Tulevaisuuden tavoitteita?

Olen aika treenihullu ja treenailen mielelläni melkein joka päivä, se on minulle terapeuttista ja tärkeää. Siksi siitä tulee myös työni tulevaisuudessa. Minulta kysyttiin eilen ohimennen jos minulla on mitään tavoitteita… Mietin hetken ja periaatteessa minulla ei ole suuria tavoitteita. En tähtää mihinkään kisoihin, en tiettyyn painoon tai mekkoon jne. Mutta tämä toimii minulle just nyt! Koska motivaationi on kuitenkin katossa ja se jokin vetää minua lenkkipolulle tai salille koko ajan, niin en tarvitse miettiä sen suurempia tavoitteita. Jos treenaaminen joskus tuntuu pakkopullalta (mikä on ihan mahdollista), niin kehitän itselleni erityyppisiä tavoitteita jotka motivoi. Juuri nyt minua motivoi juuri se fiilis mikä tulee heti treenin jälkeen ja treenattaessa. Kaikilla on eri motivaatiokikkoja ja tavoitteita – pitää tähtää juuri siihen mikä on itselleen se paras ja rehellisin syy, muuten treenaaminen ei tule jatkumaan pitkään.

Nopeasti vielä viikon mittaisesta treenitaukoni tärkeydestä. Olen elävä esimerkki siitä, että viikon lepo teki kropalleni enemmän kuin hyvää. Tein eilen PT:ni kanssa maastaveto-ennätyksen, 110kg x 1 ! Ja toi meni vielä HELPOSTI. Mitäs hittoa, kehityin enemmän viikon levossa kun mitä olen kehittynyt monessa kuukaudessa?! Eli supertreenaajille (5+ kertaa viikossa) – paussi voi tehdä taikoja.
Adidaksen sponssi (hahah oispa!) 

Jenna ! 🙂
Jakakaa toki omia tavoitteita tänne, jos tekee mieli 🙂 Tavoitteen/tavoitteiden kirjoittaminen alas voi tuoda pienen lisäpotkun motivaatioon.
ps. kyl mä voisin ehkä sixpäkin hankkii ens kesäks… katotaan.
x Steffi

11 kommenttia

  1. Najs!! Har själv för vissa mina kunder deras första återhämtnings vecka och ska se hur det belönas inför nästa vecka! Excited for them :). Jag sku villa se din mave teknik! Finns så många olika. I varje fall 110 kg är impressive med vilken teknik som helst!
    – JL

  2. Löysin blogisi tässä jokin aika sitten ja pakko tulla kommentoimaan, että blogisi on mahtava! Tätä lukiessa tekee heti mieli pukea lenkkeilykamat päälle ja lähteä lenkille :)!

    • Kiva kuulla! 🙂 Se, että saan kuvillani ja tekstilläni jonkun muun motivoitumaan treenille niin on aivan huippua! Taidan itsekkin tästä lähteä lenkille! 🙂

      x Steffi

  3. Kiiiitos mahtavasta blogistasi, oon jo pari kertaa iltapäiväväsymyksen tullen pistänyt itseni surffaamaan tänne ja kas kummaa, kun sinne salille tai jumppaan jaksaakin yhtäkkiä lähteä 😀

    Oon aina ollut sellainen sekalainen liikkuja. Harrastin vuosia todella intensiivistä kilpaurheilulajia teini-iässä, minkä jälkeen urheilu jäi lukion ajaksi. Olin silti aina tosi hyvässä kunnossa, kroppa oli timmi ja kaikki toimi, kiitos tuon teinivuosieni huolellisen pohjatyön.

    Viime vuodet olen käynyt sekalaisesti salilla ja löytänyt uuden tanssilajin, mutta nyt on tultava uusi ääni kelloon. Oon huomannut iän vaikutukst (huikeat 23v lasissa) ja yhtäkkiä paikat saattaakin alkaa roikkua ja yhtäkkiä selkä meneekin jumiin muutaman tunnin istumisesta. Mä haluan toki näyttää hyvältä ja urheilulliselta, mutta ennen kaikkea haluan tuntea itseni voimakkaaksi ja terveeksi. Sen lisäksi mä haluan myös rakastaa omaa vartaloani, ja se on huomattavasti helpompaa esim. pumppitunnin jälkeen. En halua, että musta tulee vuosikymmenten päästä kumara ja laahustava vanhus – haluan pitää selkäni suorassa ja askeleni kimmoisana mahdollisimman pitkään.

    Terveys, energia ja ulkonäkö, siinä on järjestyksessä mun kolme motivaattoriani. Hahah, tuunpa kyllä lukemaan tätä omaa kommenttiani sun postausten lisäksi sitten sydäntalvella, kun 500m kävelymatka salille tuntuu ylitsepääsemättömältä 😀

    • Aivan huippua saada tällaista palautetta. Oon ilonen sun puolesta että aktiivinen liikkuminen on taas iso osa sun elämää, ja jos mun motivaatiovinkeistä on hyötyä, niin super 😉 Jatka samaan malliin ja paljon tsemppiä hyvään ja urheilulliseen elämään!

      x Steffi

  4. Moikka, munkin on pakko vihdoin kommentoida: oon lukenut blogiasi nyt reilun kuukauden ja tää on mun uus lemppari! Aloitin säännöllisen urheilun vasta ekaa kertaa elämässäni pari kk sitten (oon 22-vuotias) ja nyt oon aivan hurahtanut juoksemiseen ja salitreeneihin. Oon ollut aina luonnostani hoikka ja ok-kunnossa esim koulujen liikkatunneilla, mutta vasta nyt lenkkeillessäni huomaan, kuinka mahtava fiilis ja todellakun terveempi ja reippaampi olo urheilun jälkeen tulee! en halua enää koskaan unohtaa oman kroppani kuuntelemista ja lössähtää sohvalle kuukausiksi! harmittaa, etten oo aiemmin saanut tätä sporttifiilistä ja se, etten oo jo vuosia käynyt lenkeillä, kun se on niin mahtavaa puuhaa!
    tästä blogista saan valtavasti inspiraatiota! pidän siitä että blogi ei keskity liikaa ulkonäkökeskeiseen treenaamiseen vaan pääasia on se oma hyvä fiilis ja energia mitä kuntoilusta saa! elämästä pitää nauttia ja urheileminen on yksi loistava keino siihen! 🙂 kiitos ihanasta blogista!

    • Voi kiitos Noora! Teijän tällaiset tsemppailut ja kiitokset saa mut todella hyvälle fiilikselle ja entistä enemmän innostumaan jatkamaan tätä blogia. Tohon säännölliseen urheiluun vaan hurahtaa kun kerran aloittaa, ja mikäs sen parempaa! Koska olet hoikka, niin sinun ei tarvitse keskittyä painonpudotukseen, joka helpoittaa prosessiasi 🙂 Voit rauhassa keskittyä treenin tuottamaan hyvään fiilikseen ja kiinteytymiseen, seuraamatta numeroita sen enempää. Paljon tsemppiä!

      x Steffi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.