä töitä..enkä toisaalta osaa kuvitella muutakaan sivutyötä itselleni esim. myyjänä. Olen kuitenkin onnistunut pikkuhiljaa muuttamaan asennettani, sillä koska nyt ei ole vaihtoehtoja niin yritän tehdä parhaani siinä, ettei joka kerta olisi vaikeaa mennä ohjaamaan. Ehkä tämä vielä muuttuu syksyn aikana:)

    Paljon tsemppiä sulle Steffi ja muista että jos välillä ei ole vaikeaa, niin ei osaa nauttia hyvistäkään hetkistä! Kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin ja ihanaa, että jaksat silti pitää blogia hyvällä asenteella 🙂

  12. I appreciate your honesty! Though you try to teach you readers that they should challenge themselves and go higher and higher you are not afraid to write here that you are also just a human with your own weaknesses. I understand what you mean. Sometimes you set for yourself very high level and goals, you climb step by step everyday, work very very hard and even get some great things for your hard work and determination. But it’s impossible to be this strong always. After some time you get tired mentally/physicaly and you stop appretiating all that thegreat things that you reach. And along the way to your main goal you understand that simple things like family, nature, friends, some creative things can make you more happy everyday than accomplishing of your main goal (like be the first at Crossfit). Because the joy of accomplishing such things lasts just ten minutes righ after you get the prize , etc. And the simple things that I mentioned before bring the joy that lasts all your life. I think that we set great goals for ourselves to finally realize it along the way. But we need all these funny goals anyway to move forward. So I think you just need to relax a bit (even one month can be enough) and then you’ll feel the urge to start your sport career again with new forces. And I must say that it’s Ok to doubt good things that you try to teach others sometimes. The people who are inspired by you will remind you with their attention that it’s important what you do for them and what you teach them.

    Thank you for your great blog! You inspire me so much. I think you should work even more with blogging in the future. Good luck!

    Nataly

  13. Olen vuosien varrella nähnyt huikean määrän ihmisiä ja varsinkin nuoria tyttöjä salilla, jotka ovat tulleet hurjalla kilpailuasenteella salille. He ovat jo ensimmäisenä treenipäivänään kyenneet sanomaan kilpailutavoitteensa. Myös viime vuosien hurja fitness-buumi on selkeästi vaikuttanut ilmiöön.

    Itse päätin opintojani aloittaessa että minulla tulee ura ennen urheilua. Olen äärettömän kilpailuhenkinen kuitenkin luonteeltani ja monet saattaisivat ajatella että treenimotivaationi tällaisesta päätöksestä olisi jollain tavalla kärsinyt. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita, koska olin alusta asti treenannut itseäni vastaan. Minun kisa on aina käyty aamuisin eilisen ja tämä päivän pelikuvan kesken. Suuri motivaationi treenaamiseen on juontunut osittain hyvä olon tunteesta, joka on syntynyt treenaamisesta ja osittain siitä kuinka olen saanut laittaa rankan päivän jälkeen aivoni täysin narikkaan. En tällä tietysti tarkoita että olisin treenannut lepsusti, päinvastoin minulla on ollut äärettömän kovia treenejä, joista on aiheutunut mm. pari erittäin pahaa lihasrepeytymää ja rintalihasleikkauskin.

    Olen nauttinut elämästä, käynyt salilla kun se on sopinut päivään ja en ole masennellut jos on esimerkiksi käsitreeni lykkääntynyt päivällä tai parilla hauskan illan takia. Tämä on pitänyt homman mielekkäänä ja olenkin kehittynyt omalla systeemilläni erittäin mallikkaasti.

    Nyt 10 treenivuoden jälkeen 29-vuotiaana olen huomannut että henkilöt joiden treenaaminen on ollut (kisa) tavoitteellista ensimmäisestä päivästä lähtien ovatkin lopettaneet treenit kokonaan viimeistään parien kisojen jälkeen. Kaikille tämän tyyppisille henkilöille olisin niin mielellään sanonut heti alussa että älkää rääkätkö mieltänne lyhyessä juoksussa liikaa. Askeettinen elämä, totaalisen tiukat ruokavaliot, alkoholittomuus, mieletön treenaaminen ilman nautintoa toimii vain tietyn aikaa. Pitkäaikainen vuosien mittainen elämästä nauttiminen syntyy vain ottamalla pieniä askeleita kerrallaan eli treenien ja ruokavalion rankentaminen on tehtävä hyvin pienissä erissä. Myös totaalinen itsekuri on korkeintaan lisäännyttävä erittäin hitaasti, koska muuten elämän askeettisuus alkaa jossain vaiheessa painamaan ihmismieltä liikaa.

    Kaiken kaikkiaan on erittäin hienoa kuulla että aiot jatkaa treenaamista, mutta nyt ehkä otat sen täysin oman mielen ehdoilla ja nautit siitä vielä aikaisempaa enemmän! Koskaan kisaaminen ei myöskään ole liian myöhäistä. Itse olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa juuri nyt että harkitsen osallistumista classic bodybuilding kisoihin.

    Tsemppiä jatkoon! Uskon vahvasti että olet tekemässä ratkaisun joka takaa pitkäaikaisen onnen urheilun parissa sekä yleisesti elämässä!

    Ps. Aloin alun perin seuraamaan sinua, koska fiilistelen todella kuviasi! Yksi yrityksistäni toimii valokuvausalalla ja tiedän kuinka ison vaivan näet kuviesi eteen. Arvostan tietysti kauniin kuvauskohteen lisäksi aivan mahtavia kuvakulmia, värien harmoniaa ja kuvat lähes aina herättävät kysymyksiä sekä mietteitä.

  14. Tuntuu mahtavalta, että pystyt kuuntelemaan omaa kehoas ja myöntämään sen, että tarviit taukoa. Että pystyt luopumaan (hetkeksi) unelmistasi. Että pystyt myöntämään sen. Se tekee susta todella vahvan. Ennen kaikkea myös esimerkillisen, koska tämä osoittaa, että itse todellakin myös noudatat tervettä ajattelutapaa ja elämäntyyliä jossa tärkeintä on kokonaisvaltainen hyvinvointi, ei yksittäiset saavutukset. Tämänkaltainen ilmiö olisi toivottavaa, jotta niin moni ei ajautuisi syömishäiriöön/muuhun mielenterveyden häiriöön kun ei uskalla välillä ”luovuttaa”.

    Itse olen aina harrastanut liikuntaa, mutta perääntynyt aina ennen kilpailuvaihetta. Harrastan yhtä lajia aina vaan siihen pisteeseen, kun tuntuu että siinä tarvisi alkaa kilpailemaan. Koska tiedän, etten kestäisi sitä. Olen suorittaja. Perfektionisti. Vetäisin sen varmasti yli, enkä pystyisi nauttimaan ellen olisi koko ajan paras. Treenaisin liikaa ja ajaisin itseni piippuun. Mieluummin säilytän liikunnan ilon ja teen just sitä, mitä millostikkin huvittaa. Vaihtelen lajeja ja pidän taukoa jos siltä tuntuu. Voin hyvin.

    Toisille kilpailu varmasti tuo elämään vaan lisäpotkua, eikä siinä ole mitään väärää. Tarkoitan vain sanoa, että on todella hyvä, että pidät vähän taukoa, kun tuntuu siltä että sitä tarvitaan.

  15. Tosi hienoa että pystyt kuuntelemaan itseäsi etkä taivu muiden odotusten alle. Usein kun menestyy niin paineita jatkaa kilpailua ja kehitystä tulee sekä itseltä että ulkopuolelta mutta on tärkeää tiedostaa omat tavoitteensa ja toimia niiden mukaan. Joskus tulee aika kun täytyy miettiä kumpi on tärkeämpää itselle: menestys vai liikunnasta nauttiminen? Usein ne kulkevat myös käsi kädessä mutta välillä on elämässä niin paljon muuta että jossain on höllättävä.
    Varmasti hyvä päätös sulta. Mukavaa syksyä!

    http://www.karhusportscience.com

  16. Aplodit, tapu tapu tapu! Olet Steffi todella rohkea ihminen! Usein näitä asioita, henkistä väsymistä ym. on vaikea myöntää edes itselleen, saatika sitten vielä julkisesti blogissa. Olen iloinen sun puolesta, että olet osannut kuunnella itseäsi ja tehdä varmasti oikean päätöksen. Olet esimerkkinä meille kaikille 🙂 Tsemppiä syksyyn! PS. Upea hiusletti! PPS. Oletko I love me -messuilla?

  17. Hyvä Steffi. Tärkeintä että tuntuu hyvältä ja jaksat treenata itsellesi sopivasti vielä vuosikymmentenkin päästä 😉

  18. Vahva ihminen osaa viheltää pelin poikki silloin, kun hommat eivät tunnu enää hyvältä. Myös valmentajana tätä taitoa tarvitaan, joten omasta kokemuksestasi on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. (Jos siis valmennusuralla aiot vielä jatkaa).

    Aurinkoa ja iloa syksyyn!

  19. Oot todella rohkea, vahva ja fiksu mimmi, että pystyt tällaiseen päätökseen. Monelta henkinen hyvinvointi unohtuu. Big up sulle, päätöksellesi ja blogillesi!

  20. Moikka, kommentteja yms lukiessa huomaa et ihmisillä ssmankaltaisia kokemuksia! Hyvä et tuot tämän asian esiin. Nykyään annetaan kuvaa esim. Just blogeissa et kaikkeen pystyy ja elämä niin täyttä ja aikataulutettua ja samal siitä hirveestä kiirestä nautitaan yms. Mut totuushan on se et jokaisel tulee se raja vastaan eikä kaikkeen voi pystyä. Toki todella jaksaviakin ihmisiä löytyy. Kiitos kun jaat kokemuksesi, tekee inhimillisemmäksi ja tsemppiä jatkoon ja muista nauttia siitä mite teet 🙂
    -riikka

  21. Hienoa Steffi! Ja hienoa kaikki kommentoijat! Mahtavaa myötäelämistä! Steffin hyvästä esimerkistä moni uskaltaa myöntää, ettei välttämättä jaksakaan ihan sitä tahtia, mitä luulee, että pitäisi jaksaa. Itse teen ihan samaa virhettä parhaillaan: luon suunnitelmia, kuinka työn ja perheen ohella opiskelen ja treenaan niin ja niin paljon. On kova paine löytää aikaa sille kaikelle, ja kun mieli sanoo, ettei tämä ole oikein, vaiennan sen vaatimalla lisää Tiedostan, ettei pää ja mieli meinaa pysyä perässä, mutta mulla ei ole rohkeutta antaa itselleni ”löysää”: lupaa aidosti kuunnella itseä ja arvostaa sitä mitä kuulee. Sinulla Steffi on siihen tarvittava rohkeus, hatunnosto siitä! Toivon oppivani sinulta samaa.

  22. Hieno juttu että pystyt tekemään noin. Koko elämähän kaikilla on aikaa joten miksi tehdä sellaista josta ei nauti täysvaltaisesti!

  23. ”Uskalla olla oma itsesi, uskalla rientää eteenpäin ja olla sellaista, mitä et koskaan luullut voivasi olla! Uskalla kasvaa sielunvoimissa ja löytää jotakin uutta olemuksestasi. Tarvitaan tarmoa, pyrintää, luottamusta ja henkisen tahdon voimaa. Kuta enemmän ihminen uskaltaa, sitä enemmän hän saa. Tämä on minun polkuni, täältä minä löydän rauhan. Kuljen tätä polkua pitkin, käyköön miten käy!” Tsemppiä, olet hieno esikuva! Kiitos tekstistäsi!

  24. Hienoa että menestyksestä huolimatta päädyit höllentämään hiukan!
    Itselläni oli samanlainen olo hieman yli puoli vuotta sitten, kun tanssiharjoituksia oli kahdeksasti viikossa, kävin kuntosalilla, tein töitä ja opiskelin lukiossa. Ystäville ei jäänyt oikein aikaa ja lopulta jo aamulla ylösnouseminen tuntui kamalalta. Kesäloman alku kului sohvalla maatessa, kun en jaksanut edes ajatella tekeväni jotain hyödyllistä tai vähemmän hyödyllistä. Kokemus kuitenkin herätteli, ja itse päädyin samaan ratkaisuun kuin sinä, eli vähentämään menojani. Helppoa se ei kuitenkaan ole ollut, kun koko ajan tekisi kauheasti mieli ottaa lisää tekemistä, ajatellen että kyllähän minä helposti jaksan. Jotenkin sitä omaa jaksamista tulee aina yliarvioitua.
    Joten tosi paljon tsemppiä ja jaksamista sinulle Steffi! Olet kyllä ihan superhyvä esikuva!

  25. Olet rohkea ja vahva nainen, kun uskalsit tehdä ison päätöksen ja tuoda asian julkisesti esiin! En voi muuta kuin ihailla persoonaasi. 🙂 Toivon sinulle tsemppiä tulevaisuuteen mitä se sitten tuokaan tullessaan! 🙂
    -Roosa

  26. Olen ollut pitkään liikunta-addikti, joka asetti aina treenit ensin, vaikka varsinaisia isoja tavoitteita minulla ei ollutkaan. Olin vain koukussa. Kesällä kaikki kuitenkin muuttui – tajusin, ettei ole niin vakavaa, jos en aina liiku. Toki yritän pitää mielessä terveyssuositukset ja nautin yhä liikunnasta, mutta samalla se tympii. Olen joutunut ottamaan etäisyyttä ja painiskellut syyllisyyden kanssa, kun ei huvita. Syksy on ollut mulle henkisesti raskas ja työläs. Yritän selitellä sillä itselleni, että on ihan ok olla laiska. Oli miten oli, tässäkin sitä parhaillaan painan töitä enkä lähde salille. Vaikea fiilis omasta käyttäytymisestä. Rohkea päätös kyllä sun osalta. Ei pitäisikään tavoitella menestystä, koska ajattelee ehkä lukijoiden sellaista odottavan, tai siksi, että odottaa itseltään jotain suurta. Kuten sinä, en ole luopumassa liikunnasta, mutta ehkä tämä laiskuuskausi opettaa ainakin minua olemaan armollinen itselleni. Toivottavasti sulla on samat fiilikset. Itselleen pitää olla rehellinen eikä olla onneton. Tsemppiä!!

  27. Hei oot aivan ihana! En koskaan kommentoi minnekkään mitään mutta nyt on pakko sanoa että tervettä puhetta. Nyt päätöksesi jälkeen sulla riittää aikaa jonnekkin muuallekkin kuin salille ja treenaamiseen. Urheilu on hyväksi ja terveellistä, mutta monella se menee aivan liioittelun puolelle. Kun katselen joskus kuvia naisbodareista, tajuan että niillä ei voi olla mitään muuta elämää kuin kuntosali. Onneksi olet tajunnut että hyvää oloa ja nautintoa saa muualtakin. Tämä on monelle varmasti erittäin hyvä blokiteksti, koska välillä tuntuu että kukaan ei ymmärrä, että se ei ole kaunista kun kokoajan treenaa ja tähtää jonnekkin.

  28. Oot mahtava mimmi, Steffi! 🙂 Olen muutaman vuoden seuraillut blogiasi ja aivan huikeaa kehitystäsi. Olen itse sitä mieltä, että mieltä pitää kuunnella, ja tekemäsi päätös on varmasti oikea. Harjoittelen itse crossfitia kilpailutavoitteisesti ja olet ollut minulle suuri motivaation lähde. Kiitos Sinulle siis siitä. Olet rohkea ja upea nainen! Keep it up girl!

  29. Itse lopetin parisen vuotta sitten kilpauinnin, koska en enää nauttinut siitä niin kuin ennen. En halunnut tehdä sitä väkisin, joten päätin lopettaa. Se oli erittäin vaikea mutta hyvä päätös. Siinä missä aikaisemmin elämäni oli pyörinyt uimahallin ympärillä, jäi minulle aikaa tehdä erilaisia asioita, elää monipuolisemmin. Toki urheilu on pysynyt isona osana elämääni mutta nyt en enää elä urheilua varten vaan urheilen elämää varten. 🙂
    Tsemppiä sulle Steffi!

  30. Viimeistään silloin kun tulee se tunne että seuraat oma elämäsi ”katsojana”, on aikaa pysähtyä miettiä mitä oikeesti haluaa. Rohkea ja hieno päätös! Vaikka otat tauon, uskon silti että pysyt monen naisen esikuvana omalla tekemisellä, terveellisillä elämäntavoilla ja pirteydellä! Tsemppiä ja jaksamista sinulle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.