CrossFit Open 14.3

Viisi viikkoa, viisi treeniä. Olen ilmoittautunut mukaan CrossFit Open 2014 -kisoihin ja kolmas treeni on tehty.

Kolmannessa treenissä oli maastavetoja ja boksihyppyjä. Maastaveto on yksi lemppariliikkeistäni, joten olin tästä treenistä melko innoissani. Treeniaikakin oli aika lyhyt, joten veikkailin että kunto kestäisi ihan hyvin enkä hengästyisi liikaa.

Treeni meni osaltani erittäin hyvin! Tämä oli tähän asti paras suoritukseni Openissa. Sain 138 toistoa yhteensä, ehdin tehdä maastavetoja 93 kilolla 8 kappaletta. Ne tein yksitellen, mutta aikaisemmat maastavedot menivät viiden toistoissa. Kevyemmät tein putkeen. Boksihypyissä askelsin boksille reippaalla tahdilla.

Tämä treeni oli kuin minulle tehty. Voimavarat riittivät hyvin ja kuntopuolikin on nyt paremmassa kunnossa, kuin aikaisemmin. Maastavedon maksimitoistoni oli puolitoista vuotta sitten 120kg, nyt se on ehkä hieman korkeampi. 
Moni, minä mukaanlukien, kauhisteli hieman tätä treeniä maastavetotoistojen takia. Maastavedossa ei kannata tinkiä tekniikassa ja pyöreällä selällä nostaminen voi jättää paikat kipeäksi pitkiksi ajoiksi. Stacie Tovar teki tämän treenin Alesandra Pichelliä vastaan kun treeni julkaisestettiin. Sitä videota en edes halua julkaista tänne, näytti nimittäin aika rajulta lopussa! Maastavedon tekniikassa ei kannata ottaa Tovarilta vinkkejä tällä kertaa.
Minulla on alaselkä hieman kipeänä, mutta ei pahasti. 
Tämän viikon treenaan aikaisempia hieman rauhallisemmin. Tietynlainen kevyt viikko on paikaillaan. Ihanaa, että aurinko paistaa taas! Pirteää viikkoa kaikille.
Kuvat: Lia
x Steffi

2 kommenttia

  1. huikee tulos, vahvajalka!!!

  2. Huh katsoin tuon mainitsemani videon ja alkoi omaa alaselkää kolottamaan.
    Noin isot toistomäärät eivät ole järkeviä maastavedossa, mutta kai ihmiset saavat ottaa riskejä omalla vastuullaan. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.