Nopea joulumoikkaus

Hej kaikki ja hyvää joulua. Toivottavasti tämä on ollut kaikille nautinnollista aikaa. Itse olen herkutellut melko paljon enkä treenannut viikkoon (luulin, että tulisi edes vähän treenattua…). Tauko tekee kuitenkin ihan hyvää ja sohva on yllättävän mukava paikka. Vielä hetki tämän tyyppistä nautintoa, mutta pian minulle tulee tarve ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tietynlaisia muutoksia. Muutokset tulevat olemaan kaikkea asunnon siivoomisesta terveellisempään ruokavalioon asti ja pieniä muutoksia myös treeniin. Mutta sitä odotellessa vielä.

Aijon myös kehittää oikeat työkalut onnistumiseen, ja autan mielläni muitakin tässä asiassa. Eli rohkeasti vain tavoitteita mietintämyssyyn ja kohta voidaan yhdessä lähteä toteuttamaan niitä ja elämään täysillä.

3 kommenttia

  1. Apua miten hienot juoksuhousut tuossa tokavikassa kuvassa 😛

  2. Hei Steffi,

    Löysin upean blogisi juuri ja kiinnostuin heti. Pakko oli tähän kommentoida, että mun muutokset tänä vuonna on AIVAN täysin samat kun sulla; asunnon siivoamisesta lähtien. 😀 Hauskaa että listasit myös sen. 🙂 Mun sisko aina sanoo mulle, että mun pitäis hommata poikaystävä tai järkätä useammin juhlia niin olisi siistiä. 😀 Tykkään kun on todella siistiä, eikä turhia tavaroita ole näkyvissä, mutta normaalisti olen todella huono viemään tavaroita paikoilleen. 😀 Eli tähän muutos ja myös terveellisempää ruokaa ja enemmän liikuntaa! 🙂
    Linkitin sun blogin mun suosikkeihin eli seuraan jatkossakin. Ihanaa ja tavoitteellista vuotta 2013!
    xxx
    Laura

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.